Uutiset

Työkoneet

Valtralta metsävarustus sesonkikäyttöön

Valtra N113 hakkuukoneena.

Menneinä vuosina oli kohtuullisen tavallistakin, että maataloustraktori varusteltiin talvikaudeksi metsäkoneeksi, joka parhaimmillaan toimi sekä hakkuu- että ajokoneena. Ajatuksena ratkaisussa on, että peruskoneelle saadaan korkea käyttöaste, kun traktori on muun sesongin ulkopuolella metsätöissä. Valtralla on asiaan paneuduttu uudelleen viimeisintä sekä koettua tekniikkaa yhdistellen. Kävimme tutustumassa miten uutukainen on kotiutunut metsään.

Valtran metsätiimi lähti suunnittelemaan ratkaisua vanhalta pohjalta, eli rakentamaan metsävarustusta traktoriin, jota kesäkaudella käytetään muissa töissä. Toki varustelun voi räätälöidä aivan omien halujen mukaan, mutta valmiiksi mietitty kokonaisuus on yhteensopivuuden ja kustannustenkin puolesta varsin hyvin ennakoitavissa. Jos Valtran tuotantolinjalta saadaan jo varsin pitkälle räätälöityjä vaihtoehtoja, antaa Unlimited-räätälöintistudio rajattomat varustelumahdollisuudet.

Peruskone N-sarjasta

Ensimmäinen varustelu on tehty Valtra N113 H5 -mallin traktoriin. Vaihteistona HiTech 5, jossa on viisi pikavaihdetta, sekä varustukseen kuuluu turbiinikytkin. Näkyvyyden kannalta oleellisimpana on linjalla asennettavaksi valittu SVC-ohjaamo, eli ohjaamon oikea puoli on ilman ovea ja yksimittaisella lasilla varustettu. Valittuna on myös polykarbonaattilasit, jotka kestävät iskuja ja osumia tavallista paremmin.

Linjalta metsävarustelun saava kone menee Unlimited-studiolle, jossa siihen asennetaan muun muassa keulapumppu ja automaattinen etuakselin lukitus. Keulapumppu on käytännössä pakollinen varuste metsävarustelussa, mutta siitä saattaa olla etua muussakin käytössä. Tässä ratkaisussa on 71 kuutioinen pumppu, jolla hakkuutyö käy hyvin 1500–1600 k/min moottorin kierrosnopeudella. Tällä on päästy 5,8 litraa tunnissa polttoaineenkulutukseen. Saatavana on myös satakuutioinen pumppu, jolla työkierrokset saadaan pudotettua noin 1300 k/min nopeuteen, jolloin polttoaineenkulutus tippuu noin viiteen litraan tunnissa.

Lisäksi metsäominaisuuksia on parannettu muutamilla Jaken valmistamilla komponenteilla.

Kronos 5020 ja Keto Forst

Nosturiksi on valittu 8,3 metrin ulottuvuuden omaava Kronos 5020. Hakkuukäyttöä varten kuormaimen geometriaa parantamassa on hanhenkaula, joka kasvattaa kuormaimen ulottuvuuden 8,8 metriin. Nosturi edustaa Kronoksen uusinta mallia ja siinä on puomiston letkutukset puomin sisällä.

Hakkuupäänä tässä on suosittu Keto Forst Ecotilt, joka alle 300 kg painavana on erittäin sopiva traktorikäyttöön. Se on pieni ja edullinen koura, mutta siinä on kuitenkin kaikki ominaisuudet kuten isoissakin kourissa.

Hakkuupää on nopeasti irrotettavissa pikaliittimien avulla. Hakkuukone muuttuu siten ajokoneeksi pienellä vaivalla: kahmari puomin päähän, kärry perään ja menoksi. Kun traktorilla voidaan ajaa myös tiellä, tämän kanssa pärjätään kohtuullisilla etäisyyksillä ilman erillistä siirtokalustoa.

Valtra F

Varustelun ohjauksesta vastaa Valtra F -ohjausjärjestelmä. Se ohjaa puomia, hakkuupäätä ja pyörien kääntöä, eli kaikki metsäkäytön lisäohjaukset on sisällytetty yhteen samaan yksikköön. Järjestelmä on edullinen, mutta se sisältää kuitenkin paljon automatiikkaa. Esimerkiksi taakseajolaitten etupyörien ohjaus toimii kahvoista. Siinä on myös mittalaite, mutta kuutiointia tässä sovelluksessa ei ole – saatavana on sellainenkin. Tämä soveltuu siten parhaiten hankinta- ja energiapuuhakkuuseen.

Joulukuusta lähtien tällä koneella on kierretty työnäytöksissä. Ne ovat herättänee paljon kiinnostusta tehokasta ja edullista pakettia kohtaan. Alle 200 000 euron investoinnilla saadaan kuitenkin uusi kone, jonka käyttöaste saadaan korkeaksi. Huoltokustannukset ja polttoainekulutus ovat pienet metsäkoneeseen verrattuna.

Katso lisää kuvia ja video Urakointi Uutisten sivuilta.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi