Uutiset

Kuljetuskalusto

Vaihtolavoja joka lähtöön – NK-Yhtymä

Viisitoista vuotta sitten perustettu kaarinalainen NK-Yhtymä oy on tänä päivänä merkittävä vaihtolavatoimija. Yritys teettää kaikki lavat sekä myös edustamansa metalliastiat Virossa. Tuotteet valmistetaan hyväksyttyjen standardien mukaisesti. NK-Yhtymä on saavuttanut vahvan jalansijan luotettavana lava- ja säiliötoimittajana maassamme toimivien suurten kierrätys- ja ympäristönhuoltoalan yritysten parissa.

Kaarinalainen NK-Yhtymä myy vaihtolavoja kaikenlaiseen käyttöön. Yritys on nykyisin monien suurten kierrätys- ja ympäristönhuoltoalan yritysten päätoimittaja.

Puolustusvoimien palveluksessa pitkän sotilasuran tehnyt Timo Kalliomäki siirtyi vuosituhannen alkupuolella siviilipuolelle yrittäjäksi. Miehen mukaan se oli vain sellainen välähdys, jonka hän toteutti. Ajatuksena oli, että vaihtolavakaupassa on vielä paljon tehtävää. Nykyisin hän luotsaa aikanaan kaverinsa kanssa perustamaa yritystä veljensä Markon kanssa. Alussa mukana ollut kaveri ei ole enää toiminnassa mukana. Jäljellä hänestä on vielä kuitenkin yrityksen nimen N-kirjain. Se K tulee tietenkin Kalliomäestä.
Osittain alan valintaan vaikutti noina samoina aikoina Timon toisen veljen, Raimon sattumalta löytämä konepaja Itä-Virosta. NK-Yhtymä aloitti tuolloin jo kohta tämän pajan valmistamien vaihtolavojen tuonnin Suomeen. Myös muiden virolaisvalmistajien kanssa tehtiin kokeiluja, mutta ajan saatossa tuo vahingossa ”bongattu” valmistaja muodostui varteenotettavaksi toimijaksi. Timo Kalliomäen mukaan tehtaan valmistuksen laatu on alun tunnustelujen jälkeen tasaantunut jo täysin länsimaiselle tasolle. Hän sanookin olevansa varsin luottavainen tehtaan nykyiseen tuotannon tasoon.

Vaihtolavoja ja jätesäiliöitä
Raimo Kalliomäen sattumalta löytämä pieni, muutaman hengen konepaja, Birger OÜ, on kasvanut jo lähes 200 henkilöä työllistäväksi tehtaaksi. Päätuotteita ovat erilaiset vaihtolavat sekä jätesäiliöt. Vuodessa vaihtolavoja syntyy reilut 5 000 ja metalliastioita jätteiden keräykseen noin 1 200. Tuotannosta 40 prosenttia menee Ruotsiin ja Norjaan, pieni osa Viron markkinoille ja loput Suomeen. Tuotanto tapahtuu nykyaikaisin välinein. Pitkät ja suorat hitsaussaumat syntyvät automatisoiduilla laitteilla. Lähiaikoina myös ”kädellisiä” robotteja suunnitellaan hitsaamon käyttöön.
Kaikki hitsausvalmiit kappaleet hiekkapuhalletaan kauttaaltaan ennen maalausta. Pintakäsittelynä on kaksikomponenttinen polyuretaanimaalaus. Timo Kalliomäki sanoo uuden maalaamon juuri valmistuneen. Se täyttääkin kaikki sille asetettujen standardien mukaiset vaatimukset.
Valtaosa tuotannosta on niin sanottua standardilavaa. Erikoislavojen kysyntä on kuitenkin kasvanut viimeisen kolmen vuoden aikana runsaasti.
Vakiolavojen rinnalla syntyy yhtä lailla myös tuhka-, bio- ja nestetiiviitä lavoja, erilaisilla katto- ja kansirakenteilla olevia lavoja sekä alumiini- ja Hardox-rakenteisia lavoja. Siitä tunnustuksena tehdas onkin saanut SSAB:ltä valtuudet käyttää tuotteissaan ”Hardox In My Body” -merkintää. Lavat itsessään ovat usein lähtökohtaisesti standarditavaraa, mutta joskus niihin vaaditaan lisäominaisuuksia, kuten esimerkiksi hyväksyttyjä nostokorvia. Näin vaihtolavoja voidaan nostaa nosturilla vaikka yläilmoihin. Lisäksi nykyään suositaan erilaisia avattavia kansia, joita valmistaja sitten toteuttaa. Asiakkaat ovat erittäin vaativia, joten turvallisuus ja laatuasioiden pitää olla kohdallaan.

Nykyään vaihtolavojakin varustellaan entistä enemmän jo tekovaiheessa. Timo Kalliomäen osoittama kansiluukun käsikäyttöinen, tehtaalla asennettu avausmekanismi täyttää määräykset. Letkun rikkoontuessa letkunrikkoventtiili pitää kannen ylhäällä, eikä se näin putoa kenenkään tai minkään päälle.

Lavavalmistaja Birger OÜ käyttää tuotteissaan paljon Hardox-kulutusterästä. Siitä tunnustuksena yritykselle on myönnetty lupa käyttää SSAB:n ”Hardox In My Body” -merkintää. Se kertoo omaa kieltään laadusta.

Tehtaalta suoraan asiakkaalle
Lava- ja säiliötoimitukset tapahtuvat pääosin tehtaalta suoraan asiakkaille ympäri Suomen. NK-Yhtymä operoi pääosin suurten kierrätys- ja ympäristönhuoltoalan yritysten kanssa, joille toimitettavat lavat maalataan ja teipataan yrityksen linjan mukaisesti jo tehtaalla. Raimo Kalliomäki on tuotantolinjalla paikan päällä päivittäin yhteyshenkilönä tarkkaillen Suomeen lähtevien tuotteiden laatua sekä helpottaen räätälöintien läpiviemistä. Standardilavoille toimitusaika on noin neljä viikkoa ja räätälöidytkin saadaan ajoon jopa kuudessa viikossa.
Turun kupeessa Kaarinassa toimivalla NK-Yhtymällä on tänä päivänä myös uusien vaihtolavojen ja varaosien varasto sekä Kaarinan naapurissa Paimiossa että Joensuussa, jossa yrityksen toinen omistaja Marko Kalliomäki hoitaa sikäläistä toimipistettä. Lavojen korjaus ja huolto ovat tärkeä osa toimintaa. Sitä varten on käytössä kaksi huoltoautoa, pääosin kentällä tapahtuvia toimenpiteitä varten. Näin tarvittavat korjaukset saadaan hoidettua nopeasti.

Lavat ja säiliöt valmistetaan Itä-Virossa. Sieltä ne toimitetaan suoraan asiakkaille. NK-Yhtymällä on Paimiossa (kuva) ja Joensuussa myös hieman puskurivarastoa nopeiden toimitusten takaamiseksi.

Yhteistyötä suurten toimijoiden kanssa
Timo Kalliomäki sanoo heti alussa ottaneensa suoraan yhteyttä vaihtolavojen suurkuluttajiin, kuten Lassila & Tikanojaan, Remeoon, Ekopartnereihin, Deleteen, Stenaan, Puolustusvoimiin ja Suomen Pakkauskierrätys Rinkiin, jonka kanssa solmittiin taas äskettäin merkittävä toimitussopimus.
NK-Yhtymä on monille edellä mainituille lava- ja säiliötuotteiden päätoimittaja. Käytännössä se tarkoittaa myös sitä, että nämä asiakkaat tekevät säännöllisesti auditointeja tehtaalle laadunvalvonnan ja alkuperäselvitysten nimissä.
Suurimmaksi yksittäiseksi lavakaupaksi Kalliomäki mainitsee aikoinaan toimitetun noin 200 Hardox-lavan erän. Ne olivat samalla tehtaan lähes ensimmäisiä valmistamia Hardox-lavoja. Lavat ovat edelleen kovassa romuajon käytössä. Myös Puolustusvoimille on toimitettu merkittävä määrä koneiden kuljetukseen tarkoitettuja konelavoja ja alumiinilaitaisia rahtilavoja. Nykyiset jätealan määräysten muutokset tarkoittavat vaihtolavojen ja jätesäiliöiden määrän kasvua kentällä. Kasvava lajittelu kiihdyttää lavakauppaa ja erityisesti erikoislavojen ja astioiden kauppaa.
Olemassaolonsa aikana NK-Yhtymä on toimittanut Suomeen reilusti yli 20 000 vaihtolavaa ja tuhansia jäteastioita. Tämän päivän myyntitapahtumaa leimaa tarpeiden ja käyttökohteiden tarkka selvittäminen. Näin asiakas saa oikeanlaisen lavan juuri hänen käyttötarpeeseensa.
”Prosessin onnistunut läpivieminen on helpompaa, kun oma miehemme on tehtaalla valvoen tapahtumien kulkua”, toteaa Kalliomäki. Hänen mielestään suurten asiakkaiden kanssa solmitut yhteistyösopimukset hyödyntävät myös pieniä toimijoita. Tuotteiden laatu on näin taattua, mistä kaikki hyötyvät.

 

 

 

Lue seuraavaksi