Uutiset

Työkoneet

Uutta virtaa Kobelco-myyntiin

Jere Jokinen ja Tero Auresto.

Mörinöillä oli Konekeskolla esillä hod rod -maalattuja hyvin varusteltuja Kobelcoita pari kappaletta. Kyseessä ovat ensimmäiset kappaleet Proback-varusteltuja koneita. Varustelupaketin suunnittelusta on vastannut vuoden verran Pirkkalan toimipisteessä työskennellyt Jere Jokinen. Mörinöillä sai tulikasteensa myös Konekeskon Jyväskylän alueen uusi maarakennuskoneiden myyntimies Tero Auresto.

Tero Auresto

Jyväskylän/Keski-Suomen alueen uutena myyntimiehenä aloittanut Tero Auresto tuli jatkamaan eläkkeelle siirtyneen Ismo Hämäläisen tehtävää. Hämäläinen ehti olla kunnioitettavat 40 vuotta Konekeskolla ja sen edeltäjillä ennen kuin nyt 68-vuotiaana jäi ansaituille eläkepäiville.

Aurestolla on koneenkuljettajataustaa, joskin konemyynti on hänelle uusi aluevaltaus. ”Mörinät oli hieno kokemus”, tiivistää Auresto ensimmäisten työpäiviensä urakkaa.

Jere Jokinen

Tampereen maarakennuskonemyynnissä toimiva Jere Jokinen oli vuosi sitten uusi tulokas konemyynnin saralle, joskin kokemusta teknisestä kaupasta hänellä oli ennestäänkin. Perhetaustan kautta hänelle ovat maa- ja talonrakennusalatkin tuttuja. ”Ensimmäinen vuosi on mennyt hyvin. Toki paljon on työtä ja kehittämistä, mutta Kobelco on tuotteena hyvä, tunnettu ja luotettu, mikä antaa vakaan pohjan tulevaisuuden rakentamiselle. Yksi Kobelcon vahvuuksista on pieni polttoaineen kulutus, joka on yksi pienimmistä useissa kokoluokissa. Tänä vuonna on tulossa lisäksi mielenkiintoisia Kobelco-uutuuksia”, kertoo Jokinen.

”Meillä on pieni organisaatio, jolla saamme notkeutta toimintaan. Tulemme liikkumaan paljon ja silläkin tavalla entistä lähemmäksi asiakkaitamme”, lupaa Jokinen.

Uusi Propack-varustelupaketti on luotu helpottamaan koneen perusvarustelua. Valmiiksi mietitty paketti käsittää suomalaisiin olosuhteisiin sopivan perusvarustelua täydentävän varustuksen järkevään pakettihintaan. Turvallisuusasiat ovat tänä päivänä oleellisen tärkeitä ja paketti sisältääkin led-vilkut ja kunnolliset työvalot. Propack-pakettiin kuuluu myös mittalaite.

”Valaistusta on runsaasti. Led-valaisimet eivät kuluta paljoa sähköä ja siten kulutus ei tule vastaan kovin äkkiä. Joka puolelle konetta ulottuva hyvä valaistus paitsi helpottaa työskentelyä pimeällä ja hämärässä, myös lisää oleellisesti turvallisuutta. Yksityiskohtana mainittakoon, että led-vilkut on kytketty pääkatkaisimen ohi. Näin vähän virtaa kuluttavat vilkut voi jättää päälle vaikka viikonlopun yli varoittamaan työmaasta”, kertoo Jokinen.

Konekesko on varustellut kaksi Kobelcoa Propack-varustuksella esittelykoneiksi, jotka ovat nähtävillä Pirkkalan toimipisteessä siihen asti, kun ne joku sieltä ostaa ja vie pois.

Esittelykoneet ovat 26-tonninen lyhytperäinen SK260SR ja kahdeksantonninen SK75SR. Mainittakoon, että molemmissa on samanlainen ohjaamo, joten pienemmässäkin kokoluokassa tilaa on mukavasti.

Tässä koneessa on muutakin näyttävyyttä lisäävää varustusta, kuten ikkunatummennokset ja krominväriset ikkunankehykset. Puomin päässä Konekeskon edustukseen tänä vuonna siirynyt GB-iskuvasara.

Pelkän Propack-varustelun lisäksi SK75SR:ssä on muun muassa vakiota huomattavasti jäpäkämpi ”poppikone”. Alkuperäiset kaiuttimet on vaihdettu korkealaatuisempiin tuotteisiin ja matalia taajuuksia toistetaan tuhdisti subwooferin kautta.

Isommassa esittelykoneessa mittalaite on asennettu 3D-valmiudella. Se tarkoittaa, että antennille on masto valmiina ja tarvittava johdotus on asennettu valmiiksi. Pakettiratkaisuna mittalaite toimii 2D-toiminnolla.

Kobelco Propack

Esittelykoneissa on Propack-peruspaketin lisäksi muun muassa hot rod -tyyliset pinstripe-maalaukset. Nämä eivät siis ole teippauksia, vaan käsin maalattuja koristuksia, eli uniikkeja joka ainoa. Pinstripe-maalaukset pysyvät hyvinä aivan eri tapaan kuin teippaukset.

Pinstripe-maalaus kuuluu Jokisen omiin harrastuksiin ja sitä kautta idea maalauksiin tulikin. Itse hän ei urakkaan kuitenkaan ehtinyt, vaan maalauksista vastasi vuodesta 1994 ammatikseen viivoja maalannut Timo Nieminen. Hän oli Konekeskolla myös Mansen Mörinöillä maalaten siellä pinstrippauksia.

Juha Kuusjärvi

Käytettyjä koneita löytyy ajoon.fi-palvelusta.

Lue seuraavaksi