Uutiset

Uutiset

Uusia malleja Volvolta

Volvo CE esitteli lehdistölle maaliskuun lopulla uusia kaivukonemalleja Konzin tehtaallaan Saksassa. Samaiset koneet ovat paraikaa (viikolla 17) ensi kertaa esillä suurelle yleisölle Pariisin Intermat-näyttelyssä. Mallisto täydentyy yhdellä tela-alustaisella sekä kahdella pyöräalustaisella kaivukoneella. Lisäksi nähtiin ensimmäinen Volvon kokonaan toteuttama ja nimenomaan materiaalikäsittelyyn suunniteltu kone. Yhteistä näillä kaikilla neljällä esitellyllä koneella on Stage IV -päästönormit täyttävä moottori.

Volvo ECR355E on nyt merkin suurin lyhytperäinen kaivukone. Tässä kapeammalla alavaunulla oleva malli ECR355ENL. Vaihtoehtoinen taittopuomi lisää ketteryyttä ahtaissa paikoissa. Työpaino on noin 35 tonnia. Kone noudattelee Volvon E-sarjan koneiden muotokieltä ja ominaisuuksia. Moottori täyttää Stage IV -päästönormit.

Otmar Kirsch esitteli uusia konemalleja kentällä.

Volvon suurin lyhytperäinen kaivukone on nyt ECR355E. Se on 35 tonnin painoluokkaan sijoittuva laite. Tässä kokoluokassa on harvemmin nähty lyhytperäisiä malleja, mutta Volvolta uskotaan nykyisen kiivaan kaupunkirakentamisen tarjoavan kasvavat markkinat tälle koneelle. E-sarjan koneena se sisältää mallimerkinnän mukaisen muotoilun sekä toiminnot. Täysin uutta suunnittelua edustava kone täyttää nykyiset turvallisuuteen ja työskentelytehoon asetetut vaatimukset. Toteutuksessa on kuunneltu paljon asiakaskokemuksia.
Volvo ECR355E -kaivukonetta on saatavana myös kapeammalla alavaunulla, jolloin mallimerkintä on ECR355ENL (kuten kuvassa). Lyhyen perän ja kapean alavaunun myötä koneen käyttö taajamissa on mahdollista. Kapeus helpottaa siirtokuljetuksia ja perän ylityksen puuttuminen tehostaa työskentelyä ahtaissa paikoissa. Volvon mukaan alavaunun rakennetta on vahvennettu, jolloin soveltuvuus purkutöihin paranee. Puomivaihtoehtoja ovat yksiosainen puomi tai taittopuomi. Lisävarusteena on saatavilla sylinterien suojat, joita myös purkuhommissa tarvitaan. Koneeseen saa lisäksi puskulevyn, joka sekin on harvinainen tämän kokoluokan koneissa.
Lyhytperäiselle luvataan samaa suorituskykyä, mitä normaalilla vastapainolla varustettu kone tarjoaa. Moottorina on Volvon D8J, tehoa 180 kilowattia (241 hv), täyttää Stage IV -normit. Polttoainetehokkuus on 10 prosenttia parempi, ja nostotehon sanotaan parantuneen seitsemän prosenttia.
Ohjaamon tyypillinen tämän kokoluokan koneissa oleva liukuovi on korvattu saranaovella. Sen sanotaan tuoneen ohjaamon enemmän tilaa. Hallintalaitteet ovat tuttuja muista E-sarjan koneista. Tosin kytkimien määrä on pudonnut vajaasta kolmestakymmenestä reiluun kymmeneen. Sen on mahdollistanut esiohjelmoitavien kytkimien käyttö, jolloin yhteen kytkimeen voidaan ohjelmoida useita eri toimintoja.
Volvon taholta odotukset tämän kokoluokan koneille ovat suuret. Myös muillekin kuin lyhytperäisille. Volvo ECR355E valmistetaan Etelä-Koreassa.

Näkymää ECR355E:n ohjaamosta.

Pyöräalustaisten kaivukoneiden mallisto kasvaa kahdella jäsenellä. Edessä 22-tonninen EW220E ja takana pienempi 18-tonninen EWR170E. Mottona molemmissa on ollut lisää suorituskykyä kokoluokkaan. EW220E tosin korvaa aikaisemman EW210D-mallin.

Kaksi uutta pyöräalustaista
Pienempi uutuus, EWR170E, asettuu 18–19,2 tonnin kokoluokkaan ja sen syntyminen pohjautuu pitkälti vieläkin pienemmän mallin, EWR150E, suosioon. Ylävaunu onkin otettu siitä mallista ja alavaunu puolestaan hieman suuremmasta EWR160E:stä.
Vastapainoa suurentamalla on saatu edellä mainittu työpaino. Moottorina EWR170E:ssä on Volvon D4J, jossa tehoa 115 kilowattia (154 hv), päästöluokka Stage IV. Muotoilu ja toiminnot myötäilevät E-sarjaa. Varustelistalla on kaivuvarsi- ja joystick-vaihtoehtoja, tukijalat, puskulevy vetokidalla sekä erilaisia akseleita. Kääntösäde on erittäin pieni, 1 790 millimetriä. Lokasuojat kääntyvät pyörien mukana vähentäen valmistajan mukaan roiskumista esimerkiksi ohjaamon ikkunoihin. Nykysuuntauksen mukaisesti erilaisten koneohjausjärjestelmien liitäntä on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi.
Toinen uusi pyöräalustainen kaivukone on EW220E. Sen painoluokka on 22 tonnia. Malli korvaa aikaisemman EW210D-mallin. Suunnittelu perustuu pitkälti pienemmässä EW180E-mallissa hyviksi koettuihin ominaisuuksiin. Suorituskykyä on enemmän. Moottorina Volvon D6J, tehoa 129 kilowattia (173 hv), päästöluokka Stage IV. Lisääntyneen painon myötä saadaan enemmän ulottuvuutta sekä vakautta. EW220E myötäilee varustetarjonnallaan ja liitäntämahdollisuuksillaan pienempää EWR170E:tä.

 

Volvo aloittaa uuden tuotelinjan. Yritys tarjoaa nyt tehdasvalmiita materiaalinkäsittelykoneita jätteenkäsittely- ja kierrätysyrityksille. Tässä uusi 26 tonnin EW240E-materiaalinkäsittelijä, kuten Volvo on konetyypin nimennyt. Rakenteet perustuvat Volvon pyöräalustaisiin kaivukoneisiin, mutta niitä on vahvistettu vaativien ja moninaisten käyttökohteiden johdosta. Ohjaamo nousee lähes viiteen metriin.

Uusi aluevaltaus
Volvo panostaa jatkossa myös materiaalinkäsittelyyn. Siitä osoituksena nyt esitelty EW240E-materiaalinkäsittelijä. Se on varta vasten suunniteltu jätteenkäsittely- ja kierrätysyrityksiä varten. Kyseessä on siis Volvon kokonaisuutena suunnittelema ja valmistama erikoiskone ilman ulkopuolisten tahojen lisävarustelua. Omapaino on noin 26 tonnia riippuen puomin varustelusta. Ulottuvuutta luvataan parhaimmillaan yli 11 metriä. Pyöräalustaiseen kaivukoneeseen perustuvassa rakenteessa on vahvistettu alavaunu sekä lähes viiteen metriin nouseva ohjaamo. Uudentyyppiset tukijalat (4 kpl) sylinterisuojineen, täyskumirenkaat, puomin liikkeiden rajoittimet sekä sen kellunta ja liikkeiden vaimennus ovat vakiona.
Moottorina Volvon D6J, tehoa 129 kilowattia (173 hv), päästöluokka Stage IV. Maksimisiirtonopeus on 20 kilometriä tunnissa. Koneen leveys on 2,7 metriä.

EW240E-materiaalinkäsittelijän huollot suoritetaan valtaosin maassa seisten.

Puomikonstruktioita on tarjolla useita ja puomin päähän on saatavilla tehdasasennettuna erilaisia kouria ja muita laitteita. Kone on mahdollista saada ohjauspyörättömänä mallina, jolloin ohjaus tapahtuu joystickeissä olevilla peukalopyörillä. Myös useita muita koneen toimintoja ohjataan vipujen painonapeilla. Käsiä ei siis tarvitse konetta ajettaessa irrottaa näistä ohjaimista. Se varmasti nopeuttaa operointia. Koneen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota sen helppoon huoltamiseen sekä turvalliseen kiipeilyyn koneen päällä. Tosin valtaosan huolloista ja tarkistuksista pystyy tekemään maan pinnalla seisten.
EW240E-materiaalinkäsittelijän rinnalle tulee myös hieman pienempi malli, EW220E. Yhteistä näille molemmille on, että ne tulevat ulos tehtaan linjalta valmiina työntekoon. Koneet tullaan valmistamaan Konzin tehtaalla.

 

 

Lisää samasta aiheesta