Uutiset

Työkoneet

Turun kehätien parannustyöt täyteen vauhtiin

E18 Turun kehätien 1. vaiheen parannustyöt ovat käynnistyneet Kausela–Kirismäki -tieosuudella paalutustöillä. Hankkeen virallisen ”aloituspaalun” löivät Kaarinan Pukkilassa Väylän pääjohtaja Kari Wihlman ja Varsinais-Suomen liiton maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva.

Turun kehätien parannustyöt käynnistyvät Kirismäki-Pukkila -välillä. Parantamishankkeen rahoitus saatiin vuosien 2016–2019 ns. korjausvelkaohjelmasta.

”Lisärahoitus on kohdistettu väylien korjausvelan kuromisen ohella työmatkaliikenteen ja elinkeinoelämän kuljetusten pullonkaulojen purkamiseen. Vilkas Turun kehätie on merkittävä liikenneväylä ja hanke tukee kaupunkiseudun kasvun lisäksi liikenteen sujuvuutta koko Lounais-Suomessa”, Väylän pääjohtaja Kari Wihlman totesi.

”Valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta on tarkoitus päättää keväällä 2020 ja odotukset ovat korkealla sen suhteen, että pääsemme tulevaisuudessa aloittamaan enemmänkin uusia väylähankkeita. Liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on pyrittävä pitkäjänteiseen ja tavoitelähtöiseen priorisointiin. Onnistunut liikenne-järjestelmäsuunnittelu on valtion ja alueiden yhteistyötä ja Väylä osallistuu aktiivi-sesti suunnitelman valmisteluun sekä sen toteutukseen”, Wihlman sanoi.

Maakuntahallituksen puheenjohtaja Ilkka Kanerva totesi, että Turun ohikulkutien jatkorahoituksen nopealla toteutumisella on merkitystä koko maan kilpailukykyyn, ei vaan Turun talousalueen kehittymiselle. Kyseessä on hänen mukaansa Varsinais-Suomen tärkein tiehanke.

Jatkorahoitus uuden hallituksen vastuulla

Ilkka Kanerva muistutti omassa puheessaan, että kehätien parantaminen on kuulunut Varsinais-Suomen liikenteellisiin kärkihankkeisiin jo 1990-luvun lopulta lähtien. Nyt tuo pitkä odotus on päättynyt ja koko eteläisen Suomen logistiikalle tärkeä väylä saadaan turvallisemmaksi ja kasvavia liikennemääriä vastaavalle tasolle. Samalla avautuu aivan uusia mahdollisuuksia myös tienvarsialueiden ja koko Turun seudun kehittämiseen.

”Turun kehätien parantaminen on Varsinais-Suomen tärkein tiehanke. Liikennemääräl-tään nopeimmin kasvava, erittäin tärkeä elinkeinoelämän yhteys on saatettava tar-peita vastaavaan kuntoon. Vaalien jälkeen uudelta hallitukselta on viipymättä saatava päätös tieyhteyden kakkosvaiheen toimenpiteiden toteuttamisesta”, totesi Kanerva.

Turun kehätien parannustyöt käynnistyivät maaliskuun alussa puuston poistolla ja ovat jatkuneet sen jälkeen maanrakennus- ja paalutustöillä. Kirismäen eritasoliittymän louhintatyöt alkavat viikolla 14, jolloin valtatie 1:n liikenne joudutaan hetkittäin pysäyttämään räjäytyksen ajaksi.

”Parannustyöt tuovat mukanaan poikkeusjärjestelyjä ja alennettuja nopeuksia. Kehätiellä liikkuu jatkossa myös työkoneita. Tienkäyttäjiltä vaaditaankin nyt tarkkaavaisuutta, malttia ja kärsivällisyyttä. Alennetut nopeudet ovat sekä tiellä liikkujien että tienrakentajien turvana”, Väylän projektipäällikkö Juha Sillanpää muistuttaa.

_________________________________________________

Turun ohikulkutie kuuluu E18-tiehen. Sillä liikkuu eri arvioiden mukaan vajaat 14 000 autoa vuorokaudessa. Turun ja Naantalin satamien raskas liikenne käyttää ohikulkutietä. Nyt käynnistyneeseen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu muun muassa Pukkilan ja Kirismäen välisen tieosuuden nelikaistaiseksi tekeminen, jolloin nopeus voidaan nostaa 100 kilometriin tunnissa.

Tasoliittymiä poistuu, Pukkilaan tehdään eritasoliittymä ja Sippaan risteyssilta rakennetaan. Kirismäen eritasoliittymää parannetaan. Ohikulkutien oheen tehdään myös kevyen liikenteen verkosto. Näiden vuonna 2021 vuonna valmistuvien töiden kustannusarvio on 39 miljoonaa euroa pitäen sisällään Kaarinan ja Liedon kuntien osuudet.

Hankkeen kakkosvaiheen toteutusaikataulusta ei ole toistaiseksi tietoa. Sen kustannusarvio on ensimmäisen vaiheen luokkaa eli noin 40 miljoonaa euroa.

Lue seuraavaksi