Uutiset

Kuljetuskalusto

Teuvo Lehikoinen Oy:lle 7-akselinen Faymonville

Teuvo Lehikoinen kertoo, että aikaisemmin hänellä oli isompi, 8-akselinen, jonka tilalle tämä uusi vaunu tuli. ”Tämän monipuolisuus vaikutti oleellisesti päätökseen. Säädettävyyden ansiosta saadaan vaunun tukirakenteet kuorman kannalta oikeaan paikkaan ja kuormituspiste oikeaksi eikä tarvitse pelata erillisten levityspalojen kanssa. Myös katkaistavan vaunun lastaus käy aikaisempaa helpommin ja nopeammin. Tämä soveltuu mainiosti erilaisten suurten trukkien ja kurottajien kuljetuksiin. Lopulta tällä päästään parempiin tuloksiin erilaisten kuormien kanssa kuin isommalla perävaunulla ennen.”

Dollyn ansiosta tätä vaunua voidaan vetää 3-akselisella vetäjällä 50 tonnin kaulapainolla. Kantavuutta joka akselilla on 15 tonnia ja sillä päästään 125 tonnin kokonaispainoon. Peti on hydraulisesti levitettävä 60 senttimetriä puolelleen, 2,74 metristä aina 3,85 metrin leveyteen asti.

Myös kehto on jatkettava. Sillä saadaan kokonaispituutta säädettyä 4,5 metriä. Suurin puoliperävaunun pituus on 25,3 metriä ja matalaa kehtotilaa 7,7-12,2 metriä.
Vaunu on varustettu pakko-ohjatuin akselein, radio-ohjauksella sekä hydraulisella jousituksella. Näillä ominaisuuksilla pärjätään hyvin pahoissakin paikoissa.
Lehikoiselle tämä oli kolmas uusi Faymonville ja aikaisemmista saadut kokemukset ovat hyviä. Lehikoinen kuljettaa paljon koneita ja teollisuuden raskaita metallirakenteita.

Palkittu valmistaja

Faymonvillen Megamax-perävaunut saivat syksyn IAA-näyttelyssä vuoden innovaatiopalkinnon alustaluokassa. Innovaatiopalkintoja tavoitteli yli 70 eurooppalaista valmistajaa viidessä eri sarjassa. Faymonville kuuluu Euroopan johtaviin erikoisperävaunujen valmistajiin noin 1800 perävaunun vuosituotannollaan. Suomeen näitä tulee kolmisenkymmentä vuodessa.

Reijo Roponen paljastaa, että kevään aikana tullaan vielä näkemään Suomessa Faymonvilleltä jotakin suurta ja erikoista, mutta ei paljasta vielä asiasta enempää.

www.caroffice.fi

www.faymonville.com

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi