Uutiset

Työkoneet

Telaraksalla turvetta aumaan

”Minulla on työmaana kymmenkunta suota 100 kilometrin säteellä Kemistä. Hoidan niillä polttoturpeen lastausta pyöräkuormaimella. Sopimus on ollut voimassa vuosikaudet Turveruukin kanssa. Tämä Hirviaapan suo Tervolassa on ainoa missä teen myös turpeen nostoa. Täältä turve ajetaan pääasiassa Kemiin ja Tornioon”, aloittaa Lahti. Lahden lastaamat turveautot syöttävät Pohjois-Suomessa lämpölaitoksia ja mm. Stora Enson paperitehdasta.

”Täältä Hirviaapalta on nostettu turvetta jo 7-8 vuotta. Kokonaisala on 113 hehtaaria ja yksi lohko on vielä kokonaan aloittamatta. Turpeen paksuus on kolmisen metriä. Turvekerroksen alla on savimoreenia. Tämä on sellainen keskiverto suo. Pienimmät täällä pohjoisessa ovat sellaisia 70 ja suuret 250 hehtaarin kokoisia.

Sesonki on yleensä kolme kuukautta kesäkuun alusta elokuun loppuun. Säitten armoilla tässä ollaan. Kunnon rankkasade pysäyttää noston helposti kolmeksi neljäksi päiväksi. Joskus on päästy tekemään iso karhe vielä ihan elokuun lopussakin, mutta harvinaista se on. Syyskuussa pimeä jakso alkaa olla jo niin pitkä, että kuivumista ei enää tapahdu” , jatkaa Lahti.

Kesän aikana Lahti nostaa Hirviaapalta yli 40.000 kuutiometriä turvetta ja tänä kesänäkin tavoitteeseen päästiin. Mennyttä kesää Lahti kuvaa keskiverroksi.

”Kerralla tuosta pinnasta jyrsitään 15-30 millimetriä. Kerroksen paksuus riippuu tulevasta poutajaksosta. Kuiva turve ajetaan karheelta hihnakuljettimella traktorin sivukippikärryyn ja siitä aumalle, joka kasataan telaraksalla. Huonolla aumauksella turpeen laatu huononee ja sitä kautta hinta putoaa. Aumassa turpeen kosteus nousee tuollaiset pari prosenttia kuukaudessa, joten heti polttoon ajettava turve kestää olla sellaiset viisi-kymmenen prosenttia kosteampaa kuin kuukausiksi aumattava. Turveurakoitsijalle on tietenkin sitä parempi, mitä nopeammin turve aumasta liikkuu. Ja tästä kun auto lähtee, niin polttolaitoksessa se menee polttoon vielä samana päivänä. Varastoja ei siellä päässä juuri ole”, valistaa Lahti. Kelirikkotilanne sanelee keväällä sen, miltä suolta turvetta ajetaan.

Leveät telat

”Hankin pitkän pohdinnan jälkeen telakuormaimen aumaukseen ja talviajan aumojen kuorintaan. Sillä voi siis tehdä aumauksen lisäksi myös lastausta, mutta pyöräkuormain on siihen hommaan paljon kätevämpi. Suurella aumalla kantomatka autoon on helposti sellaisen 50-70 metriä, joten telasto ja alakerta joutuvat telakoneessa liian koville. Tästä syystä pyörillä tapahtuva lastaus on se mihin pyritään. Eikä tällä telaraksalla itse asiassa ole tehty vielä yhtään autokuormaa. Tunteja siinä on nyt 900”, selventää Lahti. Lahdella on lastausta hoitamassa niin ikään Liebherr –merkkinen pyöräkuormain mallia 556.

”Edellisellä Liebherrin, käytettynä hankitulla pyöräkuormaimella ajettiin 20.000 tuntia ilman ongelmia. Kaksi vuotta sitten hankin uuden ja hyvät kokemukset siitäkin saivat valitsemaan telakuormaimenkin saksalaistehtaalta. Levitetyn alavaunun saaminen koneeseen tosin oli suuri vääntö. Normaalisti tässä on vain 380 millimetrin levyiset telat, minulla ne ovat 950 millimetriä. Leveä tela ei särje auman pohjaa. Kun pintä särkyy, nousee myös auman kosteus äkkiä. Suomies haluaakin koneisiinsa aina vaan leveämmät telat ja renkaat.”

”Tehtaalta oli saatavilla vain 2,6 metriä leveä kauha ja ajattelivat louhoksella telojen särkyvän, kun kapean kauhan ohi valuvat kivet pyörivät telan ulkoreunalla. Turpeen noston luonnetta siis sai hieman saksalaisille selittää. Linjalla tämä kone kulki kyllä alkuperäisen kauhan kanssa ja vasta tehtaan pihalla se otettiin pois”, muistaa Lahti.

”Alkukesästä minulla olikin tässä vielä kotimainen turvekauha kiinni, mutta yhtenä viikonloppuna koneen eteen sepitettiin sitten itse tämä kuusi metriä leveä aumauslevy omalla kallistuksella.”

”Etukäteen minua arvellutti myös koneen painotus. Silmälläkin näkee, että kone on takapainoinen. Repijä painaa takana yli tonnin ja koneen kokonaispaino on jossain 19 tonnin tietämillä. Turve liikkuu kuitenkin hyvin ja kone nousee kevyesti aumalle. Repijä on nyt aumatessa tietenkin irti koneesta.”

Ajo yhdellä vivulla

Telakuormain on Suomessa nykyään harvinainen konetyyppi. Viime vuosien myynti on ollut ykköskappaleita ja turvesuo onkin yksi koneelle soveltuvista harvoista työtehtävistä.

LR 624 –telakuormaimessa on Liebherrin oma, 6,4 litran ja 105 kilowatin (143 hv) nelisylinterinen dieselmoottori. Sähköjärjestelmän jännite on 24 volttia. Jäähdyttimen siivet ovat hydraulikäyttöiset.

Hydrostaattiseen voimansiirtoon kuuluu muuttuvatilavuuksinen pumppu ja kaksi aksiaalista mäntämoottoria. Nopeusalueita on kaksi; työalue välillä 0-6,5 ja siirtoalue 0-10 kilometriä tunnissa.

Kuormantuntevassa työhydrauliikassa öljyä syöttää muuttuvatilavuuksinen pumppu (162 l/min – 260 bar). Z-aisaisen kuormaimen kaikkia toimintoja kuten kelluntaa ja kauhan automaattista asentoon palautusta hallitaan yhdellä joystickillä.

Myös voimansiirron ja ohjauksen hallinta on omalla joystickillään, jolla voidaan kytkeä myös suoraan ajo eteen/taakse. Kääntö hoituu samalla vivulla, kuin myös nopeusalueen vaihto. Istuimen sivuilla olevat joystick hallinnat ja taakse sijoitettu moottori antavat aivan esteettömän näkymän eteenpäin.

Kuormauskorkeus aisan tappiin on 3663 millimetriä ja turvekauhalla kuormauskorkeus riittää nipin napin korkealaitaisiin turveautoihin.

Koneen koko pituus on seitsemisen metriä kauhalla ja repijällä. Korkeutta ohjaamon kattoon on 3150 millimetriä. Janne Lahti kertoo telaraksan hallittavuuden olevan helppoa ja leveätelaisena kone on tukeva ja puskuvoimaa ja pitoa on turvetöihin riittävästi. Puskukoneelle telaraksa ei tietenkään kasalle menossa pärjää, mutta telakuormaimen suuri etu on kuormausominaisuudet. Ne puskukoneesta puuttuvat täysin.

Suolla leijaileva turvepöly ei ole Lahden mukaan aiheuttanut ongelmia eikä lisäsuodatustarvetta. Kivi- ja myös kantojen murskauksessa syntyvä pöly on hänen mukaansa haitallisempaa. Esimerkiksi öljykylpysuodattimia ei turvesuolla koneissa tarvita.

Olli Päiviö

Lue seuraavaksi