Uutiset

Kuljetuskalusto

Sisu ostaa tehtaan Serbiasta?

Sisu Auto on tehnyt ostotarjouksen serbialaisen kuorma-autovalmistaja Korporacia Fabrika Automobila Priboj’n (FAP) koko osakekannasta. Serbian hallituksen julkaiseman tiedotteen mukaan hallituksen asettama FAP kuorma-autotehtaan tulevaisuutta selvittävä työryhmä suosittaa hallitukselle neuvottelujen aloittamisesta Sisu Auton ostotarjouksen pohjalta.

”Ostotarjous sisältää kehitysohjelman, jonka mukaisesti Sisu Auto omistajaksi tullessaan luo edellytykset FAP:n tulevaisuuden kehittymiselle tuomalla yhtiöön nykyaikaisen tuoteteknologian lisäksi pitkälle jalostamansa tilaus-toimitusprosessiosaamisen”, sanoo Sisu Auton toimitusjohtaja ja omistaja Timo Korhonen, jonka mukaan kehitysohjelman myötä FAP pystyy muuntumaan keskikokoisesta sarjatuotevalmistajasta vahvaksi erikoisajoneuvovalmistajaksi.

Toteutuessaan kauppa tähtää Sisu-konsernin tuotantomäärien nopeaan moninkertaistamiseen. Samalla se tukee Sisu Auton tavoitetta voimistaa edelleen kykyään toimia vahvana vaativiin käyttötehtäviin tuotettujen erikoisajoneuvojen kehittäjänä ja toimittajana. Sisu Auton nykyiseen toimintamalliin FAP-kuorma-autovalmistajan ostaminen soveltuu hyvin, sillä FAP:llä on pitkäaikainen yhteistyö Daimler AG:n kanssa. Tehtaan nykyinen päätuote on lisenssillä valmistettava Mercedes-Benz SK -kuorma-automallisto. 

Serbian autoteollisuudella on pitkä ja menestyksekäs historia, jonka kehityksen katkaisi entisen Jugoslavian hajoamista seurannut laajojen kotimarkkinoiden supistuminen sekä toimittajaketjun jääminen osittain uusien rajojen taakse.

”Serbian keskeinen sijainti eurooppalaisen idän ja lännen, korkean teollisuusteknologian Pohjois-Italian ja voimakkaasti vahvistuvan Turkin välissä luo hyvät mahdollisuudet ajoneuvoteollisuuden kehitykselle avaten samalla markkinat Venäjän ja sen lähinaapureiden suuntaan”, Korhonen sanoo

Serbialle edulliset tullisopimukset näiden maiden kanssa mahdollistavat Sisu Autolle pääsyn takaisin Venäjän markkinoille, jonne autotoimitukset katkesivat täysin vuonna 2009 voimaan astuneiden tuontitullien takia.

”Toteutuessaan kauppa avaa Sisu Autolle uusia mahdollisuuksia myös FAP:n perinteisesti vahvoilla alueilla Pohjois-Afrikassa sekä Lähi-idässä”, uskoo Korhonen.

Sisu Auton tavoitteena on FAP:n haltuunoton jälkeen siirtää Serbiaan juuri Karjaan tehtaan tuotannosta poistunut, EU:n ulkopuolisissa maissa edelleen kysytty Sisu Polar Euro 5 -mallisto sekä kasvattaa FAP:n liiketoimintaa erityisesti näille markkinoille suunnattujen erikoistuotteiden ja komponenttien tuotannolla. Korhonen korostaa, että suomalaisen kuljetusyrittäjän haastavat tarpeet kehittävät Sisu Auton tuotteita ja toimintaa tulevaisuudessakin.

”Suomessa tapahtuva Sisu kuorma-autojen tuotekehitys ja valmistus ovat jatkossakin keskeinen osa yrityksemme liiketoimintaa”, vakuuttaa Korhonen.

Ehdotus Serbian valtion omistaman FAP -kuorma-autotehtaan myynnistä Sisu Autolle on ehtinyt saada Serbiassa runsaasti myönteistä julkisuutta. Myyntiä suosittelevassa hallituksen asettamassa laajapohjaisessa työryhmässä on eri ministeriöiden edustuksen lisäksi ammattiyhdistysliikkeen, tehtaan johdon, paikallishallinnon sekä Daimler AG:n edustus.

FAP työllistää nykyisellään runsaat 1000 henkilöä ja sen vuosituotantokapasiteetti on noin 5000 ajoneuvoa. Yhtiön tehtaat sijaitsevat Priboj’n kaupungissa lähellä Serbian ja Bosnia-Hertsegovinan rajaa, noin 300 kilometriä maan pääkaupungista Belgradista lounaaseen.

Lue seuraavaksi