Uutiset

Työkoneet

Raskaan liikenteen kaasutankkausasemien määrä kasvaa Ruotsissa

Maanantaina otettiin käyttöön Gasumin ensimmäinen nesteytetyn maa- ja biokaasun tankkausasema Ruotsissa. Lähivuosien aikana tankkausasemien määrä maassa on tarkoitus moninkertaistaa.

Uudet vaihtoehdot dieselpolttoaineelle yleistyvät, kun hiilidioksidipäästöjä pyritään vähentämään sekä Ruotsissa että muualla Eurooapssa. Monet polttoainealan toimijat panostavat nyt nesteytettyyn maa- ja biokaasuun ja suunnittelevat usean tankkausaseman rakentamista lähiaikoina. Gasumille raskaan liikenteen kaasuntankkausaseman avaaminen Ruotsissa on seuraava etappi suunnitelluista 50 asemasta Pohjoismaissa. Uutta tankkausasemaverkostoa pidetään perusedellytyksenä siirtymiselle puhtaampien polttoaineiden käyttöön raskaassa liikenteessä kaikissa maissa. Gasumilla on Suomessa jo 4 raskaan liikenteen asemaa.

”Ilmastokysymysten ratkaisu onnistuu parhaiten yhteystyöllä, joten on hyvä, että lisäksemme muutkin toimijat ovat mukana raskaan liikenteen ympäristöä säästävässä siirtymässä nesteytetyn kaasun käyttöön. Ilmastoasiat eivät tunne valtioiden rajoja, ja siksi Gasum rakentaa kaikki Pohjoismaat kattavaa asemaverkostoa. Suomessa on jo neljä asemaa”, kertoo Mikael Antonsson, Gasumin Director Traffic, Sweden

Maanantaina Västeråsiin avattu nesteytetyn maa- ja biokaasun tankkausasema on lajissaan ensimmäinen Ruotsin Västmanlandissa. Asema on yksi monista investoinneista, jotka lasketaan kestävää kehitystä edistäviksi ja jotka siten saavat osarahoitusta Ruotsin valtion Klimatklivet-hankkeen kautta.

”Panostus jakeluasemaan Västeråsissa lisää energiavarantoja ja edesauttaa siten paikallista elinkeinoelämää. Samalla se edesauttaa ympäristöä säästävää liikennettä läänin alueella”, Västmanlandin maaherra Minoo Akhtarzand sanoo.

Energiayhtiö Gasum on yksi Pohjoismaiden suurimmista biokaasun tuottajista. Sillä on jo aiemmin ollut Västeråsissa biokaasulaitos yhdessä paikallisten maanviljelijöiden kanssa. 

”Nyt kun Västeråsin asema on valmis, voimme auttaa paikallisia viljelijöitä parantamaan kilpailukykyään alentamalla heidän polttoainekustannuksiaan sekä vähentämään hiilidioksidi-, typen oksidi- ja hiukkaspäästöjään”, Mikael jatkaa.

LUE MYÖS: Gasumin avaa Lahteen raskaan liikenteen aseman

Lue seuraavaksi