Uutiset

Työkoneet

Rakennuskonevuokrauksessa heiluriliikettä

​Teknisen Kaupan liiton mukaan rakennuskonevuokrauksen kasvu jatkuu kuluvan vuoden alkupuoliskon ajan, mutta laantuu sitten hetkeksi. Vuosivolyymi jää vuonna 2019 edellisen vuoden tasolle, mutta ensi vuodelle ennakoidaan parin prosentin kasvua. Markkinanäkymät ovat nyt heikommat kuin marraskuun 2018 ennusteessa. Kehityksen taustalla ovat maailmantalouden ja Suomen talouden heikentyneet näkymät sekä rakentamisen määrän lasku uudistalonrakentamisessa ja infrarakentamisessa. Vuokramarkkinoiden kasvu jatkuu kuluvana vuonna muilla sektoreilla: korjausrakentamisen, teollisuuden, palvelualojen, kuluttajien sekä julkisten hankkeiden vuokrakysyntä kasvaa sekä tänä että ensi vuonna.

Ensi vuonna uudistalonrakentamisen vuokramarkkina laskee edelleen, kuitenkin vähemmän kuin vuonna 2019. Rakennuskoneiden myynti ja tuonti ovat yhä hienoisessa kasvussa, sillä kalustoissa on uusimistarvetta useamman vuoden korkean käyttöasteen takia.

Talousennusteita on pudotettu selvästi kuluneena vuonna. Kansainvälisen talouden riskitekijät ovat edelleen ratkaisematta. Kauppasota, Brexit ja Italian velkaantumisongelma hidastavatkin luottamusta ja talouden kasvunäkymiä. Taantumaa ei kuitenkaan odoteta. Euroopan talousnäkymät ovat heikentyneet voimakkaasti muun muassa Saksan talouden ja teollisuuden hitaan kasvun takia. Autotullit Yhdysvaltoihin ovat suuri uhka Saksalle ja vaikutukset suuret myös Suomelle. EU-komission toukokuun 2019 kasvuennuste euroalueen taloudelle on kuluvalle vuodelle 1,2 ja ensi vuodelle 1,5 prosenttia.

Suomen kasvuennusteet ovat tälle vuodelle 1,5 ja ensi vuodelle 1 prosentin tasolla. Suomen taloudessa kuluttajakysyntä on nyt keskeistä. Kuluttajien luottamus on korkealla, työpaikkojen määrä kasvaa ja ansiotaso nousee. Matala korkotaso jatkuu ainakin kuluvan vuoden ja ensi vuoden. Taloustilanne on edelleen hyvä. BKT kasvoi ennakkotietojen mukaan 2 prosenttia 2019 ensimmäisellä neljänneksellä, ja työllisten määrä on kasvussa.

Talonrakennushankkeiden aloitusten huippu oli kesällä 2018.

Rakentamisen määrä vähenee kuluvana ja ensi vuonna

Rakentamisen määrän viime vuosien vaihtelut ovat lähtöisin uudistalonrakentamisesta. Korjausrakentamisen määrä on kehittynyt siihen nähden tasaisesti, ja kasvun ennakoidaan myös jatkuvan. Uusien talonrakennushankkeiden aloitusten huippu oli kesällä 2018. Niiden rakentamisessa riittää vauhtia kuluvan vuoden puoliväliin tai syksyyn, mutta sen jälkeen kasvu taittuu. Erityisesti uusien kerrostalojen sekä liike- ja toimistorakentamisen määrä vähenee jatkossa.

Julkisten hankkeiden määrä pysyy korkealla. Erityisen aktiivista on sairaalarakentaminen. Forecon arvioi koko uudistalonrakentamisen määrän vähenevän tänä vuonna kolme prosenttia ja ensi vuonna kuusi prosenttia.

Infrarakentamisen ennustetaan kääntyvän lievään laskuun tänä vuonna.

Korjausrakentamisen ennakoidaan jatkavan kasvuaan ja se siirtyy rakentamisen veturiksi. Infrarakentaminen vähenee oleellisesti kuluvana vuonna ja hieman vähemmän ensi vuonna. Valtion infrarahat putoavat selvästi, mutta kuntien ja yksityisten infrahankkeiden määrä kasvaa. Uuteen hallitusohjelmaan saataneen merkittävä panostus infraan, mutta se ei näy työmaatoimintoina vielä ensi vuonna. Rakentamisen markkinakehitys eriytyy alueellisesti. Rakentamisen määrä kasvaa edelleen pääkaupunkiseudulla ja Tampereen seudulla, mutta vähenee pääsääntöisesti muilla alueilla. Asuntojen ylitarjonnan takia uusien asuntojen aloitusmäärät vähenivät viime vuonna useita kymmeniä prosentteja.

Vuokramarkkinat kehittyvät jatkossakin rakentamista myönteisemmin

Vuokraustoiminnan arvo nousi viime vuonna 830 miljoonaan euroon. Rakennuskoneiden ja -kaluston vuokravolyymi pysyy tänä vuonna ennallaan ja kasvaa ensi vuonna kaksi prosenttia. Valtaosa (3/4) konevuokrauksesta palvelee rakentamista. Muu kysyntä on peräisin teollisuudesta, palvelutuottajilta, julkishallinnosta ja kuluttajilta huolto-, asennus- ym. töihin.

Vuokrakysyntää vähentää eniten vuoden 2019 kerrostalo- ja liikerakentamisen voimakas lasku ja vuoden 2020 kerrostalo- ja toimistohankkeiden väheneminen. Näiden painoarvo rakennuskoneiden vuokrauksessa on merkittävä. Koko uudistalonrakentamisen vuokramarkkina laskee vuonna 2019 kolme prosenttia ja ensi vuonna prosentin.

Ensi vuoden parempi ennuste aiheutuu useiden toimitilahankkeiden käynnistymisestä kuluvan vuoden lopulla, jolloin konekäyttö on aktiivista ensi vuonna. Tässä taloustilanteessa hankkeiden käynnistäminen saattaa kuitenkin myös lykkäytyä, mikä tuo ensi vuoden kasvuun riskejä.

Kerrostalo- ja liikerakentamisen volyymi laskee kuluvana vuonna ja myös ensi vuoden kerrostalo- ja toimistohankkeet vähenevät. Se vähentää koneiden ja laitteiden vuokrakysyntää.

Korjausrakentaminen nousee konevuokramarkkinoiden veturiksi

Konevuokrauksen kasvu korjausrakentamisessa jatkuu 3-4 prosentin tasolla kuluvana ja ensi vuonna. Uudisrakentamisen hiipuessa mielenkiinto korjausrakentamiseen on kasvanut. Korjausrakentamisessa on volyymin ohella potentiaalia lisätä koneiden käyttöä. Korjaamisen painottuminen ammattimaiseen toimintaan lisää myös koneiden käyttöä.

Rakennuskonevuokraus muille aloille kasvaa keskimäärin kaksi prosenttia sekä tänä että ensi vuonna. Teollisuuden koneiden ja laitteiden korkea käyttöaste lisää kunnossapitotöitä ja siten vuokrauskysyntää. Palvelualat lisäävät edelleen vuokrakoneiden käyttöä. Kuluttajien talous- ja työllisyystilanteen paraneminen ja hyvä luottamus oman talouden myönteiseen kehittymiseen näkyy vuokrauksen kasvuna.

Korjausrakentamisen kasvu kasvattaa myös sääsuojausten kysyntää. Telineiden ja suojauskaluston vuokraus kasvaa edelleen muita koneryhmiä enemmän.

Rakennuskoneiden myynti ja tuonti kasvoi viime vuonna viisi prosenttia. Tämän vuoden näkymä on lähes ennallaan, mutta heikentynyt loppuvuotta kohti. Muutoksen ennakoidaan olevan -5…+2 prosentin haarukassa. Ensi vuodelle odotukset ovat laskevat, arvio on tällä hetkellä -10…-5 prosenttia.

Lue seuraavaksi