Uutiset

Kuljetuskalusto

Puolen Suomen Veho

Kova kolmikko pohjoisesta. Veho Hyötyajoneuvojen Kimmo Mustonen, Eero Mäki ja Antti Langinkoski ovat ansaitusti ylpeitä alueen myynnin kehityksestä. Kuvasta puuttuu Jarno Hietasaari, joka kuvaushetkellä kätteli asiakkaan kanssa uuden Arocsin kaupan päätökseen.

Veho Hyötyajoneuvot Oulu

Veho Hyötyajoneuvojen Pohjois-Suomen alue muodostuu länsirannikosta Kokkolasta lähtien ja ulottuu Oulun ja Kajaanin kautta koko Pohjois-Suomen kattavaksi.  Aluejohtaja Pasi Karjalaisen luotsaamana toiminta on mainiossa vauhdissa ja tänäkin vuonna alueen liikkeistä lähtee asiakkaille yli 300 käytettyä ja saman verran uusia hyötyajoneuvoja.

Veho Hyötyajoneuvojen Oulun toimipiste sijaitsee Kaarnatiellä aivan Oulun keskustan tuntumassa ja keskeisestä sijainnista huolimatta liikkeeseen on helppo saapua isoimmillakin yhdistelmillä. Toimipisteessä on kattava valikoima sekä uusia että käytettyjä hyötyajoneuvoja ja niistä erittäin suuri osa on mukavasti sisätiloissa. Veho Hyötyajoneuvojen koko maan vaihtoautoliiketoiminnasta vastaava Myyntijohtaja Antti Langinkoski onkin erittäin tyytyväinen toimipisteeseen ja kertoo, että vaihtoautomyynnin vuosia jatkuneen kasvun ansiosta myös tilojen laajennus on jo suunnitteilla.

Tila-autojen keskus

Antti Langinkoski kertoo, että Oulun vaihtoautomyynnin erikoispiirteenä on erittäin suuri käytettyjen tila-autojen valikoima. ”Alueella on perinteisesti ollut runsaasti kysyntää käytetyille tila-autoille, sille perhekoko on usein keskivertoa suurempi. Olemme keskittäneet koko ketjun käytettyjen tila-autojen myynnin Ouluun ja hyötyajoneuvomyyjä Eero Mäki onkin erikoistunut juuri tämän luokan autojen myyntiin”, kertoo Langinkoski.  Raskaammalla puolella valikoima on myös monipuolinen ja kymmenien vaihtoautojen joukosta löytyvät sopivat ratkaisut sekä jakelu-, pitkän matkan rahti- että puuautoja tarvitseville. ”Tällä hetkellä kovinta kysyntä on kaksiakselisten jakeluautojen luokissa ja myös niihin liikkeillämme on tarjota monipuolisia vaihdokkeja”, jatkaa Langinkoski. Paljon puhuttu kokonaismassauudistus ei juurikaan ole vielä pohjoisessa näkynyt ja Langinkoski kertoo monen asiakkaan olevan asian suhteen vielä hyvin odottavalla kannalla.

Joustava palvelu

Langinkoski kertoo taloudellisen epävarmuuden johtaneen asiakaspiireissä tiettyyn varovaisuuteen, joka näkyy selvästi autokaupan suuntautumisessa.  ”Haastavina aikoina ostetaan mieluummin käytetty ajoneuvo ja siirretään uuden auton hankintaa hieman eteenpäin. Meillä asiakasta ymmärretään hyvin ja yhteistyössä toimitaan niin, että päästään pitkällä tähtäimellä asiakkaan kannalta taloudellisesti järkevimpään vaihtoehtoon”, korostaa Langinkoski. ”Laadukas ja luotettava vaihtoautovalikoimamme tarjoaa turvallisen vaihtoehdon ja vuoden 2013 lopussa tuomme markkinoille myös erittäin kattavan vaihtoautotakuun, joka tekee hankinnoista entistäkin varmempia. Myöskään asiakkaan tarjoaman vaihtokaluston kanssa ei Veholla tule ongelmia, sillä vaihdossa käy auto kuin auto raskaasta kevyimpään saakka”, lupaa Langinkoski. Tavoitteena Veholla on luonnollisesti pitkäaikaisten asiakassuhteiden synnyttäminen ja tämä tapahtuu vain ansaitsemalla asiakkaiden luottamus. ”Kun hoidamme vaihtoautoasiakasta kunnioittavasti ja palvelumme pelaa myös myynnistä eteenpäin esimerkiksi takuuasioiden sekä huollon puolella, on hyvin todennäköistä, että tilanteen muuttuessa asiakkaan seuraava ajoneuvo onkin jo uusi Mercedes-Benz”, jatkaa Langinkoski.

Huolenpitosopimukset ja leasing kasvussa

Pohjois-Suomen Vehon palvelukonseptissa myynnin lisäksi myös kaikki muut palvelut ovat viilattuja toimiviksi kokonaisuuksiksi. Esimerkiksi huolto- sekä varaosapalvelut toimivat kahdessa vuorossa aamun tunneista iltakahdeksaan saakka ja myös lauantaisin myöhäiseen iltapäivään. Organisaation kuuluu kaikkiaan noin 60 henkilöä, mikä takaa nopean ja toimivan palvelun kiireisissäkin tapauksissa. Langinkoski kertoo myös alueen muiden toimipisteiden kuuluvan saumattomasti kokonaisuuteen ja korostaa Kokkolan Erkki Peltokorven sekä Sture Borgin ja Rovaniemen Matti Niemelän ansiokasta ja asiantuntevaa työpanosta niin uusien kuin käytettyjenkin hyötyajoneuvojen myynnin parissa.

Langinkoski kertoo lisäpalvelujen kuuluvan nykyään oleellisena osan autotalon toimintaan. ”Erityisesti huolenpitosopimusten, CharterWay– ajoneuvovuokrausten sekä huolto- ja rahoitusleasingsopimusten määrä on ollut voimakkaassa kasvussa. ”Meillä on tarjota ratkaisut jokaiseen tehtävään ja asiakas saa varmasti juuri haluamansa palvelun selkeästi ja asiantuntemuksella. Leasing- ja huolenpitosopimukset antavat taloudellista varmuutta ja CharterWay toimii niin pitkäaikaisissa vuokrauksissa kuin esimerkiksi onnettomuustapauksissa tarvittaessa nopeasti korvaavaa kalustoa”, tiivistää Langinkoski. ”CharterWay-huoltoleasingsopimuksista palautuu meille vuosittain satoja hyväkuntoisia ajoneuvoja  joihin on edullista tehdä uusi huoltoleasingsopimus tai huolenpitosopimus myös uudelle asiakkaalle”, muistuttaa Langinkoski lopuksi.

Lue seuraavaksi