Uutiset

Kuljetuskalusto

Power Truck Show:n juhlavuosi oli menestys

Viidestoista Power Truck Show vietettiin upeassa säässä. Järjestäjien kävijätavoite täyttyi ja kävijöitä oli viikonlopun aikana yli 30 000. Järjestelyt sujuivat hyvin ja kaikkineen tapahtuma oli jälleen kerran erittäin onnistunut.

Tapahtuma oli itsessään kaikkien aikojen suurin. Mukana oli noin 160 kuljetusmessuosastoa ja autonäyttelyn näytteilleasettajia kokonaisuudessaan lähes 500. Ulkomailta oli mukana myös ennätysmäärä autoja ja vieraita. Tapahtumassa riitti katseltavaa niin kuljetusalan ammattilaisille kuin kaikelle muullekin messuyleisölle. Tapahtuman epävirallinen startti rekkaconvoy keräsi jo torstaina tienvarret täyteen rekkoja ihailevaa yleisöä.

Autonäyttelyn haastajaluokan voitti Spedition Eisinger, Elz, Saksa. Super Truck luokan voittaja on Pouls Bremseservice, Saxkobing, Tanska. Koko autonäyttelyn parhaaksi eli Best in Show autoksi valikoitui Puukuljetus Vesala Oy, Scania R650 ”Cobra”, 2019, Teerijärvi. Joka vuosi autonäyttelypuolelle tulee myös uusia rakentajia ja vuoden tulokas on Rönnlöf Transport, Närpiöstä. Pisimmän matkan palkinnon sai oikeutetusti yli 10 000 kilometrin matkan tehnyt Sergey Petukhov. Hän on ollut täysin hämmentynyt saamastaan suuresta suosiosta, josta hän sai viikonlopun aikana nauttia. Tänä vuonna jaettiin ensimmäisen kerran Elämäntyö-palkinto, joka annettiin Power Truck Show tapahtuman järjestäjälle Mikko Nukalalle ja Ritva Nukalalle. Mikko Nukala on yksi suomalaisen autonrakentelun uranuurtajana. Kuljetusala on ollut Nukalan perheen elämäntyö ja touhu jatkunut Power Truck Show tapahtuman järjestelyissä.

Power Truck Show’ssa järjestettiin ensimmäistä kertaa tractor pullingin sm-osakilpailut. Kisa oli suosittu ja veti hyvin väkeä. Tractor pullingin tulokset löytyvät tractorpulling.fi sivuilta: http://www.tractorpulling.fi/?sivu=kilpailukalenteri&action=results&kilpailuid=125

Ensi vuonna Power Truck Show’ta vietetään 7.-8.8.2020 Alahärmässä, Kauhavalla Suomen upeimmassa huvivaltiossa Powerparkissa.

LUE MYÖS: Helteinen autotapahtuma – Power Truck Show

Lue seuraavaksi