Uutiset

Työkoneet

Ponsse palkittiin

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt Ponsse Oyj:lle Suomi 100 -juhlavuoden erikoispalkinnon vuosittain jaettavasta kansainvälistymispalkinnosta. Kansainvälistymispalkinnot ovat tunnustus kansainvälisesti menestyville suomalaisyrityksille ja niiden taustalla vaikuttaville yhteisöille.

”Suomi 100 -juhlavuoden ja samalla Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi myönnetty erikoispalkinto haluttiin antaa yritykselle, joka on vuosikymmenten ajan osoittanut pitkäkestoista kansainvälistä, kannattavaa ja kestävää kasvua sekä kykyä uudistua. Ponsse on omalla toiminnallaan antanut merkittään panoksen kokonaisen toimialan sekä alan muiden yritysten menestykselle sekä osoittanut huomattavaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta”, Finpron toimitusjohtaja ja Team Finland –

Juha Vidgrén

johtoryhmän jäsen Markus Suomi kertoo.

Ponssen tänään vastaanottama erikoispalkinto myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa, eikä kansainvälistymispalkintoa ei ole aiemmin myönnetty kahdesti samalle yritykselle. Ponsse vastaanotti Presidentin kansainvälistymispalkinnon edellisen kerran vuonna 2003. Vuodesta 2015 alkaen ehdotuksen palkittavista yrityksistä ja yhteisöistä on tehnyt Team Finland -johtoryhmä.

”Olemme äärimmäisen ylpeitä ja nöyriä saamastamme tunnustuksesta. Tämä on erittäin suuri asia meille ponsselaisille ja samalla koko toimialalle”, Ponsse Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgrén kiittää.

”On hienoa, että voimme edustaa tämän palkinnon osalta myös asiakkaitamme, metsäkoneyrittäjiä sekä kaikkia sidosryhmiämme niin koneenrakennuksen, puunkorjuun, koulutuksen kuin metsäteollisuuden saralta. Tämä tukee sitä ajatusta, jonka Ponssen perustaja, supistetun kansakoulun käynyt ja metsäsavotoilta 14-vuotiaana työnsä aloittanut, Einari Vidgren puki aikoinaan sanoiksi: Yksin ei ole kukkaan mittään, hyvällä porukalla tulloo paras tulos, Juha Vidgrén jatkaa.

Ponsse on toiminut yrityksen syntysijoilla Vieremällä vuodesta 1970 lähtien ja on tänä päivänä maailman johtavia tavaralajimenetelmään perustuvien metsäkoneiden valmistajia. Palkitsemisperusteissa todettiin, että Ponssen kasvutarina heijastelee Suomen kasvua maa- ja metsätalousmaasta digitalisaatiota ja biotaloutta pelottomasti hyödyntäväksi tietoyhteiskunnaksi unohtamatta syvälle metsään ulottuvia juuria sekä yhteisöstä huolen pitämistä. Yhtiön perustaja Einari Vidgrén oli alun perin metsäkoneyrittäjä, ja urakoitsijoiden tarpeet ovat edelleen korostetusti yrityksen toiminnan keskiössä.

Palkitsemisperusteissa kiinnitetiin huomiota myös siihen, että yhtiö on pitänyt keskeiset toiminnot tiukasti omissa käsissään ja tiiviisti toisiinsa kytkeytyneenä. Vieremällä Ponssen tehtaan yhteydessä toimii kumppanuusyritysten kylä, jossa tehtävä yhteistyö edistää osaamisten kehittymistä ja leviämästä Ponssen ulkopuolella. Ponsse on uranuurtaja digitalisaation soveltajana, teollisen muotoilun hyödyntäjänä sekä palveluliiketoiminnan kehittäjänä. Yrityksen toiminta on korostetun asiakaskeskeistä perusteluissa jatketaan.

Vuodesta 2003 vuoteen 2016 Ponsse on nostanut konsernin liikevaihdon 150 miljoonan euron tasolta 517 miljoonaan euroon. Liiketoiminta on kannattavasti kasvanut yrityksen kaikilla markkina-alueilla. Ponsse toimii aktiivisesti 1 525 työntekijän voimin 40 eri maassa ja noin 77 prosenttia yhtiön liikevaihdosta tulee viennistä.

Lue seuraavaksi