Uutiset

Kuljetuskalusto

Nyt niitä sitten tulee!

Ari Perttilä

Toimituspäällikkö, kuljetusala
Konepörssi / Ammattiautot

Kansakunnan mielipiteet kokeiluja kohtaan ovat hyvin moninaiset, mielipiteitä taitaa olla vähintään yhtä monta kuin on niiden esittäjääkin. Kokeiluja kannattaneet tahot painottavat suuren hyötykuorman mukanaan tuomaa ympäristöystävällisyyttä ja kustannustehokkuutta, toisessa vaakakupissa painaa niin liikenneturvallisuus kuin kokeilujen vaikutus markkinoihin ja kilpailutilanteeseen.

Varmasti jokainen julkituoduista argumenteista on relevantti ja ansaitsee siten huomiota ja pohdintaa, sillä HCT-yhdistelmät ovat yksi suurimmista suomalaista kuljetusalaa ja -elinkeinoa muokkaavista uudistuksista. Suuruudestaan huolimatta on HCT-yhdistelmillä tehty työ suomalaisessa tavaraliikenteessä hyvin pientä ainakin toistaiseksi. Esimerkiksi Speed Oy kertoo viime vuonna ajamastaan konttimäärästä vain 0,3 prosentin kulkeneen Ekorekan kyydissä. UPM sen sijaan kertoo käyttävänsä jokaisena päivänä 900–1000 autokuormallista puuta, joten HCT-yhdistelmällä ajettavat muutamat tavanomaista raskaammat siirtokuormat eivät taida tuota määrää merkittävästi muuttaa.

HCT-testiyhdistelmillä pyritään omalta osaltaan tuomaan kentälle uusia, toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Ainakin tässä vaiheessa ne ovat tarkoin tiettyyn ajotehtävään räätälöityjä yhdistelmiä, joilla pitäydytään tarkoin määritellyllä reitillä. 32-metrisiä puuautoja ei jatkossakaan tulla näkemään metsäautoteillä, eikä maaseudun lähikaupan jakelua hoideta 34-metrisellä junalla. Pitkän matkan siirtokuljetuksiin aiempaa raskaammat yhdistelmät sen sijaan saattavat olla hyvinkin varteenotettava vaihtoehto. Toivottavasti myös suomalaisessa tienhoidossa ja kunnossapidossa huomioidaan HCT-yhdistelmien nykyiset ja tulevat reitit. 

Lue seuraavaksi