Uutiset

Kuljetuskalusto

Mercedes-Benz Axor 3240K 8×4 – Järkikuljetin?

Mercedes-Benz esitteli Axorin alkujaan rekanveturiksi, mutta kuluvan vuosikymmenen puolivälissä mallistoa laajennettiin myös pitkillä alustoilla. Tämän myötä Axor-mallistosta löytyy Actrosta keveämmät, mutta Ategoa raskaammat työkalut niin maantielle kuin maastoonkin.

Kustannustehokkuuden takaamiseksi Axor-mallistossa hyödynnetään varsin laajasti malliston ylä- tai alapuolelta lainattuja komponentteja; Voimalinja ja alusta on paljolti Actrosta, ohjaamossa turvaudutaan Ategosta tuttuihin ratkaisuihin.

Tämänkertainen koeajokkimme oli toisaalta hyvin tyypillinen maansiirtäjä, vaikka siinä oli monia valtavirrasta poikkeavia ratkaisuja. Neliakselisuus on edelleen valttia, vaikka viisikkojen määrä lisääntyy myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Suomessa on uskottu trippeliautojen ylivoimaan, mutta kahdella etuakselilla varustetut nelikot ovat ottaneet viime vuosina entistä enemmän jalansijaa maansiirtomarkkinoilla paljolti hintaedun vuoksi. Lisäakselin asentaminen tehtaan tuotantolinjalla on aina jälkiasennusta edullisempaa.

Tehdasasennus tarkoittaa useimmiten paraabelijousitettua akselia, jonka ominaisuuksiin ei kuulu nosto- tai kevennysmahdollisuutta. Kiinteän akselin myötä ominaisuudet haastavissa olosuhteissa eivät ole trippeliautojen luokkaa, mutta pohdinnan arvoinen asia onkin tarve maastokelpoisuuteen. Kaikki eivät vietä arkeaan niissä kaikkein hankalimmissa maasto-olosuhteissa, eivät edes kaikki maa-ainesautoilijat. Ajokkiaan ei välttämättä kannata rakentaa sen pahimman paikan mukaan, jos se tarkoittaa raskasta ja hinnaltaan kallista hankintaa.

Myös ajokin päällirakenteen suunnittelussa ja toteutuksessa oli hyödynnetty autoalalla uusia näkemyksiä. Lasertekniikan avulla lavasta on saatu aikaan keveä ja kestävä paketti, jonka ulkomuoto viestii teollisesta toiminnasta.

Rautapakka maanajoon

Rekisteriotteen mukaan neliakselisen koeajokkimme omamassa asettuu arvoon 13 900 kiloa, suurimman sallitun kokonaismassan ollessa 30 930 kiloa. Kantavuudeksi jää siten 17 030 kiloa, mikä on varsin kilpailukykyinen lukema. Alhainen kokonaismassa johtuu 4,5 metrin perusakselivälistä, 30 senttiä pidemmällä akselivälillä kokonaismassa saataisiin siltasäännön mukaan 31 610 kiloon. Tehdas sallii ajokille 35 000 kilon kokonaismassan.

Axorissa käytetään edessä aina kaksilehtisiä paraabelijousia, takapäässä jousilehtiä on mallista riippuen kolme tai neljä. Koeajokista löytyivät nelilehtiset vahvistetut takajouset, joiden kaveriksi oli asennettu kallistuksenvakaajat sekä iskunvaimentimet menoa vakauttamaan. Ainakin kuormattuna meno oli erittäin vakaata ja tasaista myös huonompilaatuisella tiestöllä. Valitettavasti saimme tuntumaa ajokkiin vain sen ollessa kuormattuna täyteen kokonaismassaan.

Liiallista marssinopeutta hillittiin levyjarruin, joiden käyttö vaati sähköohjauksen puuttumisen vuoksi poljinvoimaa totuttua enemmän. Keveämpikäyttöinen, sähköohjattu Telligent-jarrujärjestelmä löytyy lisävarustelistalta, luonnollisesti lisähintaan. Muutoin tuntuma jarruihin osoittautui varsin miellyttäväksi. Pyöräjarrujen kaveriksi autosta löytyi myös ohjauspylvään viiksellä hallittava kaksiportainen moottorijarru. Kojelaudassa oli myös maastoajon kannalta olennainen kytkin; Lukkiutumattoman jarrujärjestelmän voi kytkeä toiminnasta mäkisen työmaaseikkailun ajaksi.

Äänetön päivätupa

Kuljettajan työympäristö ei herätä suuria tunteenpurkauksia suuntaan tahi toiseen, eli tehdyt ratkaisut ovat ilmeisen onnistuneita. Kojelaudan yleisilme on harmahtavan yksinkertainen, mutta samalla käytännöllisen arkinen. Valtaosa kytkimistä ja katkaisijoista sijaitsi hyvin käden ulottuvilla, mutta jostain syystä muutama katkaisija on viety kauas kojelaudan keskelle. Nämä olivat vielä usein käytettäviä kytkimiä.

Säädettävä paksupuolainen ohjauspyörä tuntuu käteen sopivalle, joskin säätövaraa olisi toivonut hiukan enemmän kuljettajaa kohti. Kuljettajan ilmajousitettu istuin tarjosi ainakin tämänkertaiselle koeajajalle mukavan ajoasennon reiluine säätövaroineen. 180 milliä jatkettu päiväohjaamo jatkaa myös istuimen säätövaraa isokokoisille kuljettajille paremmin sopivaksi.

Säilytystilaa ohjaamossa on päiväkäyttöä ajatellen riittävästi. Ovikoteloihin voi istuttaa juomapullot ja paperitavaralle löytyy lokero kojelaudan alta. Kojelaudan päällä on tasaista, reunoin varustettua tilaa puhelimille ja muille pikkutavaroille. Istuimien takaa löytyy avonainen ”sola” saappaita, haalareita ja muita olennaisia tarvikkeita varten. Kanneton ratkaisu on käytännöllinen, joskaan ei kuitenkaan se kaikkein kaunein vaihtoehto.

Ohjaamoon kavutaan taktiikalla, joka edellyttää kolmen askelman käyttöä, kun useimmat kanssakilpailijat käyttävät tämän kokoluokan ajoneuvoissa kahta askelmaa. Muutoin portaikko on varsin onnistunut karhennettuine, joskin lyhyiltä tuntuvine askelmineen.

Maantiellä Axorin meno on vakaata ja tasaista, joskin uraisella taipaleella kaksi etuakselia yrittää hakea maansiirtäjälle uusia suuntia. Ohjaamon alhainen melutaso oli miellyttävä yllätys, joskin Axorin ohjaamoon kantautuu isoveljiin verrattuna enemmän ääniä. Toisaalta äänet olivat peräisin moottorista, renkaista tai tuulesta johtuvat äänet on eristetty pihalle myös pikkutähdestä.

Peruspuurtajan ominaisuudet

Eteenpäin kiskovana voimana oli 401-hevosvoimainen OM457-rivikone, jonka tilavuus on 11,9 litraa. Koeajokki edusti jo eräpäivän ohittanutta Euro 4-teknologiaa, nyt Turkin Aksarayn linjalta valmistuu yhtäläistä teknologiaa hyödyntäviä Euro 5-normin mukaisia ajokkeja.

Kuusisylinterisen voimanlähteen 401 hevosvoiman maksimiteho on käytössä kierrosluvulla 1900 r/min, joskin 390 hevosvoimaa löytyy kohdasta 1400 r/min, eli tehoreserviä on käytettävissä myös alhaisemmalla kierroslukualueella. 2000 Nm:n maksimivääntö sen sijaan löytyy kohdasta 1100 r/min, joskaan arvo ei muutu merkittävästi alueella 1000-1300 r/min.

Nuppiajossa koneesta irtoaa riittävästi puhtia, jonkun mielestä jopa liiaksi. Risteysajossa kierroslukumittarin neulan saattoi huoleti pudottaa vihreän alueen alarajalle 900 kierroksen tuntumaan, mistä nopeutta lähdettiin kelaamaan pontevasti ilman konehuoneesta kantautuvia värinöitä.

Moottorin jatkeena oli 16-portainen G210-16-manuaalivaihteisto, jonka tupla-H-kaavio alkaa automatisoitujen vaihteistojen yleistymisen myötä tuntua vanhahtavalta. Toisaalta vaihteisto tuntui toimintavarmalta ja nopeakäyttöiseltä, jahka vaihteistoöljy oli notkistunut pakkasseisokin jälkeen. Ensimmäiset vaihtamiset aamuherätyksen jälkeen olivat kuitenkin myrkkyä Axorin kohmealle mielelle. Vaihteiden runsas määrä mahdollisti vaihteiden yli hyppimiseen, puolittajaa tarvittiin vasta kun vaihdekeppi oli viimeisessä lovessa. Neliakselisiin, offroad-tyyppisiin Axoreihin ei ole saatavilla PowerShift-vaihteistoa, joskin 16-portainen kytkinpolkimella varustettu Telligent-aski on vaihtoehtona manuaalivaihteistolle.

Axorissa ei hyödynnetä tietotekniikkaa itse vaihtamisessa, mutta kuljettajan opastuksessa kylläkin. Kierroslukumittarin vihreä alue on mukautuvaa tyyppiä, eli se elää olosuhteiden ja käytetyn vaihteen mukaan. Esimerkiksi liian pienellä vaihteella ajamisesta mittari huomauttaa venyttämällä vihreää aluetta alaspäin, kuin ohjeeksi tilanteeseen sopivalle moottorin pyörimisnopeudelle.

Parin päivän koeajon perusteella Axor täyttää paikkansa lähiliikenteen puurtajana varsin mainiosti erityisesti alustan ja voimalinjan suhteen. Ohjaamo pitää sisällään kaiken olennaisen päivätyöskentelyä ajatellen, joskaan ylimääräistä hyvää on turha etsiä. Ylellisyyttähaluavan on muistettava laitaa useampia rukseja tilauskaavakkeeseen.

Tekniset tiedot Mercedes-Benz Axor 3240K

Moottori

– kuusisylinterinen OM457 LA-ahdettu rivimoottori

– teho 295 kW (401hv) / 1900 r/min

– vääntömomentti 2000 Nm / 1100 r/min

– tilavuus 11,967 litraa

Vaihteisto

– 16-portainen G210-16 manuaalivaihteisto

Alusta

– tikapuurunko, 9,5 millin seinämävahvuus

– paraabelijousitus, edessä 2 lehteä, takana 4 lehteä

– edessä ja takana iskunvaimentimet sekä kallistuksenvakaaja

– levyjarrut

Mitat ja massat

– perusakseliväli 4500 mm

– omamassa 13900 kg

– kokonaismassa 30930 kg

Päällirakenne

– HT Laser-lämpölava

– Nummi RT 59-housukippi

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi