Uutiset

Työkoneet

Maxpo 2015: Kasvun tiellä

Maxpo 2015 on sulkenut porttinsa. Maarakennus- ja ympäristöhoitokoneiden erikoismessut päättyivät tänään lauantaina 12.9. aurinkoisissa merkeissä Hyvinkään lentokentällä. Perjantaina julkaistu maa- ja vesirakentamisen liikevaihdon kasvu heijastui varmasti myös messuille, jossa rikottiin ennätyksiä.

Maxpo 2015 -messuille osallistui ennätysmäärä, 240 yritystä. Tapahtumassa vieraili kolmen päivän aikana 16 800 kävijää. Kävijämäärä kasvoi 12 prosenttia edelliskerrasta.

Tilastokeskus julkaisi perjantaina 11.9. rakentamisen liikevaihdon kolmen kuukauden vuosimuutoksen, joka mukaan liikevaihto kasvoi jokaisella rakentamisen toimialalla. Liikevaihto kasvoi voimakkaammin maa- ja vesirakentamisessa (16 %).

”Kevään ja kesän liikevaihtotietojen sekä INFRA ry:n Infrabarometrin tulosten perusteella näyttää siltä, että pohjalta on lähdetty nousemaan ylöspäin. Toivotaan, että nousu jatkuu myös loppuvuonna”, kommentoi Paavo Syrjö Infra ry:stä tilastoa.

Halavatun papatkin hakivat konekaupoille tahtia mopon satulaa olan takaa takomalla.

Maxpo-messujen tarjoama on parantunut vuosi vuodelta. Tänä vuonna esiteltiin entistä laajempi työnäytösalue, jossa oli oma  puu- ja bioenergia-alue.  Messukeskus järjesti tapahtuman nyt neljättä kertaa Hyvinkään lentokentällä Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry:n toimeksiannosta.

Tapahtuman näytteilleasettajamäärä on kasvanut ensimmäisestä Hyvinkäällä järjestetystä kerrasta sadalla yrityksellä ja kävijämäärät ovat olleet tasaisessa kasvussa. Yhdistyksen puheenjohtaja Markku Lappalainen on tyytyväinen tapahtumaan. ”Kentällä saamani palautteen mukaan asiakkaita on ollut liikkeellä hyvin  ja  yritykset ovat solmineet paljon uusia kontakteja. Maxpo on onnistunut hyvin myös kaupallisesti ”, summaa Lappalainen.

Hieno hyväntekeväisyystapahtuma torstai-iltana oli Richie & Bros ammattilaisten vetämä huutokauppa, jossa kerättiin rahaa Sylva ry:lle. Viimeisenä ja ehkä odotetuimpana vasaran kohteena oli Latelan rakentama hyväntekeväisyyskylpylä The Lautela Spa. Se on tehty yhteistyössä lahjoittajien kanssa. Hinnaksi sille muodostui lopulta 24 500 euroa ja koko huutokauppa keräsi yhteensä 32 130 euron potin.

Kylpylän onnellisiksi omistajiksi tulivat ”saunayhteenliittymä” Maanrakennus Siitonen Oy, Jarkan Maansiirto Oy ja Kuljetus Oy Laakso. Näillä lauteilla tullaan kaivamaan ja lujaa.

Maxpo-messut järjestettiin torstaista lauantaihin 10. – 12.9.2015 Hyvinkään lentokentällä.

Konepörssi-lehti toimi Maxpo-näyttelyn päämediana.

Katso oheinen video Maxpon tunnelmista.

Lue seuraavaksi