Uutiset

Kuljetuskalusto

MAN ulottuvalla Hiabilla

Palvellakseen entistä laajempaa asiakasjoukkoa, K Auto Oy MAN Center on lisännyt esittelyautojensa valikoimaan raskaalla kappaletavaranosturilla varustetun auton. Konepörssi kävi seuraamassa, miten neliakselisen MAN:n ohjaamon taakse asennettu 51 tonnimetrin Hiab tottelee ammattilaisen käskyjä.

Lavan teippaukset kertovat kaiken oleellisen päällirakenteesta.

Raskaalla, yli 50 tonnimetrin nostokapasiteetin omaavalla nosturilla varustettu esittelyauto on melko harvinainen ilmestys. Syykin on ymmärrettävä, sillä iso nosturi ei ole kaikkein edullisin kuorma-auton päällirakenne. Siksi esittelytilaisuuksissa nähdyt nosturiautot ovat yleensä asiakasautoja.

MAN Center on kuitenkin tarttunut rohkeasti toimeen, ja rakentanut yhteistyössä Hiabin kanssa hyvän ulottuman ja nostokyvyn omaavan työkalun. Toki kummankin valmistajan mallistossa on tehokkaampia tuotteita, mutta nyt tutustumisen kohteena ollut paketti vaikutti monipuoliselta ja ketterältä työkalulta.

Keski-Suomen, Pirkanmaan ja pohjalaismaakuntien alueella MAN-kuorma-autojen myyntiä hoitava Jere Jokinen ohjastaa mustan esittelyauton karvialaisella rakennustyömaalla liikennöitsijä Ville Pihlajan osoittamaan paikkaan. Apukuljettajan paikalta laskeutuva Hiabin edustaja esittelee itsensä Riku Sillmaniksi, vaikka käyntikortissa etunimen kohdalla lukeekin Richard. Uskomme aluemyyntipäällikön puhetta.

Nosturikäyttö on huomioitu autoa valmistettaessa

Kauhajokelaisen Ville Pihlajan oma nosturiauto esiteltiin Konepörssin numerossa 8/2018, mutta nyt oli erinomainen tilaisuus koeajaa aidossa työtehtävässä hieman pienempää nosturia, jonka toteutuksessa on sekä yhtäläisyyttä että eroja Pihlajan omaan autoon.

MAN TGS:n L-ohjaamossa on yksi vuode. Tilaa on riittävästi satunnaisiin yöpymisiin ja ulkomitoiltaan se on kompakti. Hydraulivetoinen toinen etuakseli lisää merkittävästi etenemiskykyä alhaisissa nopeuksissa.

Esittelyauton tyyppimerkintä TGS 35.500 kertoo, että moottori on 12,4-litrainen yhteispaineruiskutuksella varustettu, kuusisylinterinen D26-rivimoottori 500-hevosvoimaisena (368 kW) versiona, joka onkin moottorityypin tehokkain. Vaihteistona on ZF:n manuaalivaihteisto, joka on uusissa kuorma-autoissa yhä harvinaisempi, mutta jolle on Jere Jokisen mukaan vielä kuitenkin kysyntää.

Ohjaamoksi autoon on valittu 2,24 metrin levyinen, matala makuuohjaamo, MAN-koodistossa L-ohjaamo. Se tarjoaa hyvät tilat päivittäiseen työskentelyyn ja hyvän vuoteen ansiosta satunnaiseen yöpymiseenkin. TGS-malliin on tarjolla myös lyhyt M-ohjaamo ja korotetulla katolla oleva XL-makuuohjaamo, joka tarjoaa tilavuutta ja mukavuutta toistuviin yöpymisiin. Maltillisten ulkomittojen ansiosta TGS:n ohjaamo on omiaan ahtailla työmailla.

Vetoauton tekninen kokonaispaino on 35 tonnia. Yksi mekaanisesti vetävä akseli rajoittaa yhdistelmäpainon 68 tonniin, mutta työmailla tärkeää etenemiskykyä parantaa toisella etuakselilla oleva hydraulinen veto. Ketteryyttä lisää ohjaava teliakseli. Nosturikäyttöä ajatellen MAN:n rungoksi on valittu vankempi vaihtoehto, samoin tehtaan oma valmius etutukijalalle.

Nostokyky täysimääräisesti käyttöön

Etutukijalan asennus on toteutettu huolitellusti.

Hiab-nosturin tyyppimerkintä on juhlavan pituinen, X-HiPro 548 E-8 Jib 150 X-6. Nostomomenttia on 51 tonnimetriä. Peruskoneessa hydraulisia jatkoja on kahdeksan ja jibissä kuusi. Lisäksi jibissä on vielä yksi mekaaninen jatko. Parhaimmillaan ulottuvuutta vaakasuunnassa on noin 33 metriä ja korkeussuunnassa 36 metriä, mikä edustaa kokoluokan huippua.

Nosturin vakautta valvoo Hiabin VSL Plus -järjestelmä (Variable Stability Logic Plus). Nostoteholle ei ole asetettu sektoreittain erityisiä rajoja, vaan järjestelmä tunnistaa noston aikana kuormitustilan ja rajoittaa tehoa tarvittaessa. VSL Plus osaa ottaa huomioon myös auton kuormituksen. Järjestelmän etevyys korostuu esimerkiksi ahtaassa tilassa, jossa tukijalkoja ei saada levitettyä riittävästi. Nostokykyä voi parantaa lisäämällä autoon painokuormaa.

Frameworks-apurunko valmistetaan auton mittojen mukaan korkealaatuista nDurance pintakäsittelyä myöten valmiiksi. Se kiinnitetään autoon asennussarjalla pulttiliitoksin. Auton runkoa ei tarvitse vahvistaa muuten, kuin etutukijalan osalta.

Nosturi ja Hiabin Raision toimipisteessä rakennettu lava on asennettu 200 millimetrin korkuiselle Hiab Frameworks -apurungolle. Kotelorakenteinen apurunko on pintakäsittelyä myöten valmis kokonaisuus, joka kiinnitetään pulttaamalla auton runkoon. Koska auton runkoa ei tarvitse vahvistaa, ja apurunko valmistetaan etukäteen tarkasti auton mittojen mukaan, nosturin asennusaika on merkittävästi perinteistä tapaa lyhyempi.

Päällirakentamista ja käyttöä helpottavaa tekniikkaa

Hiabin Semi Automatic Foulding -toiminto (SAF) avaa nosturin työasentoon ja paketoi sen takaisin kuljetusasentoon tarkasti, täsmällisesti ja nopeasti yhtä vipua käyttämällä, joten päällirakenteen mitoitus voi olla tavanomaista tiiviimpi. SAF on saatavissa edullisena lisävarusteena jo useaan Hiab-nosturiin ja saatavuus laajenee koko ajan.

Hiabin patentoitu sykloniöljysäiliö mahdollistaa pienen öljymäärän. Pieni säiliö säästää tilaa ja painoa.

Perinteinen hydrauliikkaöljysäiliö oli asennusvaiheessa jätetty hyllyyn ja sen tehtäviä hoiti Hiabin patentoitu syklonisäiliö. Koska syklonitekniikka poistaa öljystä ilmaa parkhaimmillaan kymmenen kertaa tavallista säiliötä tehokkaammin, se voi olla tilavuudeltaan jopa vain kolmanneksen kokoinen perinteiseen säiliöön verrattuna. MAN:ssa säiliö oli 150 litran suuruinen. Pieni säiliö voi olla nosturissa kiinni, joten tilaa auton rungosta vapautuu muille varusteille. Myös hydrauliikkapumpun kavitoinnin riski on huomattavasti pienempi ylös syklonisäiliön ansiosta.

Tukeva ja helppokäyttöinen

”Kokonaisuus osoittautui tukevammaksi kuin osasin odottaa. Uskalsin hieman epäillä apurunkopaketin toimivuutta tällä mitoituksella, mutta epäily osoittautui turhaksi. Kaiken kaikkiaan helppokäyttöinen nosturi”, kuvailee Ville Pihlaja saatuaan työnsä suoritetuksi. Auton suhteen Pihlajalla on täysi luotto, onhan hänellä itsellään täysin vastaava ja se on hyväksi havaittu.

Lue seuraavaksi