Uutiset

Työkoneet

Maarakennus P. Manninen Oy – Pohjarakentamista Oulussa

Paavo Manninen perusti maarakennusalan yrityksensä; Maarakennus P. Manninen Oy:n vuonna 1973. Poclain oli yksi kaluston alkuaikojen luottomerkeistä. Mies voikin lähteä Poclainin ohjaamosta, mutta Poclain ei lähde miehestä. Edelleenkin Paavo käy nimittäin lastaamassa kesäisin päivittäin multaa vanhalla, 34 000 tuntia ajetulla, pyöräalustaisella Case Poclain 988 -kaivukoneella. Paavon poika Juho luotsaa nyt yritystä ja luonnollinen siirtymä Poclainista eteenpäin on ollut Case. Niitä onkin Mannisen töissä nyt kuusi kappaletta.

Joulukuussa 2018 Mannisen uusi Case oli omakotitalotontin perustamistöissä Oulunsalossa. Koneen puikoissa häärii toisen polven yrittäjä Juho Manninen ja perämiehenä montun pohjalla putkia asentaa Tony Smed.

Paavo Mannisen nimi tunnetaan Oulun seudulla hyvin ja Juho kertookin, että toki isän pitkä ura hyödyntää häntäkin, yrityksen nykyistä pääomistajaa. Luotto asiakkaisiin on syntynyt pitkän yhteisen taipaleen kautta.

Case CX300D erottuu pimeässäkin tehokkaiden led-valojen ansiosta.

Juho Manninen oli joulukuun puolivälissä Oulunsalossa omakotitalon pohjatöissä 2 500 neliömetrin tontilla. Pinnat oli kuorittu ja menossa oli massanvaihtoa sekä viemäri- ja vesijohtoputkien asennusta. Pintamullat oli siististi kortattu tontin reunaan ja siitä ne seulakauhan avulla hienonnetaan pihan pintoihin keväällä.

”Aika paljon säästyy asiakkaan rahoja, kun pintamaat hyödynnetään myöhemmin tontilla. Maa-ainesten turha kuljettaminen edestakaisin jää pois. Asiakaslähtöisesti näitä hommia pyritään tekemään”, aloittaa Juho.

Oulussa ja ympäristössä rakennetaan Mannisen mukaan edelleen paljon myös omakotitaloja, vaikka muualla maassa raportoidaan reilusti vähentyneestä rakennuslupien hausta. Mannisen koneilla tehdään toki paljon muutakin, mutta pohjarakentaminen on aina ollut yrityksen ydinosaamista. Isommilla rakennustyömailla käytössä on 3D-koneohjausjärjestelmät. Kahdessa kaivukoneessa on Leican ja kahdessa Novatronin järjestelmät.

”Me teemme rivi-, kerros-, ja omakotitalojen pohjien lisäksi muun muassa salaojituksia, kunnallistekniikkaa ja viherrakentamista. Yksityisten talorakentajien lisäksi työnantajiamme ovat kunnat, kaupungit ja rakennusliikkeet. Kun Oulusta piirtää 50 kilometrin säteelle ympyrän, niin se on pääasiallinen alue missä liikumme”, valistaa Juho Manninen.

Edellisellä tilikaudella yrityksen liikevaihto oli 1,4 miljoonaa euroa ja palkkalistoilla on yhdeksän ihmistä.

”Talvet ovat välillä vähän konstikkaita. Yritämme keksiä miehille töitä silloinkin, kun työmaat ovat seisahduksissa. Pakkolomia ei meillä ole annettu. Hyvistä työntekijöistä kannattaa pitää kiinni.”

Case on ykkösmerkki

Yrityksen kalustossa on yhteensä 12 konetta. Case-perheessä on tela- ja pyöräalustaisia kaivukoneita sekä pyöräkuormaajia. Tuorein hankinta on CX300D, joka on noin 30 tonnin työpainollaan yrityksen järein kaivukone. Se saapui ensimmäiselle työmaalleen marraskuussa viime vuonna.

”Vanhin, vielä jokapäiväisessä työssä oleva Case on ostettu vuonna 2004 ja sillä on ajettu jo 25 000 tuntia. Kaikki Caset ovat olleet varmatoimisia ilman harmeja, joten merkkiä on senkin takia tunnustettu pitkään.”

Uusi 30-tonninen on Juhon mukaan ehkä hieman ylimitoitettu niille tonteille, missä tilaa on erittäin vähän. Tosin hyvä ulottuvuus vähentää siirtojen tarvetta ja antaa eväät nostella esimerkiksi maa-aineksia toistensa yli.

Juho Manninen on toisen polven maarakentaja. Isä Paavo perusti yrityksen 70-luvun alussa.

Kuten muistetaan, Case-maahantuojaksi valikoitui honjakokinen Rentti vuonna 2017, ja sen jälkeen Case-kauppa on vilkastunut huomattavasti. Kempeleellä ja Ylivieskassa toimiva Haka Center toimii jälleenmyyjänä Pohjoisessa ja Ari Kiviharju myi Juholle uutukaisen Casen.

”Pitkän asiakassuhteen merkitys on suuri myös konekaupassa. Olemme seuranneet maahantuojien vaihtumista tässä vuosien mittaan. Rentti on saanut selvästi uutta puhtia tähän hommaan. JK Raskaskonehuolto oy on pysynyt tämän alueen Case-huoltoliikkeenä, vaikka myynnissä on tapahtunut muutoksia. Siihen mekin luotamme. Emme paljon tee huoltoja itse, vaan Jukka Konttila kantaa vastuun niistä”, valistaa Juho.

Juho Manninen hyppää tarpeen vaatiessa ohjaamosta myös montun pohjalle auttamaan. Toimittajalle hän esittelee kapeaa lapiota udellen sen käyttötarkoitusta. Hieman vanhaa salaojalapiota muistuttavalla välineellä on helppo pitää telarungot puhtaana.

Omakotitalotyömaalle tupsahtaa yhtäkkiä myös vanhempi Manninen eli Paavo. Mies muistelee hetken menneitä. Koneita yrityksen historiaan sopii kymmeniä. Mies sanoo aina olleensa tarkan markan ostaja, kova tinkaamaan.

”Kerran tienasin kymppitonneja nukkumalla. Oli annettu paljon ensimmäistä pyydettyä hintaa alempi tarjous, joka ei mennyt läpi. Kun oli nukuttu yön yli, myyjä yhtäkkiä hyväksyikin ”ota tai jätä” -tarjouksemme. Me emme varmasti ole konekauppiaalle se kaikkein helpoin asiakas”, naurahtaa vanhempi Manninen.

D-sarjassa tusina

Casen D-perheeseen esiteltiin ensimmäiset kaivukoneet jo vuoden 2015 Intermat-näyttelyssä. Stage IV -taso saavutetaan ilman partikkelisuodatinta SCR-/DOC –järjestelmien avulla. Stage V -taso on astumassa voimaan ensi vuonna ja hyvin luultavaa on, että Casen kaikissa D-sarjan kaivukoneissa käyttämä Isuzukin kurittaa pakokaasujaan sen jälkeen myös partikkelisuodattimella.

Koko 12-jäseninen mallisto CX130DLC – CX750 STD käsittää painoluokat 13-72 tonnia . Neljässä suurimmassa mallissa on Isuzun kuusisylinteriset versiot, muissa sylintereitä on neljä. Mannisen CX300D:n teholukema on 154 kilowattia. Juho kaivaa polttoaineen kulutuslukemia näkyviin ohjaamossa sijaitsevalta näytöltä.

Vasemman puolen luukkujen takaa löytyvät muun muassa päävirtakatkaisin, jäähdyttimet, ilmansuodatin, vaahtosammutin ja akut.

”Tänä aamuna olen tässä siirtänyt maata ja mursketta 2,6 tuntia ja kulutus näyttää olevan 11,6 litraa tunnilta. Eilen 9,2 tunnin työpäivän aikana polttoainetta on mennyt 18 litraa tunnissa. Tuo lukema on syntynyt täydellä SP-teholla kaivettaessa”, valistaa Juho Casen janon astetta.

Polttoaineen kulutus on kohtuullisella tasolla. Edellisenä päivänä Juho oli mättänyt täydellä teholla rapiat yhdeksän tuntia. Kulutus 18,1 litraa tunnissa.

Casen hydrauliikassa työalueita on kolme; A (automatic), H (heavy) ja SP (Speed Priority). Manninen kertoo yleensä kaivavansa H-alueella, joka soveltuu suurimpaan osaan töistä. Kun tarvitaan maksiminopeudet ja -tehot tai suuret virtaukset lisähydrauliikassa, on valinta SP. Casessa polttoainesäiliön tilavuus on 457 ja ureatankin 120 litraa. Mannisen mukaan AdBluen täytön väli on 1-1,5 kuukautta hänen töissään.

Casen tela-alustaisten kaivukoneiden kokoluokat 13-30 tonnia valmistetaan Italiassa, San Mauron tehtaalla. Kaikki lyhytperäiset mallit tulevat Japanista. Myös pyöräalustaiset mallit kootaan Italiassa. Vuonna 2017 San Mauron vuosittainen 13-30 tonnin kaivukoneiden valmistusmäärä oli noin 1 200 konetta. Tehtaaseen on investoitu viime vuosina runsaasti ja komponenttien oman valmistuksen osuutta lisätty.

Lue seuraavaksi