Uutiset

Työkoneet

Kustannustehokasta ja monipuolista porausta – ExcaDrill Dooforin vasaroin

Kuopion Teho-Louhinta Oy on vuonna 1995 veljesten Janne ja Manne Eskelisen perustama rakennusalan yritys. Louhintatyöt ovat aina olleet keskeinen osa toimintaa, mutta muutkin maarakennustyöt luonnistuvat ja osaamista on muun muassa rakennusten saneerauksiin liittyvästä urakoinnista – piikkaus-, purku-, hionta ja jyrsintätyöt sekä timanttiporaus ja -sahaus.

Yhtiöllä on louhintatyömaita laidasta laitaan. Esimerkiksi kaupungin ahtaissa keskustoissa ja saneerauskohteissa erikoislouhintoja, rakennusten pohjia ja murskaamoiden massalouhintaa. Henkilöstövahvuus yrityksessä on noin 25.

Miehillä oli ennen oman yrityksen perustamista kokemusta louhinta-alasta vieraan palveluksessa. Oma toiminta lähti liikkeelle käsikalustolla, jota käytetään yhä edelleen siihen parhaiten soveltuvissa kohteissa. Pian he siirtyivät kallioporauksessa käyttämään poravaunuja, joita yrityksessä olikin enimmillään kolme kappaletta. Ensimmäisen ExcaDrill-poralaitteen he hankkivat vuonna 2002 ja hyvien kokemusten seurauksena tänä päivänä kaikki neljä porausyksikköä ovat ExcaDrillejä.

Monipuolisuus yksi valteista

ExcaDrilliin päätymisen taustalla oli alkujaan kotikenttäetu – tuttu myyntimies Vesa Lappi ja lähellä oleva huolto saivat luottamuksen toimimaan puolin ja toisin. ”Huollamme nykyään laitteet yleensä itse, sillä meillä on kaksi omaa huoltomiestä, mutta ruuhka-aikoina ostamme huoltopalveluja. Varaosat saa näihin suomalaisiin laitteisiin hyvin ja ne ovat kerrasta sopivia. Kaikkineen hinta/laatu -suhde on paikallaan”, kehuu Janne Eskelinen.

”ExcaDrill on erityisen kätevä, koska kone ei ole pelkkä poralaite, vaan muutamassa minuutissa kaivukoneeseen saadaan vaihdettua toinen työkalu.”

Porametrikustannuksessa porakaluston osuus on merkittävä. ”Dooforin vasarat ovat osoittautuneet porakalustolle ystävällisiksi. Meillä on ollut käytössä muunkin merkkisiä vasaroita, joten on helppo todeta porakankien ja niskojen kestävän dooforilaisia vasaroita käytettäessä pidempään”, mainitsee Janne Eskelinen.

Testausyhteistyötä

Kuopion Teho-Louhinnan neljästä ExcaDrill-poralaiteesta pienin on ExcaDrill 22A, joka on myös ExcaDrill-malliston pienin laite. Se on asennettu 10 tonnin tela-alustaiseen kaivukoneeseen. Tämä laite on vuosimallia 2002 ja siinä on edelleen alkuperäinen Doofor-vasara täydessä työkunnossa. ExcaDrill 38A on asennettuna 18,5-tonniseen telakaivukoneeseen ja kaksi ExcaDrill 45A -laitetta on 32-tonnisten peruskoneiden varusteena.

Pitkäaikaisten käyttökokemusten ja suhteellisen laajan laitekannan myötä Kuopion Teho-Louhinta on tehnyt myös testausyhteistyötä ExcaDrilliä valmistavan Junttan Oy:n kanssa. Parannusehdotuksia onkin annettu ja yhteydenpito on viikoittaista tämän tiimoilla. Nyt testattavana on ExcaDrill 45A:ssa Dooforin uusi vasaramalli DF700, joka on tällä hetkellä malliston tehokkain vasara. Siinä on pari kilowattia enemmän tehoa ja pyöritysmomenttia reilu 300 Nm enemmän kuin aiemmin suurimmassa DF600-vasarassa, joka perustuu samaan runkoon. Tällä DF700:lla päästään suositellussa suurimassa reikäkoossa 127 millimetriin, kun DF600:ssa se on 89 mm.

”Tämä on ollut meillä vasta kuukauden verran ja alkukokemukset ovat positiivisia. Tuntuma on, että tämä on tehokkaampi kuin aiemmin samassa laitteessa ollut DF600. Hyvä vasara tuon kuusisatanenkin on ollut. Sellainen on toisessa 45A:ssa ollut puolitoista vuotta eikä sitä ole avattu kuin kerran, silloinkin tehtiin vain perushuolto eikä mitään kulumisen merkkejä ollut havaittavissa. Tässä, missä nyt on kokeilussa seitsensatanen, on ollut jo kaksi erimerkkistä vasaraa ja kokemukset niistä ovat olleet heikompia kuin Dooforin vasarasta.”

Porarille mieleinen

Janne Eskelinen on tyytyväinen, että työporukka on motivoitunutta ja pitkäaikaista. Myös opiskelijoita on työharjoittelussa aika ajoin ja sitä kautta on löytynyt uusia työntekijöitäkin.

Viisi vuotta sitten louhintakurssin harjoittelun kautta Kuopion Teho-Louhinnalle tullut Janne Sutinen on esimerkkinä onnistuneesta työharjoittelujaksosta. Sutinen on porannut pääasiassa ExcaDrill-laitteilla, sillä koulussa hän ei juuri ehtinyt poravaunua käyttämään ja työharjoittelun aikaan Kuopion Teho-Louhinnalla oli ExcaDrill-laitteet jo käytössä. ”

Näillä vehkeillä on helppoa oppia poraamaa”, toteaa Sutinen. ”Pitkälti nämä ovat samanlaisia koosta riippumatta. Pääasiassa olen porannut asutuskeskuksissa rakennusten pohjia, mutta myös ollut esimeriksi täällä murskaamolla irrottamassa kalliota ja monipuolisesti muutakin.”

”ExcaDrillit ovat hyviä laitteita porata ja todella tehokkaita. Ulottuvuus näillä on omaa luokkaansa, josta on erityistä hyötyä kanaalilouhinnassa.”

”Dooforin vasaralla on helpompi porata kuin aikaisemmin käytössä olleella merkillä. Erityisesti vaihtelevalla kivellä nämä toimivat paremmin ja kaikkiaan Dooforit ovat käyttäjäystävällisiä”, kehuu Sutinen.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi