Uutiset

Kuljetuskalusto

Koulutus on jatkumo myös kuljetusalalla

Avainkouluttajaverkosto koostuu laajasta kotimaisesta kouluttajakunnasta, joka on suuntautunut auto- ja kuljetusalan osaajien kouluttamiseen koko maan alueella. Verkoston tunnetuimpia tuotteita ovat KEY-ajotapakoulutus sekä PKY-Laatu-koulutus.

Kuorma- ja linja-autonkuljettajien ammattipätevyysdirektiivi on lisännyt ja lisää jatkossakin kuljettajien koulutustarvetta. Avainkouluttajaverkosto on laatinut ja hyväksyttänyt AKE:ssa laajan valikoiman koulutusohjelmia paikallisten kouluttajien käyttöön. Verkoston taustalta löytyy KH FIN Oy, joka on toiminut koulutus- ja konsultointialalla vuodesta 1993 saakka. KH FIN Oy:n toimitusjohtaja Matti Kilpeläisen mukaan koulutus on jatkumo, jonka merkitys kasvaa jatkuvasti.

Mistä ne kuljettajat tehdään?

Huoli uusien kuljettajan löytymisestä on sekin entistä suurempi. Suurten ikäluokkien vetäytyessä eläkkeelle, avautuu kuljetusalalta vuosittain 3000-4000 työpaikkaa, joiden täyttäminen ei ole helppoa. Koulutuksen aloituspaikkojen määrää kasvattamalla voidaan alalle kouluttaa entistä suurempi osaajajoukko. Toisaalta aloituspaikkojen määrän lisääminen ei lisää alan kiinnostavuutta eikä takaa uusien kuljettajien määrän kasvamista.

– Kuljetusalalla olisi tehtävä perinpohjainen kasvojenpesu, totesi Sakari Kaikkonen SKAL ry:stä. Alan arvostuksen kohenemisen kautta myös kuljettajien pysyvyys alalla saattaisi parantua. Yksi merkittävistä ongelmista on nuorison hakeutuminen kuljetusalalta muihin tehtäviin. Usein uudet kuljettajat työskentelevät alalla muutaman vuoden, jonka jälkeen he hakeutuvat säännöllisemmän elämän ja kenties paremmin palkatun työn pariin.Kaikkosen mukaan alan imagoa voidaan petrata esimerkiksi kuljetusala.com- tyyppisillä kiertueilla.

Ammattipätevyysdirektiivi askarruttaa edelleenkin

Laki kuljettajien ammattipätevyydestä on jo voimassa, joskin tällä hetkellä sen vaikutus vanhoihin kuljettajiin on vähäinen. Yksinkertaisuudessaan laki tarkoittaa, että kaikkien kuorma- ja linja-autonkuljettajien on käytävä viiden vuoden aikajaksolla viiden päivän mittainen, AKE:n hyväksymä koulutus. Koulutusta järjestävät useat oppilaitokset ympäri Suomen ja kouluttajien joukosta löytyy myös kuljetusyrityksiä sekä autoalan maahantuojia, jotka usein hankkivat koulutuksen ulkopuoliselta kumppanilta.

Ensimmäisen vuoden aikana koulutustapahtumia on rekisteröity noin 15 000 kappaletta, mikä on verrattain vähän, koska kuuden vuoden kuluttua määrän tulisi olla 450 000 – 500 000 välillä. AKE:n tietokannassa on jo noin 600 erilaista jatkokoulutusohjelmaa, joista varmasti löytyy kullekin ammattikunnalle sopiva viiden päivän koulutuspaketti. – Tällä hetkellä kuljettajat ja työnantajat saavat valita kalentereista sopivat koulutuspaikat ja ajankohdat.

Myös hinnoittelu on tällä hetkellä asiakasystävällistä, joten suosittelisin koulutukseen osallistumista etujoukoissa, muistuttaa Kaikkonen.Hän arvelee, että muutaman vuoden päästä koulutuksen antajat pääsevät hinnoittelemaan pakettinsa uudelleen, koska tulijoita on pakon edessä enemmän kuin koulutuspaikkoja. Kuljetusliikkeen työtilanteen kannalta pitkällä aikavälillä tehty koulutus on helpompi hallittava.Mikäli koulutus jätetään viimeiseen vuoteen, tarkoittaa se jokaiselle kuljettajalle viikon poissaoloa kuljettajan töistä. Jokainen voi laskea, mitä se tarkoittaa omassa yhtiössä.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi