Uutiset

Kuljetuskalusto

Iveco Trakker AT410T50 – Kansainvälinen kivennoutaja

Puoliperävaunukaluston yleistymisestä huolimatta on viisiakselisten maansiirtoautojen asema edelleen vakaa ja vankkumaton eritoten pääkaupunkiseudulla. Viime vuosien aikana viisikoita on toimitettu enenevissä määrin myös muihin kasvukeskuksiin, missä peräänkuulutetaan korkeaa kantavuutta yhdessä ketteryyden kanssa.

Viisiakseliset autot ovat marginaalinen segmentti niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa, jolloin niiden rakentaminen ja varustelu on käytännössä aina räätälöityä ja kustannuksia kasvattavaa käsityötä. Ivecon leirissä on kuitenkin päädytty etsimään kustannustehokasta ja varustelua nopeuttavaa vaihtoehtoa suomalaisen autoilijan vaatimuksiin taipuvan maansiirtäjän toteuttamisessa. Apua konseptin hiomiseen haettiin italialaiselta lavantekijältä, jolla on kokemusta ja osaamista eritoten Ivecon alustalle nostettavien lavapakettien rakentamisesta.

Italiassa vuodesta 1953 toiminut Cantoni & C. Spa valmistaa vuositasolla 3000-3500 kippilavaa niin keveisiin kuin raskaisiinkin ajoneuvoihin. Kotimarkkinoiden ohella Cantoni toimittaa päällirakenteita myös lukuisille vientimarkkinoille, joista merkittäviä ovat monet Itä-Euroopan maat yhdessä Venäjän kanssa.

Suomeen on tähän mennessä toimitettu muutamia kymmeniä Cantoni-lavapaketteja, jotka on käytännössä kaikki nostettu Ivecon rungolle. Ivecon ja Cantonin yhteistyö on varsin tiivistä – onhan Cantoni yksi Ivecon virallisista päällirakentajista, mikä helpottaa niin varustelua kuin myöhemmin merkitykselliseksi nousevaa jälkimarkkinointia.

Tuttu voimala, päivittynyt vaihteisto

Viimeksi vuonna 2007 perusteellisemmin uudistunut Iveco Trakker on eurooppalaisvalmistajan vastine maansiirron ja puunkuljetuksen asettamiin haasteisiin. Italialaisena tunnettu Iveco valmistaa Trakkereita Espanjassa, joten lienee perusteltua puhua eurooppalaisesta ajokista.

Koeajokin ohjaamon alle oli istutettu 13-litrainen Cursor-moottori, jonka maksimitehoksi valmistaja lupaa 500 hevosvoimaa pyörimisnopeudella 1900 r/min. 2300 Nm:n maksimivääntömomentti taasen on käytettävissä pyörimisnopeudella 1000-1525 r/min. Kuusisylinterisen, muuttuvageometrisellä turboahtimella varustetun voimanlähteen jatkeena on automatisoitu 16-portainen Eurotronic 2-vaihteisto. Automatisoitujen vaihteistojen kehitys on viime vuosina ottanut vuoroin pidempiä, vuoroin lyhyempiä askeleita. Pikaisen tutustumisen perusteella Eurotronic-vaihteiston kehityksessä on otettu oikeaan suuntaan johtavia askeleita, sillä vaihteiston toimivuus yllätti myönteisyydellään. Itse vaihtamistapahtuma on hioutunut hyvin pehmeäksi ja varsinkin risteysajossa vaihtamiset olivat edelliseen koeajotapahtumaan verrattuna muuttuneet älykkäämmiksi.

Automatisoitujen vaihteistojen soveltuvuutta maastoajoon jaksetaan aina epäillä. Epäilijöiden harmiksi Iveco on tuonut vaihteistoon maastoajotilan, joka pitää moottorin pyörimisnopeuden totuttua korkeampana ja kytkimen toiminnan hiukan terävämpänä. Käytännössä nopeat vaihtamiset tapahtuvat vasta punaisen alueen alarajalla, 2300-2400 r/min tasolla, joten maastoajotilan käyttö on perusteltua lähinnä todella haastavissa oloissa. Normaalit monttuajot hoituvat hillitymmin vaihteiston manuaaliasennon turvin. Eurotronic-vaihteiston suurimmaksi puutteeksi tai epäkohdaksi osoittautui sen toimivuus ylämäkeen suuntautuvissa liikkeellelähtötilanteissa, joissa vaaditaan käsijarrun käyttöä kytkimen verkkauden vuoksi.

Ketteryyttä kisaan

Trakkerin kasvaminen viisiakseliseksi tapahtuu monen muun merkin tavoin Suomessa VTA Tekniikan tiloissa. Rakentamisen lähtökohdaksi otetaan Trakkerin tuotantolinjalta telivetoinen, kahdella etuakselilla varustettu rautajousitettu alusta, johon asennetaan Ivecon valmistama lisäakseli. Akselin jousitus- ja sähköhydraulinen ohjausjärjestelmä on VTA Tekniikan käsialaa ollen yhteneväinen muissa merkeissä käytettävien järjestelmien kanssa.

VTA:n varikkokäynnin yhteydessä alustaan asennetaan myös kaksipalkeinen telinkevennin etenemiskyvyn parantamiseksi. Palkeista toinen painattaa etumaista vetoakselia, takimmaisella vetoakselilla oleva palje taasen keventää akselia. Tällä tavoin perusakseliväliltään 4250 millin ajokista saadaan varsin ketterä sen 9,5 metrin kokonaispituudesta huolimatta.

Ohjaamon osalta Trakker alkaa olla elinkaarensa loppupuolella, sillä ensimmäiset EuroTrakker-ajokit talutettiin montuille jo kaksi vuosikymmentä sitten. Kertyneet vuosirenkaat huomaa helpoiten portaikon ohella sivuikkunoiden pienoista sekä kojelaudan muodoista, joita on vuosien aikana toki siloiteltu. Useimmat 2010-luvun kojelaudoista on muotoiltu kuljettajan ympärille, mutta Trakkerissa uskotaan edelleen suoraan muotoiluun, mikä vie monet kytkimet ja lämmönsäätölaitteet kauaksi kuljettajasta. Kaikki tämä on tiedossa myös Ivecon tuotekehityksessä, missä luultavasti hiotaan jo seuraajan viimeisiä piirtoja.

Automatiikka valmistuksessa tuo nopeutta

Koeajokin päällirakenteena oli tilavuudeltaan 16 kuution lavapaketti, jonka tyhjentäminen tapahtuu etukipin avulla. Etukippi on Suomessa vähemmän tunnettu ratkaisu, jota vierastetaan paljolti kippausvakauden tai pikemmin sen puutteen vuoksi. Cantonin ratkaisuissa on aina tukeva kippausvakaaja, jota on telinkeventimen vuoksi siirretty normaalista hiukan taaksepäin vakauden kuitenkaan siitä kärsimättä. Etukipin ansiosta lavan asentaminen on hyvin yksinkertaista, koska kaikki päällirakenteeseen liittyvät komponentit voidaan asentaa jo tehtaalla kiinni apurunko- ja lavapakettiin.

Ruukin teräksestä valmistetun lavan pohjassa on käytetty 10 millin materiaalia, seinät sen sijaan ovat 6 millin kulutusterästä. Suomen oloissa lavalämmitys on ehdoton vaatimus, mikä ei tuota vaikeuksia pohjoisiin oloihin kalustoa valmistaneelle Cantonille. Italialaisvalmistajan valikoimassa on kolme erityppistä lämmitysvaihtoehtoa, joista miedoin pitää sisällään pitkittäiset lämpökanavat lavan reunoissa. Suomeen suositellaan koeajokin tapaista medium-vaihtoehtoa, joka pitää sisällään myös poikittaisia kanavia. Siperian oloihin sen sijaan suositellaan koko välipohjan kattavaa vaihtoehtoa.

Valmistajalla on valikoimissaan myös lukuisa joukko perälautavaihtoehtoja, joista Suomeen sopii parhaiten ylöspäin aukeava lippa. Perälauta on myös kohta, johon joudutaan toistaiseksi tekemään suurimmat muutokset, sillä Euroopassa takalaidan hydrauliikka on useimmiten yksitoiminen. Suomen talvi jäineen ja lumineen vaatii kuitenkin kaksitoimisen perälautahydrauliikan vetämään laudan kiinni. Myös liejulukko kuuluu Suomessa tehtävään varusteluun, jota pyritään viemään enenevissä määrin kohti Italian Boffaloraa.

Kansainvälisen yhteistyön tuloksena on syntynyt omamassaltaan 18640 kilon maansiirtäjä, jonka yhtenä etuna on rakentamisen nopeus ja varaosahuollon toimivuus. Tehdasmaisissa olosuhteissa rakennettavissa lavoissa käytetään mittatarkkoja, piirustusten mukaan valmistettuja osia, joiden valmistaminen onnistuu myöhemminkin samalla tarkkuudella. Ulkonäöllisesti Italiassa valmistettu lava eroaa jonkin verran Suomessa valmistetuista vastaavista, joskin työn laatu täyttää varmasti myös suomalaisautoilijan vaatimukset.

Tekniset tiedot Iveco Trakker AT410T50

Moottori

tilavuus 12,88 litraa

teho 500 hv (368 kW) / 1900 r/min

vääntö 2300 Nm /  1000-1525 r/min

Vaihteisto

Eurotronic 2 – automatisoitu vaihteisto

16 vaihdetta

Alusta

edessä levyjarrut

takana rumpujarrut

Kaksipalkeinen telinkevennin vetoakseleilla

Sähköhydraulisesti ohjattu lisäakseli ilmajousin

Mitat ja massat

akselivälit 1875+2375+1380+1340 mm

omamassa 18640 kg

kokonaismassa 38000 kg

Ari Perttilä  

Lue seuraavaksi