Uutiset

Työkoneet

Intermat 2015: Komatsun oma koneohjaus

Komatsu esittelee Intermatissa muun muassa uutta PC210LCi-10 (23 t/123 kW) kaivukonettaan. Perus kymppisarjan koneesta sen erottaa pieni i-kirjain tyyppinumeron perässä. Se tarkoittaa yhtä kuin intelligent eli sillä viitataan älykkyyteen. Ihan Star Wars –meiningillä ei vielä mennä, vaan kyse on valmiiksi koneeseen integroidusta koneohjausjärjestelmästä.

Komatsu on tosiaan asentanut kaivujärjestelmän jo tehtaalla valmiiksi. Kuljettaja pystyy GPS-yhteyden kautta saamaan tiedon halutusta kaivusyvyydestä ja pintojen kaltevuuksista. Järjestelmään ohjelmoidut raja-arvot estävät kuljettajaa kaivamasta esimerkiksi liian syvältä.

Puskukoneeseen vastaava i-järjestelmä esiteltiin jo parisen vuotta siten ja myös tämä innovaatio on esillä Pariisin keväässä.

Ohjaamon näytölle saadaan reaaliaikaista grafiikkaa vaikkapa luiskan kaltevuudesta ja 3D-näkymä lintuperspektiivistä on myös mahdollinen.

Komtrax on koneessa vakiona. Sen kautta voidaan saada etänä tietoa polttoaineen kulutuksesta, sijainnista ja koneen huoltotarpeista ja häiriöistä. Komatsu Care on huoltosopimus, joka kattaa kolme vuotta tai 2000 tuntia. Samaan ohjelmaan voidaan sisällyttää kaksi partikkelisuodattimen vaihtoa ja viiden vuoden/9000 tunnin takuu.

Uusista 11-sarjalaisista (Stage IV) euroopan ensi-iltansa saavat 36 tonnin PC360LC-11 ja kuvan PC240LC-11. Kyseesä on viime keväänä ConExpo-näyttelyssä Amerikassa esitellyt Stage IV-mallit. PV240LC-11 painaa varustuksesta riippuen 24,7-26,2 tonnia ja moottoriteho on 141 kilowattia. Polttoainen kulutuksen kerrotaan vähentyneen kuusi prosenttia kymppisarjalaiseen verrattuna. Edellä mainittu Komtrax-valmius on koneessa vakiona ja kaikki uudet 11-sarjan koneet toimitetaan Komatsu Care-ohjelman valmiudella.

Uusi päästöluokka edellyttää nyt myös SCR-teknologian käyttöä. Säätyvätilavuuksinen turboahdin, partikkelisuodatin sekä pakokaasujen takaisinkierrätys EGR-venttiilin avulla on edellisestä Stage IIIB –vaiheesta tuttuja menetelmiä.

Ohjaamossa on nyt seitsemän tuuman kokoinen LCD-näyttö, jossa uutta informaatiota edustaa muun muuassa AdBlue-nesteen määrästä kertova mittari. Polttoaineen kulutuksen pitkäaikainen historia on luettavissa myös. Työalueita on valittavissa kuusi.

Koneen vastapainon päällä on peruutuskamera vakiona. Koneen audiojärjestelmään voidaan kytkeä älypuhelin tai MP3-soitin oman musiikin kuuntelemiseksi. Koko 11-sarja noudattelee samaa teknistä linjaa.

Midikokoisten kaivukoneiden uutukainen on kymppisarjaan päivitetty PC88MR-10. Moottorina on IIIB-portaaseen päivitetty SAA4D95LE-6 (50,7 kW). Työpaino vaihtelee välillä 8500-8750 kiloa.

Ennalta säädettyjä työalueita on valittavana kuusi ja kymmenen eri toimilaitetta voidaan tallentaa koneen muistiin. Myös kasitonnisessa on uusi näyttö, joka tarjoaa saman datan kuin suuremmissa koneissa. Tämän kokoluokan koneeseen peräkamera on lisävaruste.

Pyöräkuormaajauutuus on noin 13 tonnin painoinen WA270-7 (115 kW), joka korvaa tuotannosta mallin WA250PZ-6.

Suomessa Komatsut myy Suomen Rakennuskone Oy.

Lue seuraavaksi