Uutiset

Työkoneet

Intermat 2015: Bobcat kurottaa vuokramarkkinoille

Ei näyttelyä ilman Bobcatin uutuuksia. Eikä tätä totuutta kirjoiteta uudestaan Intermatissakaan. Nykyään Doosan Construction Equipment –ryhmään kuuluva amerikkalaisyhtiö on esitellyt uudet versiot 10, 12, 14 ja 18 metrin uutuusmallinsa viimeisen vuoden aikana.

Nyt markkinoille tuotavat, 3,5 tonnin kapasiteetin omaavat T35130S ja T35140S eli 13 ja 14 metrin mallit  ovat tarkoitettu pääasiassa vuokrauskäyttöön aiemmin esiteltyjä malleja yksinkertaisemman tekniikkansa ansiosta. Valmistajan mukaan niissä on toki säilytetty useita aiemmin esiteltyjen koneiden uusia teknisiä innovaatioita.

Malleissa T35130S (kuva) ja T35140S on siis säilytetty viime vuoden aikana esiteltyjen uutuusmallien ominaisuuksia kuten uudestaan muotoiltu tuulilasi sekä uusittu digitaalinäyttö. Suunnanvaihto on mykyään joystickissä. Koneissa on tukijalat vakiona ja maksimi siirtonopeus on 30 kilometriä tunnissa.

Edellä mainittujen kurottajien lisäksi osastolla voi tutustua myös uuteen kuuden metrin malliin TL358, josta on saatavana sekä 2,6 että kolmen tonnin nostokapasiteetin versio. Kuuden metrin malli on tarkoitettu sinne, missä tilaa on niukalti. Koneen leveys onkin vain 2,1 metriä. Ohjaamoversioita koneeseen on kaksi. Korkeampi versio tarjoaa kuljettajalle paremman näkyväisyyden työympäristöön. Moottoriteho on 74,5 kilowattia ja maksimi siirtonopeus valmistajan mukaan 40 kilometriä tunnissa.

Liukuohjattujen pienkuormaajien tuoteperhe saa täydennystä uudesta tela-alustaisesta mallista T450. Se täyttää mallien T110 ja T590 väliin jäävän aukon ja korvaa tuotannosta vanhan mallin T140. Tehoa on nostettu 25 prosenttia. Dieselmoottorina on turboahdettu Bobcat D24 (Stage IIIB), josta tehoa saadaan valmistajan mukaan 45,5 kilowattia.

Myös maksimi työkuorma on kasvanut 23 kiloa ollen nyt 665 kiloa. Työpaino on kuitenkin tippunut noin 200 kiloa. T450 painaa työkunnossa 2789 kiloa.

Lue myös: Bobcat S540 ja suurempi ohjaamo ja Bobcatilla asfalttipohjia.

Ohjaamo on sama kuin muissakin aiemmin esitellyissä uutuusmalleissa kuten hiljattain esitellyssä rinnakkaismalli S450 pyöräalustaisessa pienkuormaajassa. Lisävarustevalikoimiin kuuluu muun muassa kahdella joystickillä tapahtuva hallinta sekä kaksinopeuksinen voimansiirto, joka antaa korkeamman siirtonopeuden sitä tarvitsevilla.

Koko laaja Bobcatin työlaitevalikoima on luonnollisesti sovitettavissa myös uuteen T450-malliin.

Lue seuraavaksi