Uutiset

Kuljetuskalusto

Hiab palvelee nyt Vuosaaressa

Hiabin Porvoon toimipiste on muuttanut huhtikuussa Vuosaaren satama-alueelle Helsinkiin. Uudessa toimipisteessä ollaan nyt lähempänä alueen asiakkaita. Aikaisempaa vahvemmalla läsnäololla pääkaupunkiseudulla pyritään kasvattamaan myös uuslaitemyyntiä Suomen logistisessa keskittymässä. ”Tässä vastataan asiakkaiden pyyntöön parantaa palvelua tuomalla se lähemmäksi asiakasta”, toteaa Hiabin myyntijohtaja Tom Suomela.

Kuvassa vasemmalla Hiabin myyntijohtaja Tom Suomela ja huoltojohtaja Tuomas Elo.

”Olemme saaneet heti ensimmäisinä viikkoina uusia huolto- ja varaosa-asiakkaita tänne Vuosaareen, joten muutto on tuottanut nopeasti toivottua tulosta”, sanoo Hiabin huoltojohtaja Tuomas Elo. ”Halusimme varmistaa läsnäolomme maamme suurimmalla markkina- ja logistiikka-alueella. Kaupungistuminen lisääntyy ja kysyntä keskittyy yhä enemmän pääkaupunkiseudulle”, lisää Elo. Laitemyynti on piristynyt alkuvuonna ja muutto lähemmäksi päämarkkina-aluetta tuo siihen vielä lisää virtaa. ”Sijainti on nyt erinomainen, on sitten kysymys huollosta, varaosamyynnistä tai laitemyynnistä. Tänne on helppo tulla ja paikka on tuttu useimmille alan toimijoille”, sanoo Tom Suomela.

Vuosaaressa on nyt käytössä yksi asennuspaikka ja neljä huoltopaikkaa. Pääosassa on luonnollisesti omien tuotemerkkien huoltaminen vahvalla ammattitaidolla. ”Muutto meni vaivattomasti ja käytännössä kaikki vastaavat toiminnot ovat nyt täällä kuin mitä oli Porvoossa. Ainoa poikkeus on Porvoossa olleiden käytettyjen puutavaranostureiden siirtyminen Raisioon”, toteaa Tuomas Elo. Pääkaupunkiseudun asiakkaille muutto merkitsee vahvan tuoteosaamisen löytymistä aikaisempaa lähempää. Vuosaaren pisteen työnjohtajana on vahvalla kokemuksella varustettu Mika Rautio. ”Täällä on kaikki kunnossa asiakkaita varten”, sanoo Rautio ja toivottaa kaikki tervetulleeksi testaamaan palvelun tasoa.

Huoltotoiminnan lisäksi tiloissa oleva varaosamyynti palvelee kaikkina aukioloaikoina. Varaosatiskiltä löytyvät yleisimmät osat suoraan hyllystä kaikkiin Hiabin tuotelinjoihin ja muut saadaan toimitusmyyntinä seuraavalle päivälle. Lentokenttä on lähellä, joka nopeuttaa ja helpottaa osaltaan toimituksia. Varaosamyynnissä asiakkaita palvelee Kristian Liljestrand.
Alueella on myös riittävästi piha-aluetta uuslaitemyynnin tarpeisiin, josta vastaavat Matti Jokela ja Richard Sillman. Vuosaaren toimipiste on aluksi avoinna maanantaista perjantaihin klo 7 -16, mutta tarpeen vaatiessa myös iltavuoro on tarkoitus käynnistää. Myös lisätilaa on saatavissa, jos kysyntä lisääntyy.

Uudet tilat olivat jo entuudestaan räätälöity raskaan kuljetuskaluston toiminnoille, jolloin muutto oli nopea ja vaivaton. ”Tutkimme toki muitakin vaihtoehtoja uudelle toimipisteelle, mutta tämä oli selvästi paras, helppo saavutettavuus, tunnettu alue ja valmiiksi suunniteltu ja rakennettu. Saimme koko muutosprosessin vietyä toivottuun lopputulokseen nopeasti ja tehokkaasti”, päättävät Elo ja Suomela.

Uuden Vuosaaren toimipisteen avajaisia vietetään perjantaina 27.5., jolloin toimintaa esitellään koko päivän ajan. Samalla järjestetään World Crane Championship 2016 Helsingin alueen osakilpailu Vuosaaressa. Kilpailussa etsitään Suomen parasta nosturinkäyttäjää osallistumaan WCC -kilpailun finaaliin kisaamaan maailmanmestaruudesta Hannoverin IAA -messuille syyskuussa. Kesäkuun loppuun mennessä uudessa Vuosaaren toimipisteessä huollossa tai vuositarkastuksessa käyneiden asiakkaiden kesken arvotaan tehdasmatka Hiabin Puolan tehtaalle Stargardiin.

Lue seuraavaksi