Uutiset

Työkoneet

GRK toteuttaa ison tiehankkeen Virossa

Graniittirakennus Kallio Oy:n Viron tytäryhtiö GRK Infra AS on käynnistänyt urakan uuden 11,5 kilometrin mittaisen tieosuuden rakentamiseksi Tallinnan ja Tarton välille. Viron valtion liikenneväylistä vastaavan Maanteeametin rakennuttaman hankkeen urakkasumma on 27,52 miljoonaa euroa, ja sen toteuttamiseen on aikaa 32 kuukautta.

”Aloitimme rakennustyöt tammikuun lopulla. Tänä vuonna töiden painopiste on kaivu- ja maansiirtotöissä. Lisäksi rakennamme kolme uutta siltaa sekä ekotunnelin”, kertoo GRK Infra AS:n toimitusjohtaja Tarvi Kliimask.

Yhteensä urakan aikana rakennetaan viisi teräsbetonista siltaa sekä yksi ekosilta. Kaivumassojen kokonaismäärä työmaalla on runsaat miljoona kuutiometriä. Pengermassoja ja rakennekerrosmassoja hankkeeseen sisältyy noin 1,6 miljoonaa kuutiometriä.

Silta- ja tienrakennustöiden lisäksi GRK Infra AS:n urakkaan sisältyvät televerkkolinjojen muutostyöt sekä salaojitus- ja viherrakennustyöt. Myös uuden tieyhteyden turvallisuusjärjestelmien, kuten riistavaroitusvalojen ja digitaalisesti ohjattavien liikennemerkkien asennus kuuluu urakkaan.

”Nyt saatu urakka on merkittävä laajennus GRK:n toimintaan Virossa. Viime vuonna tytäryhtiömme toteutti myös merkittävän tienrakennusurakan pitkään suunnitellussa Sillamäen ohitustiehankkeessa”, kertoo GRK:n hallituksen puheenjohtaja Keijo Haavikko.

GRK Infra AS:n liikevaihto kasvaa tänä vuonna kahden merkittävän urakkakilpailuvoiton ansiosta noin 20 miljoonaan euroon.

Lue seuraavaksi