Uutiset

Kuljetuskalusto

EU jarruna moduulien laajemmalle käytölle

Ari Perttilä

Toimituspäällikkö, kuljetusala
Konepörssi / Ammattiautot

Kuljetusalan esittämille positiivisille vaikutuksille on löytynyt myös vasta-argumentteja, joiden mukaan raskaammat yhdistelmät ovat uhka liikenneturvallisuudelle ja ympäristölle. Monien tahojen mielestä tavaraliikennettä on tehostettava muun muassa raideliikennettä suosimalla.

Saamiensa argumenttien perusteella EU Parlamentin Liikennevaliokunnan helmikuisessa kokouksessa päätettiin olla laajentamatta moduuliyhdistelmien käyttöä Unionin alueella. Moduuliyhdistelmien käyttö on jatkossakin sallittua muun muassa Skandinaviassa, Saksassa ja Hollannissa.

Liikennevaliokunnan jäsenen, itävaltalaisen Jörg Leihctfriedin mukaan nykyistä raskaammat yhdistelmät ovat selvä uhka liikenneturvallisuudelle ja suurempien yhdistelmien vaatiman infran rakentamisesta aiheutuisi huomattavia kustannuksia. Itävaltalaispoliitikko odottaa kuitenkin tulevaisuuden ajoneuvojen käyttävän nykyistä ympäristöystävällisempiä polttoaineita, jolloin ajoneuvojen koon kasvattaminen voidaan ottaa uudestaan esille. Leihctfriedin mukaan ympäristöystävällistä polttoainetta käyttävä ajoneuvo voisi olla nykyistä raskaampi. Leihctfried toteaa myös, että Suomen ja Ruotsin välillä voidaan jatkossakin ajaa moduuleilla, mikä on hyvä asia.

Harmittavaa, kun politikointi sekoitetaan talousasioihin; Vaikea kuvitella, kuinka paljon käytetty polttoaine vaikuttaa moduuliyhdistelmän liikenneturvallisuuteen tai muuhun käyttäytymiseen liikenneinfrassa. Suomen kannalta päätöksessä oli kuitenkin paljon hyvää, liikenne Ruotsiin voi jatkua entisellään, vaikka se taitaa uhata liikenneturvallisuuttamme. Hassua, että Keski-Euroopassa pidempi yhdistelmä on uhka liikenneturvallisuudelle, mitä se ei Skandinaviassa ole.

Lue seuraavaksi