Uutiset

Työkoneet

E. Hartikainen Oy poraa uudistuneella Sandvik DX780 -poralaitteella

Yara Suomi Oy:n Siilinjärven avolouhos on Länsi-Euroopan ainoa apatiittikaivos ja sen ansiosta Suomi on käytännössä omavarainen fosforiraaka-aineen suhteen. Rikastuksen jälkeen saatu apatiitti käytetään lannoitteiden ja fosforihapon raaka-aineena. Apatiittimalmia louhitaan vuosittain 11 miljoonaa tonnia ja sivukivineen kaivoksen kokonaislouhintamäärä on tällä hetkellä noin 22 miljoonaa tonnia vuodessa.

Kaivoksen urakoinnista solmittiin viime vuonna uusi sopimus E. Hartikainen Oy:n kanssa ja sopimus astui voimaan vuoden alussa. Kymmenvuotinen sopimus käsittää muun muassa porauksen, louheen lastauksen ja kuljetuksen. E. Hartikainen Oy on toiminut kaivoksella urakoitsijana aina kaivoksen virallisesta avaamisesta, vuodesta 1979 lähtien.

Uuden urakointisopimuksen myötä E. Hartikainen uudistaa kalustoa vastaamaan tulevan kauden haasteita. Tuotannon tehostamiseksi esimerkiksi osa 100 tonnin kiviautoista on jo korvattu 140 tonnin kalustolla ja lastauskalustoa uusittu tätä kalustoa palvelevaksi.

Uutta, tuotantotehon kasvattamiseksi hankittua porauskalustoa edustaa Sandvik DX780, joka on uudistettua Stage 3B/Tier 4 interim -päästötason alittavaa mallia. Louhintatyönjohtaja Pentti Pekkarinen kertoo, että Siilinjärven kaivoksella tämän kokoluokan laitteilla porataan pintoja, railoja ja apukenttiä.

”Näissä töissä meillä on kolme DX-kokolokan ja kaksi DP-kokoluokan sandviklaista vaunua. Varsinaiseen tuotantoporaukseen käytämme suuriläpimittaista reikäkokoa ja tätä tehdään sekä päältälyövällä että uppokalustolla. Tuotantolouhinnassa kenttäkoot ovat suuria, ammuttava kivimäärä on keskimäärin 200 000 tonnia kerralla, suurimmillaan jopa 450 000 tonnia”, kertoo Pekkarinen. Sandviklaisen laitteen hankkimisen taustalla Pekkarinen näkee pitkät yhteistyöperinteet ja luotettaviksi osoittautuneet laitteet.

Uutta tekniikkaa konehuoneessa

Sandvik DX-sarjan porauslaitteet saivat CAT C7.1 -moottorit, joissa nykyinen kiristynyt päästötaso saavutetaan DPF-tekniikalla. Käytännön tasolla merkittävin hyöty on suurimman vääntömomentin saavuttaminen aiempaa matalammilla kierroksilla. Nyt huippuvääntö ja sopivat työkierrokset saavutetaan 1800 kierroksella minuutissa, mikä tarkoittaa sekä aikaisempaa parempaa polttoainetaloutta että pienempää äänitasoa.

Moottori käyttää yhteispaineruiskutusjärjestelmää, eli ”commonrailia”, joka on varsin tarkka polttoaineen puhtaudesta. Luotettavuuden lisäämiseksi polttoainepiirissä on nyt neljä erillistä suodatinta ja lisäksi tankkaussuodatin. Moottorin ilmansuodattimeksi on muutettu PowerCore-suodatin ja uusi, entistä paremman erottelukyvyn omaava esisykloni poistaa suurimman osan pölystä jo ennen suodatinelementtiä. Syklonin kulutusosat ovat vaihdettavia ilman liimauksia.

Polttoainetaloudellisuutta on kehitetty myös muun muassa hydraulivetoisella jäähdyttimen puhaltimella. Sen pyörimistä ohjaa moottorinohjausyksikkö, joten jäähdytysenergiaa kuluu vain silloin, kun jäähdytystä tarvitaan. Moniurahihnoja on nyt vain yksi, joka vetää sekä laturia että ilmastoinnin kompressoria, ja siinä on automaattikiristin.

Käytännöllisiä yksityiskohtia

Koneeseen on lisäksi tullut useita huoltoja helpottavia kohennuksia, kuten entistä isompi sähkökaappi, jossa pääsulakkeet ja releet ovat näppärästi yhdessä levyssä sekä katteiden parannetut aukipitosalvat. Ulkoiset muutokset uudistuneessa mallissa ovat vähäisiä, mutta joitakin uudistuksen paljastavia yksityiskohtia kuitenkin on. Yksi näistä on siirrettävä huoltotaso, jonka ansiosta koneen päälle kiipeäminen on entistä helpompaa ja turvallisempaa.

Voimansiirtoa on kehitetty uudella jakovaihteistolla, jossa on kolme ulosottoa. Tämän ansiosta enää ei tarvita kylkipumppua eikä kompressorille erillistä välitystä, vaan kompressorit ovat suoravedolla. Lisäetuna ratkaisussa on entistä parempi huollettavuus ja luotettavuus.

Porakoneet ovat entisellään uusissa malleissa, mutta DX800:aan on saatavissa nyt myös HF810T-korkeataajuusporakone. Siinä on 15 prosenttia isompi iskuteho ja 24 prosenttia korkeampi iskutaajuus kuin normaalisti varusteena olevassa HL810T-vasarassa. HF810T on myös vakiovasaraa hiljaisempi. Rock Pilot -porauksenohjausjärjestelmä on saanut uuden porauslohkon. Uusia ominaisuuksia ovat tunkeutumisnopeuden tunnistus ja iskupaineen minimointi pikaliikeporauksessa. Paineakut on siirretty puomiventtiilille.

Niko Jauhiainen on ollut porarina Hartikaisen urakalla Siilinjärvellä pari vuotta ja porannut kaikkiaan DX-kokoluokan poravaunuilla viitisen vuotta. Tähän päivitettyyn vaunuun hän on ollut hyvin tyytyväinen. ”Simppeli käyttää, tällaiselle tietokonesukupolven kaverille tämä on ollut helppo oppia”, tiivistää Jauhiainen.

Paikannus on tätä päivää

Hartikaisen uusi DX780 on varustettu Sandvik TIM3D -paikannusjärjestelmällä. TIM3D on poravaunun paikannusjärjestelmä, jonka avulla poravaunut saadaan 3D-työkoneautomaation piiriin. Satelliittipaikannusta apuna käyttäen järjestelmä opastaa poraussuunnitelman mukaisen aloituspaikan ja oikean suunnan.

Paikallisen tukiaseman avulla TIM3D-järjestelmällä päästään 10 senttimetrin kolmiulotteiseen tarkkuuteen. Merkittävää Sandvikin järjestelmässä on se, että reikien aloituspaikkoja ei enää tarvitse merkitä kallion pintaan. Järjestelmä mittaa oikean etäisyyden reiän pohjaan riippumatta kallion pinnan muodoista. Järjestelmä antaa porarille mahdollisuuden poiketa porauskaaviosta esimerkiksi mahdottoman aloituspaikan takia. Uudesta aloituspaikasta huolimatta reiän pohjapiste saadaan suunniteltuun kohtaan, kun TIM3D laskee uuden suunnan todellisen aloituspaikan mukaan. Vaihtoehtoisesti suunniteltu pohjataso voidaan saavuttaa samansuuntaisella reiällä.

Porauskaaviot laaditaan toimistolla ja ne siirretään porauslaitteeseen. Toteutunut poraus tallentuu kaaviona tietokoneen muistiin, josta se taas siirretään toimistolle. Tiedot tallentuvat kaivosalan tiedonsiirtoformaatin mukaisena datana, joten niitä voidaan syöttää erilaisiin ohjelmiin, kuten esimerkiksi räjäytyssimulointiin. Tällä saadaan arvokasta tietoa räjäytyskaavioiden suunnitteluun ja prosessin optimointiin.

 www.sandvik.com

www.hartikainen.com

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi