Uutiset

Työkoneet

Dae-Tek ja RealMachinery yhteistyöhön

RealMachinery Oy aloittaa 12.11.2013 tehdyn sopimuksen mukaisesti Dae-Tek Oy:n jälleenmyyjänä Tampereen ja Oulun myyntialueilla. Sopimus astuu voimaan 1.12.2013, jolloin Doosan-, Bobcat- ja Mecalac-koneiden myynti mainituilla alueilla siirtyy Dae-Tekilta uudelle jälleenmyyjälle.

”Konekaupan volyymi Suomessa on vakiintumassa huippuvuosia merkittävästi alhaisemmalle tasolle, joten yksityisen maahantuojan mahdollisuus ylläpitää laajaa omaa verkostoa on entistä haasteellisempaa”, selittää toimitusjohtaja Markku Lappalainen Dae-Tek Oy:stä sopimuksen taustoja.

”Kun alueelliset myyntimäärät ovat laskeneet tasolle, jolla pelkkä konekauppa ja sen ympärille rakennettu jälkimarkkinointi ei aina anna riittävää tuottoa, ratkaisuna voi olla toiminnan laajentaminen muihin konekauppaa tukeviin liiketoimiin tai muutos jälleenmyyjäverkoston suuntaan. Päädyimme ratkaisuun hakea paikallisia kumppaneita ja tehdä jälleenmyyntisopimuksia, jolloin jo alalla toimiva yritys ottaa meidän edustamien merkkien myynnin ja jälkimarkkinoinnin omalle vastuulleen.”

”Nyt tehty sopimus RealMachineryn kanssa katsottiin tässä tilanteessa hyväksi ratkaisuksi turvata asiakkaille hyvä palvelutaso Tampereen ja Oulun alueilla. Uusi jälleenmyyjä saa kaiken tarvitsemansa tuen maahantuojalta, joten he pääsevät heti keskittymään konekauppaan ja rakentamaan jälkimarkkinointia Dae-Tekin edustamien Doosan-, Bobcat- ja Mecalac-merkkien ympärille”, sanoo Lappalainen.

RealMachinery Oy:n toimitusjohtaja Mika Kähäri kertoo, että RealMachineryn voimakas kasvu myös vuokrakonemarkkinoilla on tuonut tarpeen etsiä yhteistyökumppania uusien koneiden maahantuojasta. ”Vuokrauspuolella saadut hyvät kokemukset Doosanista ja Bobcatista kestävinä ja taloudellisina koneina antoivat meille luottamuksen toimia merkkien edustajana ja Dae-Tek Oy:n kumppanina.”

Uusien toimitilojen valmistuessa Lempäälään 2014, RealMachineryllä on entistä parempi mahdollisuus palvella myös uusien koneiden ostajia. Merkittävät panostukset korjaamo- ja varaosatoimintaan tulevat näin ollen myös Doosan- ja Bobcat-asiakkaiden hyödyksi.

”Dae-Tek Oy on pitkäaikaisena ja arvostettuna maahantuojana hyvä yhteistyökumppani RealMachinerylle. Yhdessä pystymme kehittämään jälkimarkkinointia ja huoltopalveluita Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Pohjois-Suomen alueella. Toimivan huollon ja varaosapalvelun tärkeys korostuu maarakennusalalla tulevina vuosina, koska koneiden yhä tehokkaampi käyttö on koneurakoinnin kannattavuuden keskeinen tekijä”, sanoo Kähäri.

”RealMachineryn vuokrakonepalvelu tukee ja palvelee myös korjaamotoimintaa, mahdollistaen töiden jatkumisen, vaikka kone olisi pidemmän aikaa remontissa. Vuokrakonepalvelumme mahdollistaa alan toimijoille tehokkaamman oman kaluston käytön ja lisäresurssit joustavasti eri tarpeisiin.”

”Jälleenmyyntisopimuksemme avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä täydellisemmän palvelun varaosista, huollosta ja konemyynnistä sekä vuokrauksesta”, tähdentää Kähäri. ”RealMachinery on nyt ottanut askeleen kohti konealan täyden palvelun taloa.”

Lue seuraavaksi