Uutiset

Kuljetuskalusto

ConFoot -jalalla tehokkuutta kontinajoon

Suomalainen Oy ConFoot Ltd on tuonut merikonttiliikenteeseen uutta tehokkuusajattelua ConFoot-konttijalan avulla. Neljä jalkaa vapauttaa ajoneuvokaluston muuhun käyttöön kontin lastaamisen tai purkamisen ajaksi.

Oy ConFoot Ltd:n valmistaman ja markkinoiman konttijalan kehitystyö alkoi jo kymmenkunta vuotta sitten, kun konttikuljetusten parissa toiminut kuljetusyrittäjä tuskastui konttien purkamisen hitauteen.

”Tämän yrittäjän kaikki perävaunut seisoivat saman vastaanottajan laiturissa odottamassa konttien tyhjentymistä. Kuljettajat istuskelivat autoissaan seuraten samalla, kuinka kotimaan jakelua hoidettiin jalkalavalaittein varustetulla kalustolla”, kertaa Oy ConFoot Ltd:n Timo Akela konttijalan syntyyn vaikuttaneita tekijöitä.

Tästä hetkestä alkoi konttijalan vuosikymmenen ajan jatkunut tuotekehitys, jonka aikana on syntynyt useita erilaisia konttijalkavaihtoehtoja. Akelan mukaan ensimmäiseksi valmistusmateriaaliksi valikoitui alumiini, joka päätettiin kuitenkin korvata suurlujuusteräksellä tarvittavan lujuuden aikaansaamiseksi.

”Tässä maaliskuussa markkinoille tuodussa jalassa hyödynnetään kaikkiaan viittä erilaista teräslaatua. Materiaalien optimoinnin ansiosta teräjalasta saatiin alumiinijalkaa keveämpi ja käytettävyydeltään parempi”, summaa Akela painoltaan 22 kilon jalan ominaisuuksia.

Ensimmäiset jalkamallit olivat kiinteitä, mikä asetti omat haasteensa niin tukevuudelle kuin jalkojen kuljettamisellekin. Akelan mukaan nyt markkinoille tuodulla taittomallilla saadaan leveämpi tukialue, mikä tekee jalasta vakaamman.

”Konedirektiivinmukaisten ja CE-merkittyjen jalkojen väli on nyt 70 senttiä, mikä tuo mukanaan parempaa vakautta. Kiinteillä alumiinijaloilla emme saaneet jalasta riittävän vakaata”, kertaa Akela tuotekehitysprosessia.

ConFoot-jalkapaketti on hyväksytty käytettäväksi 20-tonnisen kontin kanssa, kunhan kuormankäsittely tapahtuu esimerkiksi pumppukärryn avulla. ”Konedirektiivissä käytetään varmuuskerrointa 1,6, mutta meidän laskelmissa kerroin on kaksi”, kertoo Akela jalan turvallisuuteen vaikuttavia ominaisuuksista.

Akelan mukaan suomalaisasiakkaiden käytössä on tällä hetkellä vajaa parisataa konttijalkapakettia. Ensimmäisenä asiakaskuntana oli teollisuus yhdessä huolintaliikkeiden kanssa, mutta sittemmin erityisesti konttivuokraamot ja konttiliikenteen parissa toimivat kuljetusliikkeet ovat hankkineet jalkoja.

”Konttijalka kasvattaa itsenäisen työn mahdollisuuksia, sillä kuljettaja voi käsitellä kontteja nyt täysin itsenäisesti vailla konevoimaa”, pohtii Akela käytettävyydeltään helpon jalan etuja.

ConFoot-jalka kiinnitetään merikontin kulmiin, konttilukkojen kanssa samaan kulmakiinnikkeeseen. Jalassa olevan magneetin avulla varmistetaan turvallinen käyttö ja jalan oikea asento noston ja laskun yhteydessä.

”Kasvatti kapasiteettiamme”

Turkulainen Team Lauren Oy on hyödyntänyt ConFoot-jalkoja viime keväästä alkaen lähinnä konttien välivarastoinnissa.

”Aiemmin konttienkäsittelyssä tarvittiin ulkopuolista nostokalustoa, mutta nyt voimme tehdä saman työn itsenäisesti ja huomattavasti kustannustehokkaammin”, kertoo Mika Lauren, jonka mukaan jalkoja käytetään myös kaluston käyttöasteen nostamisessa.

”Käsiteltävien konttien määrä on kuluvan vuoden aikana lisääntynyt noin viidenneksellä paljolti konttijalkojen ansiosta”, kiittelee Lauren, joka toivoisi jalkoihin korkeudensäätömahdollisuutta perävaunukaluston erilaisuudesta johtuen.

 ”Helppo käyttää”

Kuljetusliike R. Stenvall Oy:n Jussi Mäkelä kertoo jalkoja käytettävän esimerkiksi huoltojen yhteydessä. ”Kontti on helppo vaihtaa perävaunun päältä toiseen esimerkiksi huollon tai korjauksen vuoksi, jolloin vältytään tarpeettomalta tyhjänäajolta”, summaa Mäkelä ajatuksiaan jaloista.

”Lyhyiden, 20-jalkaisten konttien kuljettaminen pitkillä perävaunuilla tuo monesti vaikeuksia purkupaikoilla, missä kontin tulisi levätä takatapeilla. ConFoot-jalkojen avulla kontti on helppo siirtää keskeltä takatapeille purkauksen ajaksi”, jatkaa Mäkelä liikenneturvallisuuteen liittyvästä seikasta.

Merikontti voidaan jättää odottamaan lastausta tai purkua neljän ConFoot-konttijalan avulla. Valmistajan mukaan jalat on hyväksytty käytettäväksi enintään 20-tonnisten konttien yhteydessä.

 Timo Akelan mukaan painoltaan 22 kilon jalan käsittely on helppoa ja vaivatonta. Taittuvan rakenteen ansiosta jalkoja voidaan pitää mukana ajoneuvossa.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi