Uutiset

Työkoneet

CAP-Group Oy ja Traffica Oy yhdistävät voimansa

Pohjoismaiden suurin kuljettajakoulutusketju CAP-Group Oy on 1. syyskuuta ostanut enemmistöosuuden kuopiolaisesta raskaan liikenteen kuljettajakoulutuksiin erikoistuneesta Traffica Oy:sta.

Valtakunnallisesti toimiva CAP toimii Suomessa sadalla paikkakunnalla. B-to b-puolella operoivalla Traffica Oy:lla on toimintaa eri puolilla Suomea, mutta yhdistyminen laajentaa molempien yritysten toimintamahdollisuuksia niin maantieteellisesti kuin myös palveluiden tarjonnan suhteen.

CAP-Group Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kari perustelee kaupan syitä lukuisilla synergiaeduilla. Samalla se tukee CAP-Group Oy:n jo pitkään jatkunutta kasvua.

”Yhdessä toimimalla löydämme paljon hyviä synergioita. Kasvun polun valinneina skannaamme jatkuvasti uusia kiinnostavia yrityksiä, jotka voivat tuoda lisää ulottuvuuksia toimintaamme”, Kari kertoo.

CAP on kehittänyt omaa henkilöautosimulaattoria autokoulun liiketoimintaan ja on laajentamassa samaa konseptia nyt raskaan luokan korttiluokkiin.

”Traffican volyymi raskaan kaluston koulutuksissa on yksi hyvä konkreettinen esimerkki synergioista”, Kari havainnollistaa.

CAP on edelläkävijä kuljettajakoulutuksen digitalisoimisessa, uuden teknologian hyödyntämisessä sekä uusissa oppimisympäristöissä. Traffica Oy:lta puolestaan löytyy vahvaa osaamista yrityskoulutuspuolella sekä laajat verkostot kuljetusyritysten keskuudessa. Traffica on Suomen ainoa yksityinen koulutusyritys, jolta löytyy logistiikan alan työvoimakoulutuksena tutkintoon johtavan koulutuksen järjestämislupa.

”Näen, että on muodostumassa yhdistelmä, jossa molemmat osapuolet vahvistavat toisiaan merkittävästi”, Traffican toimitusjohtajana ja osakkaana jatkava Olli Sivonen sanoo.

Trafficassa ollaan innostuneita kaupan myötä syntyneistä uusista mahdollisuuksista hyödyntää ristiin resursseja, kuten tiloja, henkilöstöä ja simulaattoreita.

”Jatkossa voimme tarjota palvelujamme kaikilla niillä paikkakunnilla, joilta CAP:ilta löytyy liiketoimintaa”, Traffica Oy:n osakas Ari Nousiainen kertoo.

Myös henkilöstöresurssien käyttöä pystytään tehostamaan.

”Traffica Oy:ssa toimitaan pitkälti samoilla sykleillä kuin koulumaailmassa, eli syksyllä aloitetaan ja keväällä lopetetaan. Autokoulussa puolestaan suurimmat kiireet ajoittuvat kesälle”, Nousiainen selventää.

Nyt henkilöstöä voidaan hyödyntää siellä missä sitä eniten tarvitaan.

”Kyllä me olemme innoissamme. Näemme tässä aidosti paljon mahdollisuuksia vahvaan kasvuun.  Asiakkaille tarjoamme joustavasti uutta osaamista entistä vahvemmilla resursseilla huomattavasti laajemmin”, Sivonen iloitsee.

Traffica Oy jatkaa toimintaa itsenäisenä yrityksenä entisellä nimellään.

Lue seuraavaksi