Uutiset

Työkoneet

Beamin pesevä imulakaisuauto

J-Trading esitteli ensimmäistä kertaa Suomessa Beamin pesevän imulakaisuauton. Uutta laitteessa on perinteisten imu- ja lakaisutoimintojen lisäksi pesuominaisuus. Sen myötä kuorma-auton alustalle asennettu imulakaisukone on ristitty meillä ytimekkäästi Pimuksi. Nyt nähty kokoonpano oli Beamin tehtaan esittelylaite, mutta ensimmäinen tällainen puhdistusauto on jo tilattu Vantaan kaupungille.

Beamin pesevä imulakaisuauto eli Pimu kokovartalokuvassa. Alustana Mercedes-Benz 2545 Arocs.

Tanskalainen Beam A/S on valmistanut kuorma-auton päälle asennettavia imu- ja lakaisulaitteita sekä pesureita jo yli neljäkymmentä vuotta. Alun perin urakoitsijana toiminut yrittäjä päätti ryhtyä itse valmistamaan laitteita, jotta ne olisivat hänen mieleen. Nykyään Beam kuuluu sveitsiläisen Bucher-konsernin kunnalliskoneiden tuoteryhmään. Kaikki laitteet valmistetaan räätälintyönä asiakkaan toiveiden mukaisesti. Beamin valmistamat laitteet eivät ole merkkisidonnaisia, vaan ne voidaan asentaa minkä tahansa valmistajan kuorma-auton päälle. Päällirakennus ja testaus tehdään aina Tanskassa. Näin varmistetaan kokoonpanon moitteeton toimivuus.

Rotorcleaning-järjestelmä on sijoitettu auton takaosaan ja se on täysin koteloitu. Pesuvesi ja roskat eivät huuhtoudu katuun, vaan imulaite kerää kaiken talteen. Neljä pyörivää pesupäätä pesevät kadun koko auton leveydeltä. Painetta saadaan suuttimista parhaimmillaan 300 baaria.

J-Trading esitteli lokakuun päätteeksi Beamin uuden pesutoiminnoilla varustetun imulakaisuauton eli Pimun. Nimitys on syntynyt meillä täällä Suomessa pesua ja imua yhdistellen. Beamin tuotteet ovat moduulirakenteisia. Siinä lähes kaikkia varusteita voidaan valita erikokoisina tai jättää jokin toiminto kokonaan valitsematta. Tarjolla on erikokoisia roska- ja vesisäiliöitä, etu-, sivu- ja keskiharjoja käännöllä sekä kallistuksella, erilaisia pesurijärjestelmiä kiinteillä ja pyörivillä suuttimilla, erikokoisia imusuulakkeita ja kaavareita sekä runsaasti erilaisia käyttöä ja kunnossapitoa helpottavia varusteita. Esitelty kokoonpano sisälsi monia edellä mainittuja toimintoja. Imulakaisukone oli asennettu Mercedes-Benz Arocs 2545:n päälle, joka oli työlle ominaisesti varustettu oikeanpuoleisella ohjauksella. Roskasäiliön koko on 14 kuutiota.

Säiliöt saa haluttaessa ruostumattomasta teräksestä. Vesisäiliö on tässä roskasäiliön sivuilla.

Pesuvettä mahtuu mukaan yhteensä 6000 litraa (4000+2000 litraa). Harjavarustus on kattava etu- ja sivuharjoilla sekä imusuulakkeiden yhteydessä olevilla keskiharjoilla. Lisäksi vielä auton keskilinjassa on 1,25 metrin pituinen sivuttain kääntyvä harja, joka ohjaa tavaran auton keskilinjasta kanavaimurin suulakkeille. Harjattavaa leveyttä saadaan parhaimmillaan 3,5 metriä. Perinteisiä imulakaisuauton ominaisuuksia siis kaikki. Auton takapäästä löytyy nyt varsinainen Pimun tekijä eli pesulaitteisto. Se on ikään kuin ruohonleikkurin kuoriin naamioitu täysin koteloitu pesulaite, jossa on pyörivät suuttimet. Pesurissa on neljä pyörivää, ristin muotoon putkesta hitsattua suutinkehikkoa, joissa kussakin on neljä suutinta. Pesurin yhteydessä oleva imusuutin kerää pesuveden ja roskat roiskumisen välttämiseksi. Beam on nimennyt tämän pesupaketin Rotorcleaning-järjestelmäksi. Parhaimmillaan voidaan suuttimiin syöttää vettä 300 baarin paineella. Pesujärjestelmässä on myös erillinen pesuainesäiliö, jolloin laitetta voidaan käyttää muun muassa pelastuslaitosten operaatioissa onnettomuuspaikkojen puhdistukseen ja vaikkapa lentokentillä kiitoradan puhdistukseen kumijäämistä.

Oikeanpuoleisen ohjauspyörän oikealla puolella näkyy Beamin hallintapaneeli. Toinen käyttöpaneeli on vaihdekepin vasemmalla puolella.

Beam rakentaa tarvittaessa kuorma-auton voimansiirron hydrostaattiseksi, kuten esitellyssä yksilössä oli. Siirtoajossa käytetään perinteistä mekaanista vaihteistoa, mutta harjauksen ajaksi voidaan kytkeä käyttöön täysin portaaton hydrostaattinen voimansiirto. Tällöin maksiminopeus on kaksikymmentäviisi kilometriä tunnissa. Etuna on helppokäyttöisyys erittäin hitaissa nopeuksissa. Näin ajosta tulee tasaista. Ajoneuvon saa kulkemaan vakionopeussäätimen avulla vaikka etanan vauhtia ilman, että laitteisto kärsii tai ajo olisi pomppuista. Hydrostaattisen ajon yhteydessä myös imu- ja lakaisulaitteiston käyttö tapahtuu kuorma-auton oman moottorin voimalla.

Esitelty kokoonpano ei jäänyt vielä Suomeen, mutta Vantaan kaupunki on jo tilannut uuden Beamin Pimun hieman nähtyä pienemmällä säiliöllä. Sen toimitus tulee tapahtumaan ensi vuoden puolella. Vantaa pyrkii olemaan edelläkävijä näissä väylien harjaus- ja pesuasioissa. Hoidettavaa katua on noin 1500 kilometriä, joten uudelle Pimulle riittää siivottavaa.

Arocsin mahanalusta on täynnä tavaraa. Keskiharja imusuulakkeineen ja sivuharjoineen hallitsevat näkymää.

Lue seuraavaksi