Uutiset

Uutiset

Avantilta uusi R-sarja

Ylöjärvellä vuodesta 1991 pienkuormaimia valmistanut Avant Tecno Oy on tuonut viime heinäkuussa markkinoille uudet R-sarjan kuormaimet. R-sarja poikkeaa perinteisistä Avant-malleista erilaisella runko-ohjausratkaisulla, sillä R-sarjassa ohjaamo on sijoitettu kuormaimen takarunkoon. Uudella R-sarjalla haetaan Avantin kuormaimille uusia käyttäjäryhmiä – esimerkiksi sellaisia käyttäjiä, jotka ovat tottuneet ajamaan perinteisiä pyöräkuormaimia.

Uusi R-sarja täydentää Avantin kuormainvalikoimaa ja palvelee siten entistä paremmin markkinoiden ja eri asiakassegmenttien tarpeita. Toiveita tällaisen koneen valmistamiseen on tullut asiakkailta, lähinnä ulkomailta, Belgiasta, Hollannista ja Tanskasta.

R-sarjan kuormaimet on suunniteltu erityisesti käyttäjille, jotka työskentelevät esimerkiksi ahtaissa sisätiloissa. Ne ovat helpompia käännellä ahtaissa tiloissa, sillä niiden ohjaamo ei käänny ohjatessa pyörälinjan ulkopuolelle. Ohjausgeometria on sama kuin perinteisissä pyöräkuormaimissa, jos on tottunut ajamaan sellaisella. Myös kääntöympyrä on täysin sama kuin Avantin tutuilla sisarmalleilla.

Tekniikaltaan ja ominaisuuksiltaan nämä R-sarjan mallit perustuvat pitkälti tuttuihin Avantin 635-, 528- ja 520-malleihin. Näiden kaikkien mallien ominaisuuksiin kuuluvat: suuri kuormankäsittelykyky, sivusuunnassa jäykkä keskinivel, teleskooppipuomi sekä kompaktit ulkomitat. Myös komponentit ovat pitkälti samoja kestäviä Avant-laatua olevia molemmissa mallisarjoissa.

Perinteisen ja R-sarjan erot ja yhtäläisyydet

Molemmat Avant-mallit ovat kooltaan kompakteja. Mitoissa ainoa ero on R-sarjan noin 10 senttiä korkeampi kokonaiskorkeus. Molemmissa koneissa on Avantille tyypillinen perusasennossa lyhyt teleskooppipuomi, joka mahdollistaa työlaitteen saamisen mahdollisimman lähelle pyöriä sekä jäykkä runkonivel, joka ei kierry epätasaisessa maastossa ajettaessa. Perinteisessä Avantissa istutaan myös hieman alempana ja koneeseen nouseminen sekä sieltä poistuminen sujuu siten helpommin. Alhaisemman painopisteen myötä myös kaatokuorma on perinteisessä hieman parempi.

Myös näkyvyys työlaitteelle on R-sarjassa hieman muita Avanteja huonompi, koska siinä istutaan taaempana, mutta silti se on selvästi parempi kuin monissa muissa markkinoilla olevissa vastaavissa kuormaimissa. R-sarjaan ei vielä ole saatavana ohjaamoa.

R-sarjan puolesta puhuu sen ketteryys ja kääntyvyys työskenneltäessä ahtaissa tiloissa ja käytävissä. Kuormaimen mikään osa ei tule rengaslinjan ulkopuolelle käännettäessä, joten ajolinjojen määrittäminen ja ajaminen on helpompaa. Myös peruuttaminen on luontevampaa ainakin kuljettajalle, joka on tottunut ajamaan perinteisiä pyöräkuormaimia.

Jatkossa hankittavan Avant-kuormaimen valintaan vaikuttavat asiakkaan mielipide ja tottumukset sekä käyttötarpeet.

Ensimmäiset R-sarjalaiset – R28 ja R35 esiteltiin yleisölle heinäkuun alussa Seinäjoella pidetyssä Farmari-näyttelyssä, jossa tehtiin myös kaupat ensimmäisestä koneesta. Tämän vuoden alkupuolella mallisto kasvaa vielä kolmannella mallilla eli R20:llä, joka esiteltiin KoneAgria-näyttelyssä Jyväskylässä lokakuun alkupuolella. Tämä pienin malli on suunniteltu erityisesti Norjan markkinoille, missä yli 20-hevosvoimaiset pyöräkuormaimet vaativat ajokortin.

Miika Nyrö

Lisää samasta aiheesta