Uutiset

Työkoneet

Allulta uutuus kenttäkuoren murskaukseen

Uudet työmenetelmät ovat tervetulleita, sillä ne antavat uusia mahdollisuuksia tehdä asioita entistä tehokkaammin. Allulta näitä ideoita on totuttu saamaan ja niin myös tälle keväälle tulee uusia uria avaava laite. Sahan kentälle kertyvän kenttäkuoren murskaukseen kehitetty laite oli viime talvena testeissä muun muassa Koskisen Oy:n sahalla.

Kenttäkuorta kertyy sahojen tukkikentille varsin paljon. Jos tuo kaikki menee jätteenä eteenpäin ja saatetaan vielä maksaa jätteenkäsittelymaksu, on siitä myytävän tuotteen tekeminen hyvin kannattavaa. Varsinkin, kun materiaalista on maksettu tukin hinta.

Koskisen Oy:n saha Järvelässä on suuri yksikkö ja siellä käsitellään lähes miljoona kuutiometriä tukkia vuosittain. Täältä ajettiin ulos pelkästään murskattua kenttäkuorta 40 000 irtokuutiometriä viime vuoden aikana. Normaalisti kentältä kerätty tavara murskataan vasaramyllyllä ja sen käy tekemässä urakoitsija. Sillä tehty murske on varsin karkeaa ja se soveltuu isojen kattiloiden polttoaineeksi.

Allulla on kehitetty koko viime talvi Allu-seulakauhaan perustuvaa murskauskauhaa, jolla kenttäkuori saadaan kustannustehokkaasti murskattua hienojakoiseksi ja tasalaatuiseksi polttoaineeksi, joka soveltuu lähes kaikkien kattiloiden polttoaineeksi. Ratkaisu perustuu samoihin runkoihin kuin Allu-seulakauhat, joten perusratkaisut ovat jo koeteltua tekniikkaa ja sarjatuotannon etuja päästään hyödyntämään, mikä lupaa hyvää hinnoittelun puolelle.

Allun murskaus perustuu kolmella akselilla oleviin teriin, jotka pakottavat materiaalin vastaterinä toimivan seulan välistä.

Kävimme katsomassa viime vaiheen prototyypin koeajoa tammikuun puolivälissä. Tämä prototyyppi oli kaivukonesovitteinen. Ilpo Ellonen Allulta arveli, että suosituin kokoluokka tästä tulee olemaan noin kaksinkertainen tähän verrattuna ja pyöräkuormaajaan sovitettuna.

Pakkasessa kasalle kerätty kenttäkuori höyryää melkoisesti, kun materiaali on alkanut lämmetä. ”Tämä on toivottu juttu, sillä lämmitessä materiaalista poistuu kosteutta. Kosteusprosentti kentältä kerätyssä materiaalissa on helposti yli 60 prosenttia. Lämpiämisen ja kuivemman priimaustavaran kautta kosteusprosentti menee alle 50:nen. Toki myös lämpiäminen aiheuttaa paloriskin ja sen takia kenttäkuori halutaan aika pian pois sahan alueelta”, kertoo Koskisen Oy:n puunhankintayhtiö Koskitukki Oy:n bioenergiapäällikkö Juha Hyvärinen.

”Meillä on täällä käytetty alluttamista kuorikekäyttöön menevän materiaalin seulontaan aikaisemminkin”, kertoo Hyvärinen. Polttoainekäytön ohella kenttäkuoresta tehdään asiakkaiden vaatimusten mukaan erilaisia tuotteita esimerkiksi kompostiin ja viherrakentamiseen. Yhteistä näillä tuotteilla on, että kapuloita ei niihin haluta.

”Koneen kuljettajan pitää olla huolellinen, sillä kapulat eivät saa mennä mukaan polttoaineeseen. Samaa huolellisuutta vaaditaan myös vasaramurskaimen käyttäjiltä, mutta erityisesti siis tämän pienempiin polttolaitoksiin menevän polttoaineen kanssa.”

Myös kiviä saattaa kenttäkuoren seassa olla. Nekin erottuvat Allulla kätevästi eivätkä terät niistä vaurioidu.

”Luultavasti jatkossakin täällä tullaan käyttämään vasaramurskainta kenttäkuoren käsittelyyn, sillä määrät ovat niin suuria”, arvelee Hyvärinen. ”Tuotamme sahatavaraa myös Kissakosken sahalla Hirvisalmella, jossa tuotantomäärä on noin kymmenesosa Järvelän sahan määrästä. Nähdäkseni tämä Allun uusi murskainteknologia on parhaimmillaan juuri sen kokoisissa yksiköissä. Alluttamalla tilankäyttö on paljon helpompaa, sillä vasaramurskainyksikkö tarvitsee jo itselleen paljon tilaa.”

Lue juttu Konepörssistä 4/2014. Katso myös video seuraavasta ruudusta.

Juha Kuusjärvi

Viereisellä videolla Allua on koeajossa Koskisen Oy:n sahalla Järvelässä tammikuussa 2014.

Lue seuraavaksi