Uutiset

Työkoneet

Albach Silvator 2000 – hakettamisen jättiläinen

”Olemme tehneet pitkän energiasopimuksen UPM:n kanssa Itä-Suomessa. Haketamme ja kuljetamme Itä-Suomessa sijaitseville lämpö- ja voimalaitoksille polttoainetta syksystä lähtien. Voimalaitokset sijaitsevat Lappeenrannassa, Savonlinnassa, Kuopiossa ja Joensuussa. Sekera Oy on perustettu tätä tarkoitusta varten”, kertoo Sekeran hallituksen puheenjohtaja Eino Piipponen, joka samalla on yksi omistajista. Veli Raimo Piipponen ja Seppo Olenius ovat muut osakkaat.

Veljesten toinen yritys Veljekset Piipponen Oy on toiminut jo vuodesta 1995 lähtien, mutta yrityksen juuret ovat vuodessa 1956. Tuolloin Raimon ja Einon isä aloitti yrittäjänä autohommat. Tänään Veljekset Piipponen tekee mm. puun, sahatavaran, hakkeen, soran ym. ajoa usealla autolla. Veljekset omistavat myös Piipposen Kone Oy:n, joka tekee mm. pyöreän puun käsittelyä Kaivospuu Oy:lle Hammaslahdella sekä maanrakennustöitä Itä-Suomessa.

”Sekera Oy:n toiminta on alkanut työvoimaa rekrytoimalla ja kalustoa hankkimalla. Seppo Olenius on toiminut aiemmin Biowatin logistiikkaesimiehenä ja hänen mukanaan saimme hakerallissa tarvittavaa logistiikka-alan asiantuntemusta. Tämän Silvator 2000:n lisäksi olemme ostaneet kantojen murskausta varten perävaunualustaisen  Crambo 5000 –murskaimen ja Virosta hankittiin käytetty Jenz. Siitä huolimatta omaa kalustoa ei vieläkään ole tarpeeksi, vaan tulemme käyttämään myös aliurakoitsijoita hakkeen teossa. UPM osoittaa meille työmaat ja haketta tehdään joko maastossa tai omissa terminaaleissamme. Kuormat on saatava ajallaan voimalaitoksiin”, selvittää Piipponen.

 Iso ohjaamo

32 tonnin Silvator on vaikuttava näky. Suomeen tullut ensimmäinen kone on tehtaan valmistenumerolla 32. Konepörssi pääsi tutustumaan koneeseen se ensimetreillä Suomessa. Tehtaalta konetta käyttökuntoon on tullut laittamaan toimitusjohtaja Franz Bachmaier. Mies tietää ja tuntee koneen jokaisen nippelin ja nappelin.

Samalla Jaakko Piipponen saa käyttökolutusta koneen kuljettajaksi. Huippuvarusteltu kone on tehtaalta tullessaan valmis kokonaisuus, ainoastaan Dafo -sammutusjärjestelmä asennettiin Piipposen hallilla Hammaslahdella.

Silvatorin konsepti on ergonomisesti ensiluokkainen. Ohjaamosta toiseen ei tarvitse hyppiä, vaan kaikki hoituu yhdeltä istuimelta. Työkäytössä ohjaamon voi nostaa hydrauliikan avulla  4,75 metrin korkeudelle, jolloin näkyvyys syöttökuljettimelle on esteetön. Istuin hallintavipuineen kääntyy tietenkin 210 astetta ajoasennosta työasentoon eli takaviistoon oikealle.

Erittäin tilava ohjaamo on ilmastoitu ja muista vakiovarusteista voisi mainita vaikkapa mikroaaltouunin ja jääkaapin, joita ei ihan jokaisesta työkoneohjaamosta löydy. Eipä tarvitse enää kylmää lihapiirakkaa jyrsiä vaan työn lomaa voi lämmittää jääkaapista otetun pippuripihvin. Kahvikeittimelle paikka kajuutasta oli vielä hakusessa.

Koneesta löytyy kamerat sekä perästä että haketorvelta. Näin kuljettaja pääsee tarkkailemaan ympäristöä ja auton täyttymistä ja hakkeen juoksemista. Tosin hakeautoon näkee korotetusta ohjaamostakin sisään.

Edelleen ohjaamosta löytyy iso tietokonenäyttö, jonka avulla esimerkiksi koneen erilaisia toimintoja moottorin ja hydrauliikan osalta voidaan valvoa. Nosturin ohjauksen herkkyys on niin ikään säädettävissä tätä kautta. Hakkurin ja puhaltimen toimintojen valvonta, sekä lukuisia muita asioita, kuten polttoaineen kulutusta, voidaan myös monitoroida tietokoneen avulla. USB –liitännän kautta koneen järjestelmään voidaan kytkeä vaikkapa tulostin, tietokone tai muistitikku. Tietokone osaa myös maahantuojan mukaan suorittaa automaattisesti vian paikannusta. Edelleen kuljettajan työpäivään tuo viihtyvyyttä MP3 –tiedostojakin soittava radio.

Kuljettaja hallitsee hakettamisen toimintoja kahdella sähköisellä minijoystick –ohjaimella. Niitä sekä mm. syöttöä ja poistoputken liikkeitä hallitaan vivuilla ja niissä olevilla katkaisimilla. Ajoon on kolmas, reilun kokoinen vipu.

Mersu antaa hepat

Voimanlähteenä on Mersun V8 -diesel, josta hevosvoimia irtoaa peräti 612 (450 kW). Maksimissaan 500 minuuttikierrosta pyörivä roottori painaa peräti 4000 kiloa ja sille voima välittyy mekaanisesti moottorilta jakolaatikon kautta. Edelleen roottorin halkaisija on 1,1 ja leveys 1,2 metriä. Kun tähän lisätään 12 kappaletta leikkaavia teriä, saadaan paketti, joka todella syö puuta. Koko hakkuri on kiinnitetty kumilaakerein runkoon, mikä vähentää melua ja tärinää.Syöttöaukko on sekin suuri. Korkeus on 0,98 ja leveys 1,3 metriä. Terien pituutta sekä terien  ja vastaterän etäisyyttä voi säätää portaattomasti. Terät on kiinnitetty roottorille kahdella jykevällä pultilla kukin. Bachmaierin mukaan kaikkien terien vaihto vie parisenkymmentä minuuttia. Työkalujen käyttövoima saadaan koneen omalta kompressorilta tai sitten aggregaatilta, joka on sijoitettu koneen nokalle.Hakeheittimen käyttövoima tulee hydrauliikasta, jolloin pyörintänopeus pysyy vakiona, vaikka dieselin kierrokset muuttuvat kuormituksen mukana. Maksimissaan hakeheitin pyörii yli 1100 kierrosta minuutissa. Heittoetäisyys on maksimissaan 25 metriä.Vastaterä ja siirtoruuvi ovat kätevästi huollettavissa, kun puhallin käännetään sivuun.Tukijalallinen nosturi koneessa on Epsilon Palfinger S110F ja kourana Cranab CE280.Vaikka kone onkin varsin iso (pituus 9.7, korkeus ohjaamo alhaalla 3.75 ja leveys 3.0 metriä), niin kääntösäde on ainoastaan 8,2 metriä. Tämä nelipyöräohjauksella. Kurottajatapaan koneessa on myös etupyörä- ja rapuohjausmahdollisuus.Maantiejaossa käytössä on tietenkin pelkkä etupyöräohjaus. Voimansiirto on hydrostaattinen ja maahantuoja lupaa koneelle noin 44 kilometrin tuntinopeuden siirtoajoon. Maantieajoa varten sekä koneen eteen että taakse lasketaan pienet ”apupyörät”, jotka on jousitettu. Näin kone ei lähde nyökkimään suurissakaan nopeuksissa.”Esimerkiksi metsäautotiellä kuorma-auto jää tälle toiseksi. Kulku on niin vakaata, että Silvatorilla pystyy pitämään epätasaisella tiellä autoa suurempaa nopeutta”, lupaa maahantuoja Pertti Salo.

Satoja kuutioita tunnissa

Käyttöönottokoulutus alkaa viereisen sahan pihamaalla, jossa Silvator saa muutamia aika isoja runkojakin mutustettavakseen. Koneen katveessa on aika puhua myös kapasiteetista. Selvää on, että Albach Silvator 2000 ei yhden omakotitalon vuotuista haketarvetta kauaa nipistäisi. Nyt puhutaankin suuremmista tarpeista.

”Olen ollut paikalla, kun kymmenessä tunnissa tehtiin pinolta 4000 kuutiometriä haketta. Puu oli 10-12 metriä pitkää pyökin runkoa ja ihanteellista läpimitaltaan. Optimi olosuhteissa ja optimi raaka-aineella päästään siis 300-400 kuutiometriin tunnissa. Hakkuujätteellä 200-300 kuutiometriä tunnissa on hyvä tulos”, tietää Salo.

Valmistaja ilmoittaa polttoaineen kulutuksen olevan 0,3 litraa per haketettu kuutio. Polttoainesäiliön koko on 1000 litraa eli edellä mainitulla kulutuksella yhdellä tankillisella hakettaisi reilut 3000 kuutiometriä eli noin 15 hakeautoa (199 m3).

Sahalta kaikkien rumpuhakkurien äiti ajetaan Sekera Oy:n terminaalille, jossa odottaa ensimmäisen hakeauton täyttö. Lavan tilavuus on 99  i-m3. Kasalla lojuu tyypillinen hakkujäte, josta isoja runkoja saa hakea. Osa haketetusta tavarasta lentää heittimeltä jo pölynä ilmaan.

Lavan täyttö kestää ensimmäisellä kerralla puolisen tuntia eli risuillakin päästään heti 200 kuutiometriin tunnissa. Näin optimipuulla päästään varmasti tuohon 300 kuutiometriin ja ylikin tunnissa. Ja Bachmeierkin tunnustaa, että hän ei ole lähelläkään ammattikuskien veroinen nosturin käyttäjä.

Silvator on siis todellinen tehopakkaus. Paitsi reilusti haketuskapasiteettia, se antaa kuljettajalle hienon ja ergonomisen työympäristön. Varustetaso on erittäin korkea. Kaiken edellä mainitun lisäksi voi vielä mainita Webasto –lämmittimet niin ohjaamossa, moottorissa kuin hydrauliikassakin. Pimeässä työskentely luultavasti onnistuu sekin. Työvaloja kun on yhteensä 32 kappaletta. Tehtaalla Silvator saa myös keskusvoitelujärjestelmänsä.

”Syksyllä tämä masiina menee tositöihin. Sitten vasta näemme miten se urakastaan suoriutuu ja miten se suomalaispuuta hakettaa”, päättää Eino Piipponen.

Katso HD -tason video Konepörssin Youtube kanavalta tästä.

Silvator haukkaa isoa puuta, Youtube video

Internet-osoitteet:

www.salo-machinery.comwww.albach-maschinenbau.dewww.veljeksetpiipponen.fi

Lue seuraavaksi