Uutiset

Työkoneet

Palveleva, kansainvälinen ja nuorekas – Element Groupilta vara- ja kulutusosat

Element Group Oy on Tampereella vuonna 2016 perustettu yritys, joka on erikoistunut kaivos- ja maarakennusalan vara- ja kulutusosien myyntiin, suunnitteluun ja tuotantoon. Yrityksen valikoima on kasvanut vauhdilla ja tällä hetkellä saatavilla on jo yli 50 000 eri tuotetta, joiden taso vastaa kaikin puolin Element Groupin erittäin korkeita laatuvaatimuksia. Yritys on myös kansainvälistynyt ennakkoluulottomasti ja jo nyt voidaan puhua globaalisti merkittävästä tekijästä.

Element Group palvelee joustavasti ja nopeasti kaivos- ja maarakennusalan ammattilaisia. Elina Kaasinen ja Matti Vikman edustavat nuorta ja dynaamista yritystä, jonka valikoimaan kuuluu tällä hetkellä jo yli  50 000 huippuluokan osaa.

Element Groupin toiminta perustuu edistyksellisen yli 30 henkilön suunnittelu- ja tuotekehitysosaston ammattitaidon yhdistämiseen huippuluokan tuotantolaitoksiin. Menettelytavan ansiosta asiakkaille pystytään tarjoamaan räätälöityjä ja yksilöllisiä komponentteja, joiden laadukkuus on varmistettu tuotantoketjun luotettavuuden kautta. Element Groupilla on ympäri maailmaa yli 80 sopimusvalmistajaa, joiden ammattitaito sekä tehokkuus on varmistettu esimerkiksi materiaalivalintoja ja tuotantovälineitä koskevan tarkan laadunvalvonnan avulla. Kaikki tuotteet myydään Element-tuotenimellä, mikä toimii varmana merkkinä osien huippuluokkaisuudesta.

Vahvan kasvun suuntaus

Element Groupin vahvuutena on yli kymmenen henkilön suunnittelu- ja tuotekehitysosaston ammattitaidon yhdistämiseen huippuluokan tuotantolaitoksiin. Näin asiakas saa käyttöönsä juuri hänen tehtäviinsä soveltuvia vara- ja kulutusosia kustannustehokkaaseen hintaan.

Element Groupin toimintatapa on yrityksen alkuajoistä lähtien ollut piristävän kunnianhimoinen ja ennakkoluulooton.

”Olemme tuplanneet liikevaihtomme joka toimintavuosi ja työntekijöidemme määrä on kasvanut jo noin 130 henkilöön. Kasvu on saavutettu luotettavuuden ja laadukkaiden tuotteiden ansiosta, ja merkittäväksi tekijäksi on yrityksen tarjoama kokonaisvaltainen palvelu tuotteiden koko elinkaaren ajaksi. Kaikki lähtee tarkasta suunnittelusta, jossa varmistamme tuotteiden toimivuuden tarvittaessa paikan päällä tapahtuvilla mittauksilla, jolloin mitään ei jää arvailujen varaan. Suunnitteluosasto toimittaa huipputarkat speksit valmistajille ja laaja verkostomme takaa erittäin nopeat toimitukset kaikissa olosuhteissa. Luonnollisesti myös osaava tekninen tukemme on asiakkaan käytettävissä kaikissa tilanteissa”, kertoo Element Groupin tuotemyyntipäällikkö Matti Vikman.

Laaja valikoima pitää kaupan kasvussa

Element Groupin valikoimaan kuuluu valtava määrä lietteen käsittelyjärjestelmien osia. Saatavilla on niin koneita sekä voimansiirto- ja apulaitteita, kuten lietepumppuja, säätöventtiilejä ja putkistoja.

Kulunut korona-aikakaan ei ole Element Groupin suuntausta hyydyttänyt ja kasvuvauhti on jatkunut entisellään.

”Laaja valikoimamme tuo tukijalkoja ja kaivospuolen toiminta on jatkunut erityisen vahvana muuten yleisesti vaikeina aikoina. Murskain- ja seulontatuotteiden kysyntä on todella kovassa vedossa ja esimerkiksi laaja terä- sekä leukavalikoima on miellyttänyt kaikista vaativimpaakin asiakaskuntaa. Lisäksi myös lietepumppujen vara- ja kulutusosat ovat kysyttyjä tällä hetkellä ja laadukkaiden osien tuomat säästöt tuotantokuluissa osataan ottaa nykyään huomioon.”

”Laajennamme tuotevalikoimaa nopeassa tahdissa asiakastoiveiden mukaisesti ja minimiin saadun byrokratian kautta saamme uutuudet markkinoille todella nopeilla aikatauluilla. Tehokkuus korostuu myös muissa palveluissamme ja toimimme globaalisti, mutta samalla voimakkaasti paikallisesti. Tarvittaessa hoidamme myös asennukset kuntoon ja esimerkiksi Venäjällä meillä on jo toiminnassa oma huoltoyksikkö”, Vikman lisää.

Uudet toimitilat tuovat tehokkuutta

Toiminnan nopea kasvu tuo haasteita yritystoiminnalle ja Element Group vastaa haasteeseen sijoittamalla uusiin toimitiloihin sekä toimisto- että varastopuolella.

”Varastomme siirtyy isompiin tiloihin Hyllilänkadulle hyvien yhteyksien varrelle ja tuotekehitys-, myynti- ja markkinointiosastomme muuttavat Asemakeskuksen Technopoliksen tiloihin Tampereen keskustaan. Uudet tilat mahdollistavat myös lisärekrytoinnit ja meille on mukava tulla, sillä nuorekas, keski-iältään noin 35-vuotias, henkilökuntamme onkin tunnettu innovatiivisuudesta sekä ennakkoluulottomasta asenteestaan.”

”Kuljemme alan etulinjassa myös uusien teknologioiden hyödyntämisessä ja olemme vahvasti mukana esimerkiksi kaikissa tärkemmissä sosiaalisissa medioissa. Henkilöiden lisäksi etsimme jatkuvasti myös yhteistyökumppaneita tuotannon puolelle ja lisäkapasiteettia tarjoavien kotimaisten yritysten kannattaakin ottaa meihin yhteyttä”, päättää Vikman.


Lue seuraavaksi