Uutiset

Työkoneet

Kittilän kultakaivos investoi 160 miljoonaa

Kaivosyhtiö Agnico Eagle Finland Oy käynnistää noin 160 miljoonan euron laajennusinvestoinnin Kittilän kaivoksella. Kaivokseen rakennetaan 1 044 metrin syvyyteen ulottuva kaivoskuilu. Samalla kaivoksen rikastamon prosessointikapasiteettia kasvatetaan nykyisestä 1,6 miljoonasta tonnista 2,0 miljoonaan tonniin vuodessa.

Hanke käynnistyy kevään aikana. Se on jaettu vaiheisiin neljän vuoden jaksolle, ja sen odotetaan nostavan vuotuista kultatuotantoa 50 000–70 000 unssia (noin 1 400–2 000 kiloa) ja vähentävän kaivoksen käyttökustannuksia vuoden 2021 alusta lähtien.

”Kaivoskuilu mahdollistaa kultaesiintymän syvempien osien hyödyntämisen taloudellisesti järkevällä tavalla, ja se parantaa myös energiatehokkuuttamme ja alentaa fossiilisten polttoaineiden kulutusta. Kuilun tuoma tehokkuus yhdistettynä suurempaan tuotantomäärään parantaa Kittilän kaivoksen kilpailukykyä”, Agnico Eagle Finlandin toimitusjohtaja Jani Lösönen toteaa.

”Hankkeen työllistävä vaikutus rakennusvaiheen aikana on noin 900 henkilötyövuotta, ja pysyviä työpaikkoja syntyy muutamia kymmeniä. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään suomalaista kaivos-, teknologia- ja rakennusosaamista hankkeen eri vaiheissa”, Lösönen kertoo.

Kaivoksen nykyiset todetut malmivarat ovat 26,9 miljoonaa tonnia. Malmitonnissa on kultaa noin 4,64 grammaa, joten kaikkiaan malmivaroissa on noin 4,1 miljoonaa unssia kultaa (noin 116 000 kiloa). Nykyisen arvion mukaan kaivos jatkaa toimintaansa vuoteen 2034 saakka.

Lue seuraavaksi