Uutiset

Työkoneet

Kaikki puomien päähän: MT-Tukku kasvuvauhdissa



Humppilalainen MT-Tukku Oy on yli 30 vuoden ajan palvellut maatalous- ja maarakennusalan ammattilaisia kattavalla ja laadukkaalla valikoimalla. Nelisen vuotta sitten yritys siirtyi maanviljelijänä ja maarakennuspuolen konekauppiaana toimivan Ville Nurmen omistukseen, ja jo aikaisemmin monipuolisen MT-Tukun tuotevalikoima on laajentunut edelleen. Edustukseen ovat saapuneet esimerkiksi Metecin monipuoliset talvityölaitteet sekä polttoaine- ja vesisäiliöt. Kasvustrategia on osoittautunut onnistuneeksi, ja myös varaston kattavuudesta tunnettu yritys on vahvassa kasvusuuntauksessa uusien tuotteiden sekä korkean palvelun tason ansiosta.

MT-Tukun asiakaskunta muodostuu suurelta osin maarakennusalan, kiinteistönhuollon, koneurakoinnin ja maatalouden ammattilaisista, ja onkin selvää, että kovassa ammattikäytössä tuotteiden tehokkuus ja kestävyys täytyy olla huippuluokkaa. Ville Nurmi ja Tomi Lampinen varmistavatkin kaikkien tuotteiden soveltuvuuden maamme olosuhteisiin perusteellisella koekäytöllä omissa työtehtävissä. Näin asiakaskunta voikin olla varma tuotteiden laadukkuudesta, ja dynaaminen jälkimarkkinointipalvelu takaa urakoiden sujuvuuden kaikissa tilanteissa.

Viilattu tuotevalikoima

MT-Tukku on vuosien mittaan kasvattanut tarjontaansa asiakastoiveiden mukaisesti, ja tällä hetkellä valikoimaan kuuluvat esimerkiksi kauhat, harjalaitteet, trukkipiikit, leikkurit, kourat, adapterit sekä vesi- ja polttoainesäiliöt.

MT-Tukulta löytyy oikea kauha jokaiseen käyttötarpeeseen ja käytännössä kaikkien puomien päähän. Tasauskauhojen suosio on viime aikoina ollut kovassa kasvussa, ja MT-Tukulla on laadukkaat vaihtoehdot myös tähän tarpeeseen.

”Olemme hakeneet sopivaa valikoimaa, ja tällä hetkellä näyttää, että olemme hyvällä mallilla niin tarjonnan kuin tuotteiden laadun kannalta. Oma koekäyttö takaa tuotteiden toimivuuden ja kestävyyden, ja isoilla tilausmäärillä saamme myös hintatason asiakaskuntaa miellyttäväksi. Osaamme myös huomioida sesonkien vaikutukset, ja meillä on tälläkin hetkellä jo hyvin kattava valikoima tuotteita ensi syksyn talvityölaitesesonkia varten”, kertoo Ville Nurmi.

Metecillä menekkiä

”Noin vuosi sitten teimme tehdasvierailun Viroon Metecin tuotantolaitokseen, ja tilojen nykyaikaisuus teki hyvän vaikutuksen. Yritys työllistää yli 250 henkilöä, ja 30 vuoden kokemus metallialasta näkyy selvästi. Otimme Metecin tuotteita omaan ja asiakkaidemme koekäyttöön, ja kokemusten perusteella laitteet otettiin valikoimaan nopealla aikataululla. Tuotepaletissa valikoimaa löytyy useilla eri työleveyksillä niin auroissa, siipilumikauhoissa kuin hiekoittimissa. Merkittävää on myös hydrauliikan yksinkertainen toteutus sekä sähkösarjojen kuuluminen mukaan kokonaispakettiin.”

”Metec-tuotteista esimerkiksi hiekoittimet ovat jo ottaneet asemansa maamme markkinoilla, ja myös nivel- ja U-auroille on ollut mukavasti kysyntää. Jämeryytensä vuoksi ne ehkä eivät ole markkinoiden kevyimpiä, mutta Metec-tuotteiden vahvuus näkyy työn laadussa ja kestävyydessä vaativimmissakin olosuhteissa. Hienoa on ollut myös huomata tehtaan nopea reagointi toivomuksiimme, sillä uudet ideat saadaan suunnittelupöydästä toteutukseen Virossa todella nopealla aikataululla. Esimerkiksi terien jousituksesta esittämämme ehdotus saatiin tuotantoon vauhdilla, ja palaute käyttäjiltä on ollut positiivista”, korostaa Nurmi.

Uutta luvassa

Metecin lisäksi MT-Tukun kattaus laajenee tasaisen varmasti ja uusiin tuotteisiin voi tutustua yrityksen tiloissa Humppilassa tai alan loppuvuoden tapahtumissa kautta maan.

MT-Tukun tarjontaa täydentävät onnistuneesti polttoaine- ja vesisäiliöt, ja ne ovat nousseet esimerkiksi maatalouden ja kiinteistönhoidon ammattilaisten suosioon.

”Messuilla ja muissa tapahtumissa on esillä runsaasti uutta tarjontaa Meteciltä sekä kauha- ja kiinnikevalmistajiltamme. Lisäksi esimerkiksi Tango Oil -polttoaine- ja vesisäiliöt ovat kasvattaneet suosiotaan, kuten myös laadukkaat KX-kourat sekä tasauskauhat. Samalla täytyy korostaa palvelumme tehokkuutta, sillä tämän kokoisen yrityksen toiminnassa kaikki sujuu yhdellä puhelinsoitolla niin myynnin kuin jälkimarkkinointipalveluiden osalta. Isot varaosavarastomme pitävät asiakkaiden laitteet liikkeellä, ja kaikki tärkeimmät osat saadaan suoraan hyllystä. Asiakaskuntamme koostuukin tällä hetkellä niin loppukäyttäjistä kuin tunnetuista jälleenmyyjistä kautta maan”, päättää Nurmi.

Lue seuraavaksi