Uutiset

Työkoneet

JPT Serco Oy:lle uusi toimitusjohtaja

Erilaisten kulkuväylien ympärivuotisen kunnossapidon työlaitteisiin erikoistunut JPT Serco Oy on saanut uuden toimitusjohtajan. Tehtävässä on aloittanut Juha Kumlander (kuvassa oikealla). Edellinen toimitusjohtaja sekä yhtiön omistaja Juha-Pekka Jaskari jatkaa operatiivisessa toiminnassa ja hallituksen puheenjohtajana. Hänen vastuullaan ovat pääosin kotimaan avainasiakkaat, tuotekehityksen suuret linjat sekä tuotannon nykyaikaisten tuotantomenetelmien kehittäminen.

”Olemme tähän asti kehittyneet ja kasvaneet kovaa vauhtia suhteellisen pienillä henkilöstöresursseilla. Nyt oli oikea hetki hakea vahvistusta”, sanoo Jaskari.

Jaskarin mukaan uudessa toimitusjohtajassa yhdistyvät pitkän linjan osaaja ja tekijä, joka tuntee erittäin hyvin toimialan.

”Muodostamme yhdessä toimivantiimin, sillä täydennämme toistemme osaamista juuri sopivasti.”

Tuttu toimiala

Juha Kumlander on uransa aikana toiminut useissa eri johtotehtävissä teknologiateollisuuden yrityksissä. Viimeksi hän on työskennellyt Vilakone Oy:n toimitusjohtajana.

Tältä ajalta sekä toimiala että Serco-tuotteet ovat tulleet Kumlanderille tutuiksi. Hänen ykköstavoitteenaan on laajentaa JPT Sercon vientimarkkinoita Pohjoismaiden ulkopuolelle.

”Tämä edellyttää tuotekehitystyötä ja uusien tuoteportfolioiden luomista, jotta ne vastaavat kysyntää ja asiakkaiden tarpeita myös uusilla markkina-alueilla. Sercon brändi on hyvä, tuotteiden kotimaisuusaste korkea ja tuotteet sekä palvelut ovat alan toimijoille tuttuja. Tältä pohjalta on hyvä lähteä kehittämään asioita eteenpäin”, tiivistää Kumlander.

Muita osaajia

JPT Serco on vahvistanut tänä vuonna myös muuta organisaatiotaan. Serco-tiimi on kasvanut jälkimarkkinapäälliköllä ja kahdella suunnittelijainsinöörillä. Yritys aikoo keskittää tulevaisuudessa entistä enemmän investointeja automatisoituun teknologiseen suomalaiseen valmistukseen.

”Vaikka tavoitteena on laajempi kansainvälistyminen, Serco-tuotteet valmistetaan nyt ja jatkossakin Suomessa”, Juha-Pekka Jaskari painottaa.



Lue seuraavaksi