Uutiset

Työkoneet

Jo 15. Maxpo syyskuussa

Maxpo Maarakennus- ja ympäristöhoitokoneiden erikoisnäyttely järjestetään 5. – 7.9.2013 Hyvinkään lentokentällä. Tapahtuma pidetään nyt 15. kerran ja kolmatta kertaa Hyvinkään lentokentällä. Paikka on erinomainen raskaan kaluston esittelylle ja yritykset ovatkin varanneet näyttelytilaa jo innokkaasti. ”Vielä ehtii ja mahtuu mukaan, ” lupailee kuitenkin myyntipäällikkö Jori Vainio Suomen Messuilta.

Maxpossa Hyvinkään lentokentällä on ensi syksynä käytössä entistä laajempi alue. Tapahtuma-aluetta on kasvatettu kolmanneksen. Sijoitussuunnitelma on myös tehty uusiksi, isompia osastoja on siirretty kauemmaksi sisäänkäynnistä. Näyttelyalueesta on järjestäjien mukaan saatu kävijöille mielenkiintoisempi ja mielekkäämpi.

”Pienempiä yrityksiä on nyt sijoitettu entistä paremmille paikoille ja ne saavat näin myös enemmän näkyvyyttä,” kertoo Vainio.

Pysäköintialueille on tällä kertaa varattu kaksi aluetta näytteilleasettajayritysten henkilökunnan autoille, yksi molempiin ulosajoihin. Näin tehdään liikkumisesta näytteilleasettajille helpompaa.Näyttelyyn on jo nyt varattu 30 000 neliömetriä näyttelypinta-alaa.

”Myynnissä ollaan etuajassa eli monet yritykset ovat jo ajoissa tehneet päätöksensä lähteä mukaan”, jatkaa Vainio.  Tälläkin kertaa eniten tapahtumassa on raskasta kalustoa. Suurin osa osastoista sijaitsee ulkotiloissa, alueelle rakennettavassa teltassa on noin 25 osastoa. Työnäytöksiin ja mielenkiintoiseen osasto-ohjelmiin satsataan nyt entistä enemmän.

Maxpon järjestää Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry ja Suomen Messut. Vuonna 2011 tapahtumassa vieraili 13 944 alan ammattilaista, joista 95 prosenttia oli tyytyväisiä messuihin. Näytteilleasettajia tapahtumaan osallistui 146 ja heistä 86 prosenttia oli tyytyväisiä.

Lue seuraavaksi