Uutiset

Työkoneet

HeatWork 3600 -roudansulatuslaitteilla jäähalli sulaksi

Kauniaisten jäähallin reilun 4 500 neliön sulattaminen kolmella HW 3600 -roudansulatuslaitteella vei noin viikon verran aikaa.

Kauniaisten jäähallin peruskunnostuksen oli urakoinut tuusulalainen Suomen Jääputkisto Oy, joka on tehnyt jäähalliurakoita vuodesta 1996 alkaen. Yritys on urakoinut kaikkiaan noin 200 kohdetta, jäähallien lisäksi myös nurmikenttiä. Suurin osa työkohteista on ollut kuitenkin uudiskohteita. Suomen Jääputkisto Oy:n kaukaisin työkohde on ollut Irkutskissa lähellä Mongolian rajaa ja muitakin kohteita on ollut Suomen rajojen ulkopuolella, muun muassa Ruotsissa, Norjassa ja Italiassa. Suomen Jääputkisto Oy työllistää omistajansa Heikki Suojalan lisäksi vakituiseen 3-4 työntekijää.

HeatWork AS toimii äärimmäisissä talviolosuhteissa

Norjalainen HeatWork AS on kehittänyt ja valmistanut lämmitys- ja roudansulatusmenetelmiä vuodesta 2005 alkaen Euroopan markkinoille. Tehdas sijaitsee Norjan Narvikissa äärimmäisissä talviolosuhteissa napapiirin pohjoispuolella, jossa osaaminen ja arktisten sääolosuhteiden tarjoama tietotaito jään, kylmyyden ja roudan suhteen ovat keskeisessä asemassa laatutuotteiden kehittämisessä ja testaamisessa. HeatWork AS on kasvanut hallitusti ja raivannut tietään määrätietoisesti kohti uusia markkinoita laitteidensa käyttökohteiden ja ratkaisujen osalta.

HeatWorkin asiakaskunta koostuu pääosin koneurakoitsijoista, viherrakentajista, konevuokraamoista, kunnista ja rakennus- sekä maarakennusalan yrittäjistä. HeatWork on edustettuna useissa maissa. Suomessa HeatWork-edustajana toimii HeatWork Finland Oy, jonka liiketoimintapäällikkö on Jens Heinonen. HeatWork AS työllistää kaikkiaan 23 työntekijää ja HW-roudansulatuslaitteita on myyty seitsemän vuoden aikana yli 550 kappaletta eri puolille maailmaa.

Ramudden Oy liikennejärjestelyjen ammattilainen

Ramudden Oy aloitti toimintansa Suomessa huhtikuun puolivälissä. Yrityksen toimitusjohtaja on Matts Backman ja hänen lisäkseen yritys työllistää kolme muuta henkilöä. Ramudden Oy vuokraa liikenneturvallisuuslaitteita, laatii työnaikaisia liikenteenohjaussuunnitelmia ja tekee liikennejärjestelyjä, vuokraa liikenteenohjauslaitteita, poistaa tiemerkintöjä Stripe Hog -vesipuhalluksen avulla sekä sulattaa routaa. Yrityksellä on kaikkiaan yli 50 erilaista HeatWork-laitetta vuokrauskäytössä.

HeatWork 3600 – liikkuva lämmöntuottaja

HW 3600 on yksi markkinoiden tehokkaimpia liikuteltavia, perävaunun päälle rakennettuja lämmöntuottajia, jolla voidaan tuottaa 0-100 °C lämpöistä vettä, kuten kaikilla HeatWork-laitteilla. Tankit täynnä maksimissaan 2 000 kg painava laite kulkee kätevästi vaikka pakettiauton vetokoukussa työkohteesta toiseen ja se on helppo sekä nopea käyttää. HW 3600:n käyttömahdollisuudet ovat monipuoliset. Talvella laitteella voidaan sulattaa routaa ja jäätä, käyttää betonin lämmityksessä, kuivatuksessa ja valvotussa kovetuksessa. Kesäaikaan HW 3600 toimii veden lämmityksessä tai lämmönvaihtimena rakennuksilla tai muissa erinäisissä tapahtumissa ja tilapäisissä urakoissa. Esimerkiksi roudansulatuksessa laitteen sulatusteho on 30-50 cm vuorokaudessa. Tehokas sulatuslaite vaatii myös huippuluokan eristematot, jotta lopputulos olisi sataprosenttinen.

HW 3600:n tekniikka koostuu pumpusta, jonka tuotto on 3 600 l/min järjestelmäpaineen ollessa 2-6 baaria sekä yksitehoisesta polttimesta, jonka maksimilämpöteho on 103 kW ja lämpötekninen tehoaste 92 %. Laitteen keskimääräinen dieselöljyn kulutus on 3,5 l/h (maksimissaan 7 l/h), jolloin 320 litran tankki mahdollistaa noin 3,3 vuorokauden työskentelyajan yhdellä tankillisella.

Lämmitysletkupiirejä on kolme, joista jokainen on 210 metrin pituinen, eli yhteispituus on 630 metriä. Laitteen sähköliitäntä on 230 volttia.

HW 3600:n sulatusteho on 200 m² ja roudanesto 400 m² sisäisellä rummulla ja HW Extra-rummulla vastaavasti 200-400 m² ja 800 m². Tuulettimien enimmäismäärät ovat 7-12 (10 kW) ja 2-4 (35 kW).

Lisävarusteena HW 3600:een saa GSM-valvonnan, joka varoittaa tekstiviestillä häiriötilanteessa sekä äänieristetyn 4,8 kW:n dieselgeneraattorin.

Lisäksi HW 3600 on ympäristöystävällinen suljettu järjestelmä, jonka CO2-päästöt esimerkiksi sulatettaessa ovat vain 1 kg/m².

www.heatwork.com

www.ramudden.fi

Miika Nyrö

Lue seuraavaksi