Uutiset

Työkoneet

Hammilta täyssähkökäyttöiset jyrät

Hamm esittelee täyssähkökäyttöiset kaksivalssijyrät. Rumpuvaihtoehdot ovat samat kuin polttomoottorikäyttöisissäkin malleissa eli myös oskilloiva täryrumpu on saatavana. Malleja on kahdeksan 1,0 ja 1,2 metriä leveillä valsseilla. Työpainot ovat välillä 2,5–2,9 tonnia.

Sähköjärjestelmä on 48-volttinen, joten huolto ei vaadi erityisiä sähkölupia asentajilta. Akun kapasiteetti on 23,4 kilowattituntia ja sitä voidaan ladata joko pikana 400 voltin jännitteellä tai normaalisti 230 voltin vakiopistokkeesta. Pikalatauksella (400 V) akku täyttyy nollasta sataan prosenttiin neljässä tunnissa ja 230 voltin virralla 7,5 tunnissa. Akun varaus on suunniteltu kestämään tavanomaisessa käytössä koko päivän.

Rumpujen täryt toimivat sähköllä ja säästävät valmistajan mukaan energiaa hydraulisiin verrattuna. Ajo on sähköhydraulinen, jolloin jarrutusenergia saadaan kerättyä talteen.

Jyrä on varustettu HammTronic-ohjausjärjestelmällä. Esimerkiksi koneen seisahtuessa kaikki toiminnot pysähtyvät ja energian kulutus lakkaa. ECO-työtilan ollessa valittuna esimerkiksi huippunopeus on rajoitettu energian säästämiseksi. Led-valaistus on vakiona energian säästämiseksi.

Koneessa on valmistajan mukaan hyvin vähän huoltokohteita muutamaa rasvanippaa lukuunottamatta. Sähkökomponentit ovat täysin huoltovapaita.

”Suomen ensimmäinen Hamm HD12e on ollut koekäytössä Porvoon kaupungilla. Ensimmäiset käyttäjäkokemukset ovat olleet erittäin positiivisia. Erityisesti äänettömyys ja hajuttomuus on ollut testaajien mieleen”, kertoo Ari Tulus Wirtgen Finland Oy:stä.

Kuulosuojamia ei kuulemma tarvita lainkaan. Edelleen koeajossa on selvinnyt, että jyrän täry on tehokas ja reagoi nopeasti. Akun kestokin on todettu riittäväksi ja varaustilan näyttö on selkeä ja helppolukuinen.

”Jyrää kehuttiin myös vakaaksi ajaa. Tästä kuuluu kiitos Hammin ainutlaatuiselle runko-ohjauksen 3-pistekeinulle. Raportti Porvoosta valaa uskoa Hammin sähköjyrien hyville tulevaisuuden näkymille”, lopettaa Tulus.

Hamm HD12e koeajossa Porvoon kaupungilla.


Lue seuraavaksi