Uutiset

Työkoneet

Eltel hankki omaa kaivukalustoa

Eltel Networks Oy:n liiketoimintajohtaja Janne Kallionpää kertoo, että Eltel haluaa taata asiakkailleen sähkön ja signaalien siirtoa tehokkaasti ja keskeytyksittä. ”Tätä varten meillä on tehokkaasti johdettu kenttäväki, joka turvaa verkkojen toimivuuden. Myös kalusto pitää olla meillä luotettavaa ja aina valmiina yllättäviinkin työtehtäviin. Henkilöstöä meillä on Suomessa noin 1500 ja esimerkiksi autoja 650 kappaletta, joista kuorma-autoja viitisenkymmentä.”

Eltel tunnetaan myös innovatiivisuudesta ja edelläkävijänä kalustohankinnoissa, kuten maailman ensimmäinen siviilikäyttöön luovutettu Mercedes-Benz Zetros, joka on ollut Eltelin käytössä viime joulukuusta lähtien. ”Pyrimme tuottamaan jatkuvasti entistä edullisempaa ja parempaa palvelua asiakkaillemme”, sanoo Kallonpää.

Maarakennusta Eltelin urakoissa on mukana vaihtelevasti, mutta esimerkiksi maston pysytyksessä perustusten teko ja mastotie vaativat kaivinkonetyötä ja pääasiassa kaapelit upotetaan tänä päivänä maan alle. Eltel on ostanut maarakennustyöt urakoitsijoilta ja näin tulee myös olemaan jatkossa, vaikka omaakin konekantaa nyt on.

”Omien kaivukoneiden tarkoituksena on varmistaa konetyön saatavuus juuri silloin kun sitä tarvitsemme. Joskus on ollut ongelmia saatavuudessa sesonkiaikoina, mutta kireän palvelutason takia viivytyksiä ei sovi sen takia tulla, emmekä siksi voi olla pelkästään alihankitun kaluston varassa”, perustelee Kallionpää konehankintaa.

”Olemme harjoitelleet oman kaluston käyttöä jo vuonna 2009, jolloin meillä oli Liettuasta oma koneemme ja miehemme työssä. Viime kesänä meillä oli Virosta vastaavasti ryhmä ja tulemme jatkamaan yhteistyötä jatkossakin. Kuljettajien löytäminen tänä päivänä on haasteellista, mutta uskon meidän olevan vahvoilla hyvän nimemme ja kiitellyn tuotantopalkkiojärjestelmämme ansiosta.”

”Valtakunnallinen ja hyvin toimiva huolto oli meille yksi tärkeä valintakriteeri. Toinen ratkaiseva tekijä oli käyttäjien näkemykset ja tietysti hinta, joka oli kilpailukykyinen, kun laskimme kokonaiskustannukset tarkasti”, summaa Kallionpää asioita, joiden perusteella merkiksi valikoitui Volvo.

Ensin kaapeliauraukselle

Eltelillä on jo ollut vuoden ajan liisinkisopimuksella Volvo ECR38, eli pieni, nelitonninen kaivukone. Se vaihdettiin tässä kaupassa isompaan, 8,5-tonniseen Volvo ECR88 Plussaan ja toiseksi hankittiin selkeästi järeämpi, tela-alustainen 19-tonninen Volvo EC180C. ”Isolla koneella käy myös kaapeliauraus ja isommat maarakennustyöt, kun pieni kone on hyvä passaushommissa ison perässä kaapeliaurauksessa ja se on kätevä kuljettaa meillä jo olemassa olevalla kuljetuskalustolla”, kertoo aluepäällikkö Kimmo Marjamäki. ”Iso kone pitää kuljettaa lavetilla ja ne kuljetukset ostamme, ainakin näin aluksi.”

Ensimmäiseksi työmaaksi uusille koneille Marjamäki arvelee tulevan Pertunmaan Etelä-Savossa, jossa Eltel rakentaa valokuituverkkoa. Koneilla tullaan vetämään valokuitukaapelia maahan auraamalla. Pertun kuitu -hanke on yksi ensimmäisistä alkaneista Laajakaista kaikille -hankkeen kohteista. Työt aloitettiin siellä elokuussa ja valmis se on ensi vuoden aikana. Eltel Networks toteuttaa vastaavia projekteja samaan aikaan myös Virossa ja Liettuassa.

Teiden varret alkavat olla täynnä kaapeleita. Siksi on tarve asentaa niitä takaluiskaan, jossa vielä on tilaa. Tämä vaatii aurauskalustolta ulottuvuutta ja siksi Volvo EC180C on varustettu normaalia pidemmällä kaivupuomilla.

Telematiikkaa

Molempiin Eltelin hankkimiin koneisiin tuli CareTrack-telematiikkajärjestelmä. Tämä etävalvontajärjestelmä käyttää sekä satelliittipaikannusta että matkapuhelinverkkoa. Sen avulla voidaan lukea mahdollisia vikakoodeja, lukea koneen toiminta- ja käyttöraportteja ja sitä kauta optimoida koneen käyttöä tiettyyn työhön. Huoltovälien seuranta on myös entistä helpompaa CareTrackin ansiosta. Järjestelmästä nähdään myös koneiden kulloinenkin sijainti tarkasti. ”Tähän on mahdollista asettaa myös alue- ja aikarajoja”, selittää piiripäällikkö Pasi Lehtinen Volvo CE Finland Oy:stä.

”CareTracin avulla voidaan esimerkiksi estää koneen käynnistyminen, jos se ei ole asetettujen rajojen sisäpuolella ja se voidaan asettaa antamaan hälytys, jos raja ylitetään. Koneen käynnistäminen voidaan estä myös tiettyinä kellonaikoina, jolloin esimerkiksi yöaikaan kone ei käynnisty. Kaikista edellä mainituista tiedoista ja hälytyksistä kulkeutuu tieto sähköpostilla ja tekstiviestillä reaaliajassa koneen omistajalle.”

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi