Uutiset

Työkoneet

ConExpo 2020: Epiroc ja etäseurannan työkalut

Epirocin suurin uutuus ConExpossa on Hatcon-seurantajärjestelmä premium-luokan hydraulisiin iskuvasaroihin sekä rumpujyrsimiin. Se voidaan asentaa suoraan tehtaalla, mutta myös jälkiasentaa edellä mainittuihin työlaitteisiin.

Epirocilta kerrotaan, että Hatcon-järjestelmä on parhaimmillaan yrityksissä, joissa on käytössä useita lisälaitteita ja työmaat hajallaan laajalla alueella. Louhintaliikkeet, kaivokset ja konevuokraamot ovat asaikasryhmiä, joille hyödyn järjestelmästä luvataan olevan suurimman.

Ja jo pienelläkin laitemäärällä järjestelmä tuo hyötyä kohonneena käyttöasteena. Seurantajärjestelmän varkauksia ehkäisevä vaikutus tekee siitä riskialueilla harkinnanarvoisen varusteen jo yhdellekin laitteelle. Hatcon seuraa laitteiden sijainnin lisäksi käyttötunteja ja muistuttaa kulutusosien vaihtotarpeesta.

Hatconin rinnalla esitellään My Epiroc -sovellus, josta omistaja voi seurata Epiroc-koneidensa liikkeitä ja työsuoritteita, sekä tilata esim varaosia ja huoltopalveluita oman koneensa tarpeen mukaan. Myös lisälaitteiden osalta Hatcon ja My Epiroc keskustelevat keskenään.

Ohjelma pystyy tekemään huoltoehdotuksia tuntimäärien perusteella ja tuo juuri oikeat varaosatiedot kyseiseen laiteyksilöön. Sama My Epiroc -sovellus pystyy valmistajan mukaan keskustelemaan kaikkien yrityksen Epiroc-laitteiden kanssa, joten esimerkiksi poravaunujen ja iskuvasaroiden hallinta onnistuu samasta kännykkäsovelluksesta.

Lisäksi Epirocon osastolla voi tutustua Concrete Buster -malliston kokoluokkiin viisi ja seitsemän tonnia. Esillä ovat myös täydennykset Combi Cutter -mallistoon ja MG-purkukouriin.


Lue seuraavaksi