Uutiset

Työkoneet

ConExpo 2020: Caterpillar ja maailman parhaat kuljettajat

Las Vegasissa on maaliskuussa nähtävillä Caterpillarin kuljettajakisojen historian suurin globaali kampanja. Yhdeksän alueellista mestarikuljettajaa kilpailevat 10.3.2020 toisiaan vastaan, jolloin nähdään missä maanosassa ovat maailman parhaat konekuskit. Kisa käydään Caterpillarin osastolla Conexpossa.

Kisan kokoaminen alkoi sillä, että 70 kappaletta Cat-jälleenmyyjää 30 eri maasta pitivät omat karsintakisansa. Karsinnat käytiin maaliskuusta syyskuuhun viime vuonna ja niihin osallistui yli 10 000 kuljettajaa.

Parhaiksi eri maissa seulotut kuljettajat kisasivat sitten oman maanosansa tapahtumissa. Pohjois- ja Amerikan alueiden parhaat kokoontuivat Claytoniin, Euroopan valiot Malagaan Espanjaan ja Aasian taiturit Chichibuun Japaniin selvittämään loppukilpailuun lähtijät.

Viime vuoden lokakuussa pidettyyn Malagan kisaan ei valitettavasti lähetetty suomalaiskuljettajia, joilla on perinteisesti paljon menestystä tilillään. 15 maata osallistui kuitenkin ja Irlannin Thomas Murphy (Finning Cat UK), Slovenian Erik Gregoric (Teknoxgroup) ja Sveitsin Bruno Grossen (Avesco CH) selvisivät nyt ConExpossa pidettävään maailman loppukilpailuun.

Myös Amerikan ja Aasian kolme parasta nähdään Las Vegasissa. Sen verran kisasta on jo paljastettu, että kisavälineinä ovat medium-luokan kaivukone ja pyöräkuormaaja sekä uuden sukupolven minikaivukone.

Niille, jotka eivät pelipaikalle pääse, tarjotaan mahdollisuus suoraan livelähetykseen kisasta osoitteessa www.cat.com. Kuljettajakisan nettisivut ovat osoitteessa www.cat.com/challenge. Sivuilla on esimerkiksi kaikkien kisaajien esittely.

Lue myös: Koeajossa Cat 301.8 – Uutta ajattelua.


Lue seuraavaksi