Uutiset

Työkoneet

Case auttaa arkeologeja

Case on tiimin valinta konevoimaksi. Taannoinen ohjelma herätti erityistä mielenkiintoa ohjelmaa seuraavissa briteissä, sillä paikkana oli itse Westminister Abbey.

Ryhmä etsi Abbey Greeniltä Kuningas Henry III:n (1207-1272) rakentamaa sakastia. Henry III oli Englannin kuninkaista se, joka määräsi Westminister Abbeyn uudistamisesta goottilaistyyliseksi. Historiankirjojen mukaan sakastissa säilytettiin pyhää välineistöä ja kirkollisiin toimituksiin tehtyjä asuja. Ohjelman tiimi toivoi myös löytävänsä todisteita Westminister Abbeyn paikalla aiemmin saksilaisten ajalla eli 700-luvulla sijainneesta kirkosta.

Lyhytperäinen, 2.6 tonnia painava Case CX27B –kaivukone poisti pintaturpeen sekä vielä hieman pohjamaata. Arkeologit jatkoivat sen jälkeen käsin alaspäin. Case on aiemminkin toiminut ohjelman ”koneistajana”. Kaivuhommissa on televisiossa nähty jopa 80 tonnin CX800-kaivukone. Myös Casen kaivurikuormaimia ja kurottajia ohjelmasta on voinut bongata.

”Koska aikaa on vain kolme päivää per kohde, niin Casen koneilla päästään lähemmäksi löydöksiä nopeasti. Ja myös alueen siistiminen alkuperäiseksi käy koneilla nopeasti”, kertoo kuljettajana ohjelmassa työskentelevä Ian Barclay.

”Työssä pitää poistaa sanomalehden sivun paksuisia kerroksia kerralla ja kuoria maata vaikkapa luurankojen ympäriltä niitä vahingoittamatta. Mitään historiallisesti arvokasta ei siis koneilla tuhota”, jatkaa Barclay.

Hän kertoo kaivaneensa varsin erikoisissa paikoissa aiemminkin. Kartanoitten ja linnojen pihoille ei kaikilla kuljettajilla ole asiaa. Kuningattaren nurmikkoakin on möyhennetty Buckingham Housen pihamaalla.

”Ohjemassamme tarvitaan sekä soveltuva kone että taitava kuljettaja. Case ja Ian ovat oiva työpari. Ohjelman avulla olemme myös pystyneet osoittamaan ihmisille, että maarakennuskoneita voidaan käyttää varsin varovaisestikin”, sanoo ohjelman luoja ja tuottaja Tim Taylor.

”Westminister Abbey on maailman perintökohde ja yksi Englannin tärkeimmistä historiallisista kohteista. Kaivauksia tehtäessä asia on syytä pitää mielessä”, päättää Taylor. Pätkiä ohjelmasta on katsottavissa mm. ohjelman kotisivuilla ja Youtube –palvelussa.

Lue seuraavaksi