Uutiset

Yleinen

Vapaa-ajan asunnoilta varastettu jopa ulko-ovia karmeineen

Vapaa-ajan asuntojen murrot lisääntyneet monin paikoin vuonna 2014

Poliisiasiain tietojärjestelmästä käy ilmi, että Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Etelä-Savossa vapaa-ajanasuntojen murroista on tehty poliisille rikosilmoituksia jo selvästi enemmän kuin viime vuonna tähän samaan aikaan. Esimerkiksi Uudellamaalla vapaa-ajan asuntojen murtoja on ilmoitettu poliisille tänä vuonna jo kaksi kertaa niin paljon kuin viime vuonna samaan aikaan. Jo vuosi 2013 oli Uudellamaalla mökkimurtojen synkkä vuosi, sillä poliisille tehtiin ilmoituksia yhteensä 164, kun niitä vuonna 2012 oli 95.

Vakuutusyhtiössä varkaudet saattavat näkyä viiveellä, sillä moni saattaa huomata murtovarkauden vasta pitkähkön ajan kuluttua. Siksi vapaa-ajan asunnon lukitus täytyy pitää kunnossa ja esimerkiksi naapurien kanssa kannattaa sopia valvonnasta niinä aikoina, kun mökillä ei olla. Teknisempiä keinoja ovat hälyttimet ja esimerkiksi liiketunnistimella toimivat valot. Joskus murron voi estää myös näyttämällä, ettei varastettavaa ole eli jättämällä vaikkapa ikkunaverhot auki.

–Murtohälyttimien asentaminen, hyvä valaistus ja lukitus ovat tehokkaita keinoja estää varkauksia. Toki joskus voi olla parempi jättää verhot auki ja kaappien ovet auki, jos mökkiä ei käytä talviaikaa. Kun varkaat näkevät, että varastettavaa ei ole, voi jo se estää murron. Tämä riippuu tietysti paljon siitä, minkä tasoisesta vapaa-ajan asunnosta on kyse, korvauspäällikkö Jussi Korpelainen sanoo.

Moni kesämökkiläinen saattaa ajatella, ettei omalla mökillä ole mitään vietävää. Varkaiden logiikka voi kuitenkin olla hyvin toisenlainen. –Kannattaa muistaa myös se, että murtoihin liittyy aina turvallisuuden tunteen järkkyminen. Vapaa-ajan asunnon voi suojata hyvin jo peruskeinoilla, kuten hyvällä lukituksella. Esimerkiksi murtohälytin tuo kuitenkin merkittävää lisäturvaa varsinkin silloin, jos välimatka kodin ja vapaa-ajan asunnon välillä on pitkä ja vapaa-ajan asunto pitkiäkin aikoja käyttämättömänä,  Korpelainen sanoo. Kesäasunnot ovat alttiita murroille etenkin syksyisin.

Näitä varastetaan

LähiTapiolan korvaustilastojen mukaan murtovarkaita kiinnostavat eniten:

1. Elektroniikka (televisiot, stereot ja muu viihde-elektroniikka, mikroaaltouunit ja muu keittiön elektroniikka)
2. Työkalut
3. Veneen moottorit, veneet ja mönkijät
4. Aseet ja kalastusvälineet
5. Alkoholi

 Useimmiten murtovarkaita kiinnostaa helposti kuljetettava irtaimisto, mutta LähiTapiolan tiedossa on, että varkaat ovat myös käyneet purkamassa rakennustarvikkeita mökkityömailta. Pääsääntöisesti murtohälyttimien asentaminen, hyvä valaistus ja lukitus ovat tehokkaita keinoja estää varkauksia kesäasunnoilla.

Vapaa-ajan asuntojen murroissa, kuten vene- ja perämoottorivarkauksissa, näkyy selvästi, että varkaudet ovat viime vuosina muuttuneet ammattimaisten liigojen tekemiksi. Suomen vilkkaimmilla mökkiseuduilla, kuten Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa, vuosittaiset murtomäärät ovat omilla kymmenluvuillaan.

–Vapaa-ajan asuntojen varustelutaso on parantunut ja mökeiltä halutaan nykyisin lähes samoja mukavuuksia kuin vakituiselta asunnolta. Tämä valitettavasti tarkoittaa, että myös murtovarkaat ovat yhä kiinnostuneempia vapaa-ajan asunnoista. Niistä varastetaan useimmiten tavaraa, joka on verrattain helppo kuljettaa ja myydä eteenpäin. Kaava on siltä osin samanlainen kuin vene- ja perämoottorivarkauksissa, sanoo korvauspäällikkö Jussi Korpelainen.

LähiTapiolan perusohje on, että mökillä ei pidä säilyttää arvoesineitä. Myös rakennustarvikkeet ja työkalut on syytä suojata ja lukita mahdollisimman hyvin. Varkaiden röyhkeydestä kertoo se, että jopa rakenteilla olevia vapaa-ajan asuntoja on ryhdytty purkamaan.

–Vastaan on tullut tapauksia, joissa uusista rakennuksista on ryhdytty purkamaan helposti irrotettavaa materiaalia. Tällöin on voitu varastaa esimerkiksi ulko-ovi karmeineen, Korpelainen kertoo.

TP

Lue seuraavaksi