Uutiset

Yleinen

Valtran Kajaanin huolto

Valtran Kajaanin huolto on ollut Asko Karppisen KoneKarppinen yrityksen omistuksessa 10 vuotta ja Mikko on nyt ollut työnjohtajana vuodesta 2008. Huoltohallissa häärää nyt kolme huoltomiestä; Matti, Eero ja Joonas.

– Toki meilläkin työkuormaa tulee korjaamolle muustakin Valtrojen osuus on noin 70 % ja 30 % on muuta; Willeä, Bobcatia, kuorma- ja pakettiautoa, metsäkonetta, tiehöylää ja kaikkea muuta mahdollista, mitä meidän asiakkaat haluavat meillä huollattaa, Mikko jatkaa. Mikko laskee, että Valtroista maatilataustaisia on noin 70 % ja muita 30 % muita.

Ammattilaisia tarvitaan

– Yksi ammattitaitoinen voitaisiin ottaa heti töihin, mutta paino on sanalla ammattitaitoinen,  Mikko painottaa. Kun tämä ei ole vain raskaskoneasennusta, vaan kaikkea muutakin. Sähköjärjestelmät nykytraktoreissa ovat samanlaiset kuin autoissa, osat ovat raskaita ja kun vaikka vaihteisto painaa 2,5 tonnia ja erilaista lisälaitetta on niin paljon kuin kuorien sisään mahtuu, tarvitaan huollossa todellista moniosaajaa.

– Emme voi alusta saakka kouluttaa jotakuta, joka ei sitten viihdykään alalla. Kun joku tulee halliin töihin, pitää työt alusta saakka käydä, sangen itsenäisesti. Toki apua saa, kun muutkin sitä tarvitsevat silloin tällöin.

11 vuotta traktoreita

Mikko on ollut nyt 11 vuotta traktoreiden kimpussa. Hän aloitti asentaja, jatkoi varaosamyyjänä ja sitten hänestä tuli konemyyjä. Vuodesta 2008 Mikko on hoitanut työnjohtoa Kajaanin huollossa.
– Haasteellistahan tämä on, jos koneet eivät aina toimi. Meitä on viime vuosina työllistänyt melkoisesti Talvivaaran kaivoksella oleva urakoitsijoiden kalusto, vaikka traktorikalustoa onkin käytössä enää murto-osa aikaisemmasta.
Haasteena on se, että kun työmaalla yksi kone seisoo, niin koko koneketju seisoo, Mikko kertoo.

Keväällä kiirettä

– Kevään korvalla oltiin töiden kanssa tosi ahtaalla, kun maataloustraktoreitakin tuli huoltoon yhtenä ryöpsäyksenä. Hieman jouduimme järjestelemään, kun samaan aikaan tuli korjattavaa kalustoa muualta ja pääsimmekin lopulta taas purkamaan suman, Mikko muistelee.

Puhelinralli vain on melkoinen, kun töitä joudutaan järjestelemään. Ihan tolkuttomasti halliin ei sovi kalustoa, joka odottaisi osia päivää, kahta pidempään ja jos yht´äkkiä tuleekin jossain huollon yhteydessä ilmi joku isompi, vaikka vaihteistoremontin tarve, on kalenteri sekaisin.
– Jos halli olisi isompi, sinne kertyisi koneita enemmän ja kohta ei enää muistaisi, mikä osa oli mihinkin ja mitä osaa seisova kone oikein odottaa. Parempi, kun kerralla olisi vain yksi tai kaksi kerralla on pidemmässä remontissa, Mikko pohtii.

Joustavuutta huoltoon

– Meillä on huollossa nuoria kavereita ja heillä on perheet ja omat menot, joten varovaisesti yritän pojilta kiireaikana kysellä olisiko jollain mahdollisuus jäädä purkamaan sumaa ja tekemään ylitöitä, kun normaalisti töitä tehdään kahdeksasta neljään. Usein joku haluaakin, mutta ketään en halua siihen pakottaa, Mikko painottaa ja kiittelee poikien joustavuutta. Jos enemmän töitä joskus haluaa tehdä, se onnistuu. Ylityöstä maksetaan normaali korvaus ja jos on vastaavasti tarve pitää omaa vapaata, silloin ei palkka juokse.
– Askollahan on omien koneiden huollossa yksi kaveri vakituiseen töissä, kun omaa kalustoa on sen verran, että yhdellä on täysi työ pitää se kunnossa. Autojakin on jo reilu kymmenen, Mikko laskee.

Lavetilla huoltoon

– Meillä on asiakkaana muutama urakoitsija, jotka ovat Talvivaarassa töissä ja heillä on kilvettömät autot. Laskimme asiakkaan kanssa, että kannattaako ne huoltaa Talvivaarassa vai Kajaanissa. Johtopäätös oli, että ne kannattaa tuoda lavetilla Kajaaniin huoltoon. Sama on monesti traktorikaluston kanssa, jollei huolto ole sellainen, että huollosta aivan varmasti selviää kerralla, Mikko laskee.

Moni tietenkin tuo koneensa Kajaaniin ajamalla, mikä on asiakkaan kannalta edullisin vaihtoehto, jos Kajaaniin on muutenkin asiaa.

Puhelimessa paljon

– Monestihan asiakkaat soittelevat minulle ja kysyvät huoltoneuvoja ja puhelimessa päivästä kuluukin melkoinen aika. Iltasoitot ovat kiitettävän vähäisiä ja silloinkin on kyseessä jo tosi hätä, Mikko kertoo.
– Päivät vain ovat erilaisia ja joskus kymmenen minuutin puhelun aikana on soittanut jo viisitoista jonoon, joita sitten puran järjestyksessä. Vielä on selvitty, vaikka verenpaine saattaa joskus käydä hieman korkeammalla, Mikko tunnustaa.
Työnjohdossa merkittävä työ on pitää kalenteri järjestyksessä. Kun huoltoaikoja varataan, kerätään jo myös varaosalistaa etukäteen, jos on tiedossa erikoisempia tarvittavia osia. Kun kone on aamulla ovella odottamassa, päästään konetta saman tien aloittamaan.
– Meillähän on kätevä, kun Valtran varaosat ovat seinän takana ja oma varaosavaraston voi pitää minimaalisena.

Yhteistyötä muiden kanssa

– Joskus tulee tilanteita, että joudutaan järjestelemään töitä. Viimeksi teetimme yhden asiakkaan traktorin isomman remontin Ylivieskassa, kun meillä oli täyttä. Asiakas tarvitsi korvaavaa konetta ja se vuokrattiin Kuusamosta, Mikko kertoo.
– Asiakkaiden koneiden ylläpito on parantunut vuosien saatossa. Siksi teemme nykyään melko vähän kunnostustyötä vaihtokoneille. Aikoinaan valot olivat rikki ja pellit repsottivat miten sattui, kun kone tuli vaihtoon. Nyt koneista pidetään enemmän huolta, Mikko pohtii
Olosuhteita parannetaan
– En ainakaan itse ole asentajien perään katsomassa ja kellottamassa töitä. Kun työtä saa tehdä omaan tahtiin, se myös sujuu turvallisesti, Mikko muistuttaa.
– Aika vapaat kädethän minulla tässä on töitä järjestellä ja silloin tällöin poikien kanssa pohditaan, miten huoltohallia pitäisi kehittää, jotta töitä olisi sujuvampi ja mukavampi tehdä, Mikko kertoo.

Saattaa olla, että järjestystä käännellään taas, kun tulee hieman hiljaisempaa aikaa. Työntekijöiden kannalta mielekkäämpiä vaihtoehtoja pitää kartoittaa koko ajan näiden resurssien puitteissa.

Töitä huollossa tarjolla

– Joka töitä haluaa tehdä, niin huoltopuolelta eivät työt lopu, vaikka olisi millainen taantuma, Mikko tiivistää. Tänne vain tarvitaan sopivia, oppimiskykyisiä ja -haluisia kavereita. Vähän kaikkea pitää toki osata ja pitää osata myös varoa. Kun sen 2,5-tonnisen vaihteiston kanssa ollaan tekemisissä, pitää olla tarkkana myös työturvallisuusmielessä.

– Tarjolla on kuitenkin mielenkiintoista ja mielekästä työtä, jossa työn tulos on nopeasti nähtävissä, Mikko jatkaa. Ja työntekijän kannalta on toki tärkeää, että asiat ovat kunnossa työpaikalla ja töiden jatkuvuus on turvattu.

– Luotettavuudestahan huollossakin koko ajan yritetään pitää kiinni. Kun asiakkaiden työt saadaan mallikkaasti hoidettua, niin siitä jää kaikille parempi mieli.

www.valtra.fi

Lue seuraavaksi