Uutiset

Yleinen

Valtava aurinkohanke – kaksi laitosta korvaisi Suomen ydinvoiman

Kuva: EPA/All Over Press

Aluksi on tarkoitus selvittää, voidaanko näin jättimäisen mittakaavan aurinkovoimalaa toteuttaa. Kahden gigawatin voimala olisi 30 kertaa suurempi kuin suurin nykyinen aurinkovoimala.

Suunniteltu voimala on ydinvoimalan mittaluokkaa. Esimerkiksi Suomen kaikkien ydinvoimareaktoreiden sähköteho on Energiateollisuuden mukaan yhteensä vajaat kolme gigawattia. Näin laskettuna kahden jättimäisen aurinkovoimalan pitäisi riittää korvaamaan Suomen kaikki ydinvoima, ja vielä jäisi ylikin.

First Solar toteuttaa projektin osissa siten, että koko voimalan pitäisi olla valmis vuonna 2019 – vuosikymmenen päästä. Jos tällainen hanke toteutettaisiin Yhdysvalloissa, se maksaisi Reutersin mukaan kuusi miljardia dollaria. First Solar kuitenkin odottaa alempia kustannuksia Kiinassa.

Lähde: Bioweb

Lue seuraavaksi