Uutiset

Yleinen

Vakautta viidennellä pyörällä

 Hans Tuomi urakoi Päijänteen metsänhoitoyhdistykselle nuoren metsän kunnostuksia. Valtran 6000-sarjan maataloustraktorissa hänellä on Kronos 8020 -kuormain, malliston lippulaiva ja kookkain malli, ja sen päässä Nisulan keräävä monikäyttökoura 280E+, joka painaa 330 kg. Ulottuvuutta nosturilla on yhdeksän metriä: kuormaimella 8,3 metriä, jota on jatkettu motokärsällä.

Alkujaan nosturi oli tässä traktorissa pienempi ja siinäkin oltiin vakauden kanssa äärirajoilla. Tehokkaan työskentelyn kannalta oli kuitenkin selvää, että kuormainta oli isonnettava. Ajaessaan Tuomi mietti tulevaa vakausongelmaa. ”Tukijalat olivat ensimmäisenä mielessä ja niiden automatisointi, sillä ilman automatiikkaa ne kuitenkin jossakin vaiheessa unohtuisivat ja särkyisivät. Tukijalka on kuitenkin hidas. Siitä ajatus kääntyi tukipyörään, jota ei tarvitsisi nostaa ollenkaan ylös. Kerroin tukipyöräajatuksistani Nisulan Alille ja hänen kanssaan neuvottelimme ja hahmottelimme millainen sovitelma olisi. Alilla olikin monia ideoita, joiden ansiosta tukipyörä on niin hyvä kuin se nyt on.”

Nyt Tuomi on ajanut tällä Valtralla noin vuoden ja lähes 2500 tuntia. Viides pyörä ja iso nosturi on ollut käytössä kolmisen kuukautta. ”Viides pyörä on edellytys, että isoa nosturia voi käyttää pienessä traktorissa. Tehokkuus pitää olla kunnossa, että pärjää. Tiltti vielä pitäisi hommata, sitten alkaisi olla kaikki tarpeellinen. Tosin yhdistelmä saha, giljotiini ja syöttörullat olisi ehkä se tehokkain kokoonpano”, miettii Tuomi. Hänellä on ollut myös motoja, joten kokemusta ja vertailupohjaa on siltäkin rintamalta.

”Tällä työmaalla käydään läpi melkein koko tilan pinta-ala, josta nuoren metsän kunnostusta on 16 hehtaaria. Lisäksi vähäisempi määrä tehdään ensiharvennuksena. Tämä on suurin yhdellä paikalla tekemäni urakka, mutta keskimäärin alueet ovat kohtuullisen kokoisia, noin 5–10 hehtaaria. Puu menee Rauhalahden lämpölaitokselle Jyväskylään. Motot tekevät näitä vastaavia urakoita karsittuna rankana, minä teen tällä kokopuuna pienempiä alueita.”

Viides pyörä

Noin 300 kg painava tukipyörävarustus on kiinnitetty nostovarsiin ja varsinaisen tuen pyörän ja nosturin välillä muodostaa hydraulisylinteri. Paine sylinteriin muodostetaan kuormaimen nostosylinterillä. Ajoasennossa kuormaimen aiheuttama paine muuttaa pyörän painotusta, mikä tasaa menoa huomattavasti. Kuormaimella voi myös painottaa menoa tarpeen mukaan. Kytkimellä on valittavissa myös kellunta-asento, jolloin tukipyörä kulkee ilman painotusta. Ajossa pyörä on siis uivassa asennossa, tai painotettuna joko puolella tai koko voimalla. Suunnanvaihtimen ollessa vapaa-asennossa sylinteri on lukittuna.

Huoleton käyttää

”Myös kääntyvää pyörää ajateltiin, mutta se olisi ollut rakenteeltaan kovasti monimutkaisempi. Siksi päätettiin kokeilla ensin kiinteää ja muuttaa tarvittaessa. Käytännössä ei ole osoittautunut mitään tarvetta, että pyörän pitäisi olla kääntyvä. Se mahdollistaa kääntymisen aivan hyvin kelluvassa asennossa. Toisaalta jäykkä pyörä pitää koneen hyvin kulkusuunnassa eikä se pompi sivuun helposti esimerkiksi kivikossa, vaan menee hyppimättä suoraan.”

”Vetoakin on ajateltu. Se olisi helppo toteuttaa hydraulisena tai ajovoimanotosta. Käytännössä näissä hommissa ei sille ole kuitenkaan tullut tarvetta. Mäkien nouseminen onnistuu tälläkin erittäin hyvin, kun kääntää nosturin eteen ja painottaa tukipyörällä. Kaikki vetävät pyörät ottavat maahan tasaisella kuormalla eikä jyrkässäkään mäessä tarvitse ruopia. Vetämätön pyörä ei toisaalta särje maanpintaa.

Suomailla ehdoton

Pehmoisella, kuten suomailla, tukipyörä on erityisen kätevä. Kuormaimella painottamalla nousee painunut puoli todella helposti ylös.”

”Haittaa lisäpyörästä on oikeastaan vain pienessä taimikossa, jossa taimia voisi jättää raiteiden väliin. Tämäkin olisi ratkaistavissa siten, että nostovarret olisivat paikoillaan, niin voisi nostaa pyörän ylös”, esitelmöi Tuomi.

”Tällainen tuli eikä se ainakaan huononna koneen ominaisuuksia.”

Lue seuraavaksi