Uutiset

Yleinen

Työasento kuntoon – Zetoriin metsäohjaamo

Virroilla, aivan Pirkanmaan pohjoisimmissa osissa, muutaman kilometrin päässä Etelä-Pohjanmaan rajasta asuu Reijo Kolu vaimonsa kanssa kotitilaansa. Varsinaisen työuransa Kolu teki paikallisella puhelinyhtiöllä linjatöissä, joskin oli muutaman vuoden 80-luvun puolivälistä alkaen maanviljelijänä kotitilallaan asuttuaan muualla reilun 10 vuotta. Pienten maatilojen aika oli kuitenkin lopussa ja päätoimeentulo oli haettava muualta.

Vuonna 1993 Kolu investoi stokeri-järjestelmään, sillä se oli sopivan automaattinen ratkaisu kodin ulkopuolella töissä käyville. Yli puolitoista kymmentä vuotta on osoittanut järjestelmän toimivaksi ja hakkeen laadun merkitys on tullut ymmärretyksi.

”Karsin rangat ja vedän sahalla kuoren rikki koko rangan pituudelta. Tällä tavalla tulee tasalaatuista haketta ja rangat kuivuvat kunnolla. Kerään polttopuut syksyllä ja haketan ne seuraavana kesänä heinäkuulla hakkeeksi toisen isännän kanssa yhteisomistuksessa olevalla Sasmo-ruuvihakkurilla”, kertoo Kolu.

Polttopuut kotiin omalla traktorilla

Kolulla on traktorikalustona ollut Valmet 361:n jälkeen Belaruksia, kunnes vuonna 2002 tuli ensimmäinen Zetor, vuosimallin 1997 Zetor 6340. Toiseksi traktoriksi jäänyt Belarus vaihtui myöhemmin myös Zetoriin, joka viime syksynä vaihtui uuteen Proxima 6441:een.

Eräs merkittävä syy uuden Zetorin hankintaan oli metsäohjaamo. Kolulla on puhelinyhtiölle tehtyjen vuosien muistona nivelrikkoja ja tällä hetkellä Kolu odottaa pääsyä polvien tekonivelleikkaukseen. Ohjaamon ergonomialla on siten entistä enemmän merkitystä.

”Tavallisessa ohjaamossa joutuu kuormatessa olemaan varsin epämiellyttävästi mutkalla taaksepäin eikä päivän ajon jälkeen tahtonut päästä ohjaamosta pois. Pahojen polvien kanssa kovin ahtaassa ohjaamossa kääntyminenkin olisi nyt hankalaa. Tässä Zetorin laajennetussa ohjaamossa on mukavasti tilaa jaloille myös taaksepäin ja kun vasemman puolen vivut on siirretty muualle, on kääntyminen vapaata.”

Nopea tiellä

Metsätöiden lisäksi Kolu auraa talvisin lunta. Peltotöitä ei enää ole sillä vajaan 10 hehtaarin peltoalue on vuokrattu muiden viljeltäväksi. ”Pellot ovat isän 60-luvulla raivaamia ja itsekin olen kulmia pyöristellyt. Ei noita salaojitettuja peltoja raski metsittääkään, pysyvät näin peltona.”

Metsää tilan yhteydessä on viitisen hehtaaria, mutta suurempi metsäkappale, reilu 50 hehtaaria sijaitsee 11 kilometrin päässä. ”Siitä tulee ajomatkaa maantietä pitkin ja siinä tuon uuden Zetorin nopeus, joka on selvästi suurempi kuin vanhan, on valttia. Vaihteita on tässä sama määrä kuin vanhassa, mutta vaihdevälit ovat isommat. Moottorin ominaisuudet sopivat kuitenkin tälle laatikolle hyvin.”

Metsävarustus

Kolulla on Tempon metsäkärry, jossa on hydraulinen aisa, mutta ei vetoa. Kärryn mallissa Kolu kiittelee erityisesti aisan mallia, joka on kärrystä katsottuna taitettu alaspäin. ”Tuolla tavalla maavaraa tulee niin paljon, että jos traktori ei ota kiinni, ei kärrykään vaikka pyörä vähän putoaisikin.”

Nosturi on kärryn aisalla eikä siinä ole jatkoja. ”Tuolla ei millään tavalla ylety ottamaan traktorin edestä, mikä on otettava huomioon hakkuuta tehdessä. Tarvitessa olen avannut ajourat vinssaamalla”, kertoo Kolu.

Zetorin metsävarustus sisältää täydellisenä ohjaamolaajennuksen, pohjapanssarin, venttiilisuojat vanteisiin sekä ohjaamon ja maskinsuojan. Ohjaamolaajennus sisältää ympäripyörivän istuimen, muotoillun takaseinän, jossa läpivienti kuormaimen venttiileille ja vasemmalla sijaitsevat vivut on siirretty oikealle kääntymisen helpottamiseksi.

Kolun Zetoriin on valittu vain ohjaamolaajennus. ”Jalkatilaa on tässä ohjaamossa hyvin ja minäkin pääsen kääntymään kohtuullisen helposti polvivaivoista huolimatta. Kuormaaminen on aivan toista luokkaa kuin vanhassa, jossa piti olla vinottain kiertyneenä taakse. Metsäohjaamoon käytetyn rahan olisi voinut käyttää hyvin paljon hyödyttömämminkin”, aprikoi Kolu.

Pientä säätämistä on Kolu varustukseen tehnyt. ”Hitaan ajoneuvon varoituskolmion sijoitus peittää alkuperäisessä paikassaan pahasti näkyvyyttä kuormausalueelle. Siihen rakensin uuden telineen, jolla kolmio saadaan järkevämpään paikkaan. Kritiikkiä annan myös akun sijoituksesta. Se saisi metsätöitä ajatellen olla sijaansa ylempänä – tilaakin siinä tuntuisi sille olevan.”

Riittävästi varusteltu

”Varustukseltaan tämä on aivan riittävä näihin hommiin”, toteaa Kolu traktoristaan, jonka mittariin on kertynyt 90 tuntia. ”Hyviä varusteita on useita. Esimerkiksi sävylasit ovat mainiot, sillä ne eivät heijastele. Se tuli todettua, kun sivulasi hajosi ja ensin siihen tuli kirkas lasi. Huollon yhteydessä se sitten vaihdettiin taas sävylasiin. Suunnanvaihdin on mielestäni aivan ehdottoman hyvä varuste.”

”Tehoa on aivan riittävästi metsätöihin, mutta mielenkiinnolla odotan kuinka sitkeys riittää hakkurin edessä”, aprikoi Kolu.

Zetoreista on kehittynyt Kolulle mielenkiinnon kohde myös historiallisessa mielessä. ”Suunnitelmissa on etsiä jostakin 25 A tai K -mallin Zetor ja entisöidä se”, paljastaa Kolu.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi